Suora

  • Suunnistuksen EM
  • Urheiluruutu
  • Digital Racing eSM 2021
  • Navetta on Kristiina Mäkelälle henkireikä: "Lehmät ovat kuin psykologeja"
  • Urheiluruutu

Unelmia NHL:n pudotuspeleissä murskannut tuomio poiki sääntömuutoksen – videotarkastuksia luvassa aiempaa enemmän

Vegasin tie NHL:n pudotuspeleissä katkesi tylyllä tavalla. Vastaava halutaan välttää tulevaisuudessa.

NHL
Getty Images
NHL-kausi alkaa torstaina yöllä Suomen aikaa.Getty Images

Uuden NHL-kauden alkaessa yhtenä puheenaiheena ovat sääntömuutokset. Alkavalla kaudella sääntöjä hiottiin muun muassa videotarkastuksien osalta.

Jatkossa videolta voidaan tarkastella maaliin johtaneita tilanteita aiempaa laajemmin. Toisaalta epäonnistuneista videohaasteista myös rangaistaan aiempaa tiukemmin.

Valmentaja voi haastaa yhä useammin

Toistaiseksi valmentajat ovat voineet haastaa tuomion jäällä, jos maali on syntynyt paitsion tai maalivahdin estämisen seurauksena. Alkavalla kaudella valmentaja voi vaatia videotarkastusta tilanteessa, missä maalia olisi mahdollisesti pitänyt edeltää vihellys.

Jos maalia edeltää esimerkiksi käsisyöttö tai korkealla mailalla hyökkäysalueella annettu syöttö, tilanne voidaan tarkistaa videolta. Jos kiekko käy ennen maalia päätyverkoissa, valmentaja voi haastaa tuomion jäällä.

Haastaa voi edellä mainituissa tilanteissa vain, jos kiekko ei tule ulos hyökkäysalueelta viheltämättä jääneen tilanteen ja maalin välissä.

Miksi muutos tehtiin: Bostonin ja Columbuksen pudotuspelisarjassa nähtiin maali, missä kiekko pomppasi juuri ennen maalia takaisin päätyverkoista. Tuomarit eivät nähneet kiekkoa päätyverkoissa. San Josen ja St. Louisin konferenssifinaalisarjassa jatkoaikaosumaa edelsi räikeä käsisyöttö – maali hyväksyttiin. Kukaan ei halua, että ottelut, puhumattakaan pudotuspelien ottelusarjoista ratkeaa räikeisiin tuomarivirheisiin.

nhl tuomari
Alkavalla kaudella valmentaja voi vaatia videotarkastusta tilanteessa, missä maalia olisi mahdollisesti pitänyt edeltää vihellys.Getty Images

Rajattomasti haasteita

Toisin kuin aiemmin, alkavalla kaudella haastaa saa rajattomasti. Aiemmin joukkue pystyi haastamaan tuomion vain, jos sillä oli aikalisä käyttämättä. Virheellisestä haasteesta se menetti aikalisänsä.

Jatkossa haastaa saa koska tahansa, mutta rangaistukset epäonnistuneista haastoista ovat tuntuvammat.

Ensimmäisestä virheellisestä haastosta joukkue saa kahden minuutin joukkuerangaistuksen pelin viivyttämisestä. Jokaisesta virheellisestä haastosta tämän jälkeen joukkuetta rangaistaan 2+2 minuutin joukkuerangaistuksella pelin viivyttämisestä.

Toronton videohuone tekee myös jatkossa videotarkastukset varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla sekä jatkoajalla, muuten tarkastukset tapahtuvat jään tasolla tuomarien toimesta. Toronton videohuoneella on mahdollisuus sanoa viimeinen sana kaikkiin videotarkastuksiin.

Miksi muutos tehtiin: Edelleen pyritään välttämään räikeät tuomarivirheet. Toisaalta virheellisistä haastoista rangaistaan tuntuvammin, koska peliä ja ottelutapahtumia halutaan jouduttaa. Jos joukkueet haluavat haastaa tuomion jäällä, näiden on parempi olla varmoja virheestä.

Suihkukomennukset syyniin

Tuomareiden on alkavalla kaudella katsottava kaikki viiden minuutin rangaistukseen johtavat tilanteet videolta. Mikäli pelaaja on saamassa viiden minuutin jäähyn ja joutumassa suihkuun, muuten kuin tappelemalla, tilanne on tarkastettava videolta.

Tämän jälkeen tuomari voi joko vahvistaa tuomion tai muuttaa sen kahden minuutin jäähyksi. Kokonaan vihellettyä rangaistusta ei voi takaisin ottaa.

NHL tuomari
Bostonin puolustaja Torey Krug ja tuomari käyvät keskustelua.Getty Images

Tuomareilla on lisäksi mahdollisuus tarkastaa 2+2 minuutin rangaistuksiin johtavia korkeiden mailojen tilanteita videolta. Ajatuksena on tarkastaa, oliko haavan aiheuttanut maila itse asiassa pelaajan, jota ollaan rankaisemassa.

Miksi muutos tehtiin: Menneen kevään pudotuspeleissä Vegasin Cody Eakin sai ratkaisevassa ensimmäisen kierroksen ottelussa perusteettoman suihkukomennuksen, minkä aikana San Jose teki neljä ylivoimamaalia kirien 0–3-tappioasemasta 4–3-johtoon ja lopulta voittoon.

Kypärät päässä

Yhteistyössä pelaajayhdistyksen kanssa NHL on tehnyt tarkastuksia myös pelaamiseen ilman kypärää. Jatkossa ilman kypärää pelaavalle pelaajalle tuomitaan kahden minuutin rangaistus. Jos kypärä irtoaa niin sanotusti pelin tiimellyksessä esimerkiksi silloin, kun pelaajalla on kiekko tai tämä on muuten tapahtumien keskiössä, tälle annetaan kohtuullinen aika joko poistua jäältä tai hakea kypärä takaisin päähän.

Jos näin ei tapahdu, pelaaja saa rangaistuksen. Kahden minuutin rangaistus tuomitaan myös sellaiselle pelaajalle, joka tarkoituksella yrittää ottaa toisen pelaajan kypärää pois tämän päästä.

Miksi muutos tehtiin: Puhtaasti pelaajien turvallisuuden näkökulmasta.

Vaihtaminen omissa

Jatkossa puolustavalta joukkueelta evätään vaihtomahdollisuus tilanteessa, missä maalivahti sulkee kiekon punaviivan (keskiviiva) takaa tulevan laukauksen jälkeen. Vaihtaa ei saa myöskään silloin, jos puolustava pelaaja siirtää vahingossa oman joukkueen maalin pois paikoiltaan.

nhl aloitus
Getty Images

Molemmissa tapauksissa hyökkäävä joukkue saa päättää, kummalta puolelta hyökkäysaluetta peliä jatketaan. Hyökkäävä joukkue saa päättää aloituspisteen myös ylivoimapelin aluksi sekä pitkää kiekkoa seuraavissa hyökkäyspään aloituksissa.

Miksi muutos tehtiin: Pelin jouduttamiseksi. Turhia pelikatkoja halutaan välttää. Toisaalta pelin rikkomista esimerkiksi maalia siirtämällä halutaan karsia. Kansa tulee katsomaan maaleja, joten aloitteellista joukkuetta tuetaan hyökkäyspään aloituksilla.

Maali paikoillaan

Jos maalivahti siirtää läpiajossa maalinsa tolpan pois paikoiltaan, hyökkäävälle joukkueelle tuomitaan maali.

Miksi muutos tehtiin: Jotkut maalivahdit ovat hyviä levittämään jalkansa ja potkaisemaan ”vahingossa” maalin pois paikaltaan. Hyökkäävälle pelaajalle halutaan antaa reilu mahdollisuus maalin tekoon. Liiga haluaa lisää maaleja.

Kiekko katsomoon (hyökkäysalueella)

Mikäli hyökkäävä joukkue toimittaa kiekon katsomoon hyökätessään, peliä jatketaan silti hyökkäysalueelta.

Miksi muutos tehtiin: NHL haluaa lisää maaleja, koska niitä kansa tulee katsomaan.

Lue myös:

Patrik Laine sai huojentavia uutisia, kun harjoitusmäärät alkoivat tulla korvista – suomalaistykki nähtäneen NHL-kauden avauksessa: "Jos vain mahdun kokoonpanoon"

NHL-kausi käynnistyy ensi yönä – nämä suomalaiset aloittavat NHL:ssä alkavalla kaudella

Kommentti: Jouko Myrrä on teilattu jo ennen ensimmäistä peliä, mutta näistä syistä hän on juuri oikea valinta Ilveksen päävalmentajaksi

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat