Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Maailmanennätysmies Kevin Mayer pitää Dohan kisoja katastrofina – "Urheilijoiden tarpeita ei ole priorisoitu"

Ranskalainen kymmenottelija harmittelee pieniä katsojamääriä ja kuumuutta MM-kisoissa.

yleisurheilu
Kevin Mayer
Kevin Mayer on selkeä voittajasuosikki keskiviikkona alkavassa kymmenottelussa.AOP

Kymmenottelun hallitseva maailmanmestari Kevin Mayer kritisoi Dohassa järjestettäviä yleisurheilun MM-kisoja. Ranskalainen kutsuu kisoja katastrofiksi.

Myöhään perjantai-iltana alkaneella naisten maratonilla oli alun perin 68 osallistujaa. Yli 30 asteen lämpötilassa ja 70 prosentin ilmankosteudessa juostussa kilpailussa peräti 28 juoksijaa jäi matkan varrelle.

– On surullista, että naisten maratonilla oli lähes 30 keskeytystä. Urheilijoiden tarpeita ei ole priorisoitu, kun nämä kisat on järjestetty täällä. Urheilijat on asetettu vaaraan, Mayer kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle (siirryt toiseen palveluun).

Suomen edustajat Alisa Vainio ja Anne-Mari Hyryläinen selvisivät maaliin asti. 19:nneksi sijoittunut Hyryläinen kuvaili olosuhteita epäinhimillisiksi vietettyään maaliintulon jälkeen lääkintäalueella hyvän tovin.

Dohassa on puhuttanut myös stadionin tyhjyys: lipuista oli ennen kisojen alkua myyty vain murto osa. Perjantain tv-kuvista kävi ilmi, että yleisöä oli paikalla todella vähän.

– Vaikka sitä ei sanotakaan ääneen, me olemme kaikki huomanneet, että tämä on katastrofi. Katsomossa ei ole ketään ja kuumuus on sietämätöntä stadionin ulkopuolella, Mayer sanoi.

Maailmanennätyksen, 9 126 pistettä, vuosi sitten otellut Mayer kertoo harkinneensa jopa kisojen boikotoimista.

– Meidän on täytynyt sysätä ongelmat sivuun ja keskittyä intohimoomme yleisurheilua kohtaan, koska ilman sitä olisin boikotoinut näitä kilpailuja.

Lue myös:

Alisa Vainio taisteli tajunnan rajamailla, tuupertui vessaan – "Ihan hirveätä"

Mitä naisten "epäinhimillisellä" MM-maratonilla oikeasti tapahtui? Merkittävät vaikutukset 50 kilometrin kävelyyn

Hyryläinen taisteli äärimmäisissä olosuhteissa nesteen imeytymisongelmien kanssa: "Onhan tämä aika epäinhimillistä"

Kommentti: Periaatteet lensivät roskiin 30 miljoonasta dollarista – Dohan MM-kisat ovat häpeällinen osoitus yleisurheilupomojen selkärangattomuudesta

Lähteet: bbc, afp

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat