Suora

  • Urheiluruutu

Ilveksen Karri Kivi on saanut potkut – Kiveltä tunteikas kommentti pienistä kiekkofaneista

Ilves kertoo vapauttaneensa Karri Kiven tehtävästään.

Jääkiekon miesten SM-liiga
Karri Kivi
Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi on saanut potkut.AOP

Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi on saanut potkut. Tilalle tulee Jouko Myrrä.

Ilveksen mukaan Kivi on vapautettu tehtävistään. Kivi on toiminut kaudesta 2016–2017 alkaen Ilveksen päävalmentajana.

– Ilves-Hockey Oy haluaa kiittää Karri Kiveä viimeisten kolmen ja puolen vuoden aikana Ilveksen eteen tehdystä työstä. Hänellä on ollut tärkeä rooli seuran ja joukkueen toimintatapojen kehittämisessä, toimitusjohtaja Risto Jalo sanoo.

Karri Kivi kertoo Ylelle maanantaina, ettei anna haastatteluja.

– En halua vatvoa tätä enempää.

Hän antoi kuitenkin Ylelle lyhyen kommentin.

– Kun tulin Tampereelle, minulla oli kaksi tavoitetta. Että saadaan pikku-Ilveksille takaisin pipot päähän ja että he voisivat kantaa niitä pipoja ylpeinä.

Toiseksi Kiven tavoitteena oli palauttaa Ilves mitalikantaan. Tämä tavoite jäi vajaaksi.

Ilveksellä vaikea alkukausi

Uutinen kuormitti Ilveksen verkkosivut niin, että ne menivät tukkoon maanantaina.

Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela
Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela tahtoo muutosta esimerkiksi puoluspelaamiseen ja pelikuriin. Antti Eintola / Yle

Ilves on viimeisenä SM-liigan pistetaulukossa. Ilves on voittanut vain yhden pelin ja hävinnyt kuusi ottelua. Myrrä on nimitetty päävalmentajaksi vuoteen 2021 asti.

– Joukkueen pelillinen ilme, pelikuri ja puolustuspelaaminen ovat olleet hukassa liigakauden alettua, ja siksi päädyimme tekemään muutoksen. Meillä on kova luotto joukkueeseemme ja siihen, että Jouko Myrrä päävalmentajana yhdessä muun valmennusryhmänsä kanssa on oikea mies palauttamaan Ilveksen peli-identiteetin, mikä mahdollistaa myös paremman urheilullisen menestyksen, Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela sanoo.

Päätös sunnuntaina

Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela sanoo, että päätös tehtiin sunnuntaina ja silloin siitä ilmoitettiin myös Kivelle.

Koskela ja Risto Jalo kertoivat uutisen joukkueelle yhdessä. Joukkue otti Koskelan mukaan uutisen asiallisesti vastaan.

– Nämä ovat niin ääriratkaisuja, että tämä on epämiellyttävä tilanne kaikille.

Koskela uskoo, että Jouko Myrrä parantaa pelillistä identiteettiä, pelikuria ja peliä.

– Meidän pelissä on ollut aivan liian paljon sattumaa. Pitää saada peli systeemaattiseksi ja puolustuspeliin pitää saada tietty toistettavuus, sitä kautta on mahdollista pärjätä paremmin. Maalimäärät omiin ovat olleet aivan liian isoja, Koskela sanoo Ylelle.

Kiven valmentajasopimusta olisi ollut tämä vuosi jäljellä.

Uusi päävalmentaja Jouko Myrrä sanoo, että tunteet ovat ristiriitaiset. Ensimmäiset harjoitukset menivät hänen mukaansa hyvin.

– Joukkueen kanssa istuttiin alas, isoille teeseille ja muutoksille ei ole tarvetta. Tietyt pelilliset asiat saadaan tuunattua, sitten ilmapiiri ja välittäminen, arvostus ja sitä kautta vastuullisuus. Sieltä löytyy peli-ilo, minkä takia tänne päivittäin kokoonnutaan.

Myrrä ei halua kommentoida mennyttä aikaa Ilveksessä. Ilveksellä on tällä viikolla kolme peliä ja Myrrä keskittyy niihin. Puolustuspelin kuntoon laittamisessa on tärkeää, että koko joukkue tarvittaessa puolustaa.

Myrrä on toiminut liigajoukkueen valmennusryhmässä kaudesta 2016–2017 alkaen. Sitä ennen Myrrä toimi päävalmentajana Ilveksen C-nuorissa kausina 2009–2013 ja A-nuorissa kausina 2013-2016, joista viimeinen huipentui Suomen mestaruuteen.

Myrrän johtamassa valmennusryhmässä jatkavat Ilveksen mukaan Olli Salo, maalivahtivalmentaja Markus Korhonen ja fysiikkavalmentaja Juha Koskela.

"Tämä ei ole yhden miehen show"

Ilveksen hyökkääjä Teemu Rautiainen sanoo, että joukkue sai tietää uutisen maanantaina aamulla. Karri Kivi on Rautiaisen mukaan sijaiskärsijä, eikä ainoa syyllinen joukkueen tappioihin. Jokaisen pelaajan pitää Rautiaisen mukaan parantaa peliä ja kantaa vastuuta.

– Totta kai kun kuuli asian, tunsi piston sydämessä, että itse on tehnyt jotain väärin. Tämä ei ole yhden miehen show. Jokaisen pelaajan pitää katsoa peiliin, Rautiainen sanoo.

Lue lisää:

Kivelle nopea lähtö Ilveksen peräsimestä – "Olihan tämä yllättävää"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat