Suora

  • Urheiluruutu

Liput ostanut suomalaisryhmä ei mahtunut Dohan MM-stadionille, norjalaisilla kävi parempi tuuri – "Järjestysmiehet valikoivat, kuka pääsi sisään ja kuka ei"

Järjestäjät tekivät Dohan MM-kisojen perjantai-illasta ilmaistapahtuman, ja katsomot täyttyivät nopeasti.

Yleisurheilun MM 2019
Dohan mm-kisat lehtikuva
Yleisurheilun MM-kisojen ilmaispäivä veti perjantaina Khalifa-stadionin katsomot täyteen.Giuseppe Cacace / AFP / Lehtikuva

DOHA. Yleisurheilun 17. MM-kisojen kliimaksista ei ole epäilystä. Vaikka kisoja on jäljellä vielä kaksi päivää, perjantain kaltaista tunnelmaa ei ole enää mahdollista saavuttaa. Järjestäjät tekivät perjantaista ilmaistapahtuman, minkä seurauksena kisoissa aiemmin suljettuna olleet alakatsomoiden yläosat avattiin yleisölle.

Qatarin korkeushyppytähti Mutaz Essa Barshim vastasi järjestäjien huutoon voittamalla kultaa, mikä hullaannutti 25 000-päisen yleisön. Barshim on ollut Dohan MM-kisojen ykkösmainoskasvo, sillä hän on maan menestynein yleisurheilija kahdella olympia- ja kolmella MM-mitalillaan.

Kun tapahtumasta tehtiin ilmainen, kansaa saapui paikalle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet katsomoon. Näin kävi muun muassa liput ostaneelle suomalaisseurueelle.

– Kun pääsimme stadikan eteen ja näimme jonot turvatarkastuksiin, tiesimme, ettemme pääse sisään.

– Tappio täytyy vain niellä ja mennä eteenpäin. Onhan tämä vähän erilaista kuin Suomessa, yksi seurueen jäsenistä kommentoi Yle Urheilulle.

Sama kohtalo oli lähellä käydä myös norjalaisturisteille.

– Saavuimme stadionille noin kello 19.15, ja tilanne oli aivan toinen kuin aiempina päivinä, kisoja sunnuntaista alkaen paikan päällä seurannut norjalainen Boje Stranden kertoi Yle Urheilulle.

norjalainen Boje Stranden
Norjalaisturisti Boje Strandenilla seurueineen oli vaikeuksia päästä stadionille perjantaina.Atte Husu / Yle

Stranden ja hänen kaksi ystäväänsä olivat suomalaisten tavoin ostaneet etukäteen liput, joiden kappalehinta oli 15 euroa. Lipun arvo oli kuitenkin nollissa sisääntulopisteellä.

– Yritimme päästä sisään kahdesta portista, mutta meille ilmoitettiin, että stadion on jo täysi. Emme luovuttaneet, vaan jatkoimme stadionin kiertämistä. Onneksi toiselta puolelta stadionia löytyi portti, josta jotkut pääsivät sisään, Stranden kertoi.

Stranden kuvaili, että lipuntarkastajat ja järjestysmiehet valikoivat sisäänpääsijät pärstäkertoimen mukaan.

– Me näytimme ulkomaalaisilta, joten meidät poimittiin joukosta turvatarkastukseen.

Sisäänpääsy oli vasta ensimmäinen haaste, toinen oli vapaiden istumapaikkojen löytäminen.

– Kiersimme katsomolohkojen sisääntuloja noin 15 minuuttia, kunnes löysimme vapaat istuimet. Onneksi niin kävi, koska ilta oli yksi parhaista yleisurheilussa, sanoi 60-vuotias Stranden, jonka ensimmäisestä MM-kisareissusta on vierähtänyt jo 24 vuotta.

Tuossa ajassa paljon on muuttunut norjalaisessa yleisurheilussa. Jos Vebjörn Rodalin 800 metrin pronssi oli Norjan ainoa Göteborgissa 1995, Dohassa Karsten Warholm on tuonut jo kultaa pitkistä aidoista. Vuonomaassa odotetaan vielä kuumeisesti päätöspäivää, jolloin Jakob Ingebrigtsen kuuluu ennakkosuosikkeihin 1 500 metrillä.

– Veikkaan Jakobille mitalia, mutta en lähde arvaamaan väriä, Stranden sanoi.

Hän kertoi, etteivät alhaiset yleisömäärät ole vaikuttaneet kisakokemukseen merkittävissä määrin.

– Väkeä ei aluksi ollut paljon Ateenan kisoissakaan, Stranden sanoi ja viittasi vuoden 1997 MM-kisoihin.

– Ovathan nämä Dohan kisat olleet erilaiset myös siinä mielessä, että stadionilla ei myydä alkoholia. Se ei ole kuitenkaan meitä haitannut, Stranden sanoi.

Lue myös:

Dohan MM-kisojen järjestäjät aiheuttivat stadionille yleisöryntäyksen tekemällä perjantaista ilmaistapahtuman, lipun ostaneet suomalaiskatsojat eivät päässeet sisään – "Tappio täytyy vain niellä"

Kommentti: Dohan MM-kisat ovat yleisurheilulle historian suurin farssi, mutta sitä ne eivät ole suomalaisille urheilijoille – uskomaton fakta ruotsalaismestarista kiteyttää kaiken

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat