Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Huuhkajia ja panelistijuoruja

Irtiotto maajoukkueesta on tehnyt Krista Pärmäkoskelle henkisesti hyvää – kesän harjoituksissa kiriapua ovat antaneet niin Kaisa Mäkäräinen kuin Antti Tuiskukin

Krista Pärmäkoski on saanut maajoukkueen ulkopuolella harjoittelusta piristystä omaan tekemiseensä.

hiihto
Krista Pärmäkoski
Krista Pärmäkoski kaipasi yli kymmenen vuoden maajoukkueharjoittelun jälkeen uusia kuvioita ja hyppäsi kesäkaudeksi maajoukkueen ulkopuolelle.Lehtikuva / Markku Ulander

Krista Pärmäkosken harjoituskausi on ollut täysin erilainen kuin aikaisempina vuosina, sillä hän on saanut valmistautua tulevaan hiihtokauteen juuri niin kuin on halunnut.

Tänä kesänä Pärmäkosken ei ole tarvinnut mennä muiden mukana tai treenata koko naisten maajoukkueelle tehdyn ohjelman mukaan. Pärmäkoski päätti jättäytyä viime keväänä ryhmän ulkopuolella.

Maisemanvaihdokset, uudet harjoituskaverit ja omien tuntemusten mukaan harjoittelu ovat olleet suuri piristysruiske, olihan Pärmäkoski ehtinyt tahkota maajoukkueen mukana jo yli kymmenen vuotta.

– Olen ollut vähän kuin vuorotteluvapaalla. Tämä on varmasti tehnyt minulle hyvää henkisesti, Pärmäkoski kertoi Yle Urheilulle.

Iso riski kannatti

29-vuotias Pärmäkoski nousi maajoukkuerinkiin jo 18-vuotiaana, joten hän oli kaivannut irtiottoa. Toisaalta maajoukkueen ulkopuolelle jättäytyminen oli myös riski, sillä hän on joutunut vastaamaan nyt kaikesta itse.

Valmennuksesta on tietenkin vastannut hänen henkilökohtainen valmentajansa Matti Haavisto, mutta Pärmäkoskella ei ole esimerkiksi ollut tukenaan maajoukkueurheilijoille kuuluvia tukitoimia.

Toisaalta Pärmäkoski on kokenut jotain sellaista, mitä hän ei yleensä harjoituskaudella ole voinut tehdä: hän on ollut kotona peräti kuusi viikkoa, eikä hänen tarvinnut kertaakaan pakata laukkujaan seuraavaa leiriä varten.

– Minulle se on aina stressaavin hetki, kun tietää, että taas pitää pakata laukut. Siinä menee pari päivää mieli maassa, että taasko pitää mennä. On tehnyt tosi hyvää, että olen saanut olla kotona, hän sanoi.

Krista Pärmäkoski
Krista Pärmäkoski on käyttänyt tänä kesänä paljon aikaa treeniluolassaan.Lehtikuva / Markku Ulander

Mykkäkoulua tuskin tulossa

Pärmäkoski on tietoisesti jättäytynyt sivuun eikä ole kesän aikana ollut paljoakaan tekemisissä muiden maajoukkueurheilijoiden kanssa. Seuraavalla leirillään Val Senalesissa hän on kuitenkin yhtäaikaa maajoukkueen kanssa ja majoittuu jopa samassa hotellissa.

Yhteisharjoituksista ei ole sovittu vielä mitään, sillä Pärmäkoski tulee paikkakunnalle paria päivää maajoukkuetta myöhemmin. Mutta jos aikataulut ja harjoitusohjelmat sopivat yhteen, ei Pärmäkoski kieltäydy hyvästä harjoitusseurasta.

Pärmäkoski myöntää, että tuntuu hieman oudolta asua samassa hotellissa, mutta ei kuitenkaan kuulua maajoukkueen kokoonpanoon. Pienessä hotellissa hän on periaatteessa heidän seinänaapurinsa.

– Tuskin kuitenkaan olen ulkopuolinen, koska olen sen kymmenen vuotta ollut niissä ympyröissä. Kyllä me silti toisillemme juttelemme. En usko, että siellä mitään mykkäkoulua pidetään minulle, hän nauroi ja vakuutti, ettei häntä jännitä, minkälaisen vastaanoton hän saa.

– Jos sitä pelkäisin, niin sitten saisi pelätä aika montaa muutakin asiaa tässä maailmassa.

"Kaisa ampui ja minä pyörin"

Pärmäkoski toivoi keväällä, että hän pystyisi kesän aikana tekemään paljon yhteistyötä muiden maajoukkueiden kanssa nyt, kun hän ei harjoittele Suomen maajoukkueen kanssa.

Pärmäkoski ei ole vieraillut muiden maajoukkueiden leireillä, mutta hän on silti harjoitellut muun muassa ruotsalaishiihtäjien kanssa Sognefjelletin leirillään. Kansainvälisissä rullahiihtokilpailuissa ja niiden yhteydessä pidetyissä leireissä hän on saanut seurata läheltä myös monen muun harjoittelua.

Ranskan rullahiihtokilpailun yhteydessä pitämällään leirillä Pärmäkoski sai kiriapua myös ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräisestä.

– Meidän harjoittelumme on loppujen lopuksi aika samantyyppistä. Hänkin harjoittelee perinteisellä, Pärmäkoski kertoi.

– Hän kävi vain ampumassa välissä ja minä pyörin hetken ympyrää sillä välin.

Aki Pajunoja, Antti Tuisku ja Krista Pärmäkoski
Krista Pärmäkoski sai kesäksi uuden harjoituskaverin, kun hänen managerinsa Aki Pajunoja (vas.) ystävystyi laulaja Antti Tuiskun (kesk.) kanssa.Tommi Pärmäkoski

Yllättävä ystävyys auttanut henkisesti

Yksi Pärmäkosken tärkeistä harjoittelukavereista löytyi viime keväänä hieman yllättävältä taholta.

Laulaja Antti Tuisku oli esiintymässä Pärmäkosken Pyeongchangin olympiatalven jälkeisissä mitalijuhlissa ja ystävystyi Pärmäkosken manageri Aki Pajunojan kanssa. Keväällä Pärmäkoski sai Pajunojan kanssa kutsun Espanjaan perinteiselle pyöräleirille.

Pärmäkoski ajatteli aluksi, ettei hän kehtaa lähteä toisen nurkkiin pyörimään, mutta päätti sitten ottaa reissun loman kannalta.

– Ajattelin, että jos siitä ei tule mitään, niin menen sitten vaikka hotelliin. Mutta Anttihan oli oikein mukava ja ystävällinen ihminen!

Kaksikko ystävystyi ja päätti ottaa uusinnan elokuussa Pontresinan korkeanpaikanleirillä. Ensimmäisenä leiripäivänä paikkakunnalla satoi kaatamalla, mutta Tuisku piti aurinkoisella luonteellaan Pärmäkosken mielen iloisena. Ja onnistui piristämään hiihtäjää senkin jälkeen useasti.

– Antti on merkinnyt minulle henkisesti tosi paljon. Hän näkee kaikista asioista hyvän puolen. Tuntui, että ihan perusharjoittelussakin olin yhtä hymyä koko ajan.

Urheilijan ja laulajan ammattien ei uskoisi kohtaavan, mutta Pärmäkosken mielestä niistä löytyy hyvin paljon yhteistä aina mediasta, työympäristöstä kisoihin ja keikkoihin valmistautumiseen. Molempien on muun muassa pakko käyttää itseään maksimikierroksilla ennen “show’ta”.

Myös luonteenpiirteistä löytyy yhtäläisyyksiä.

– Kumpikaan ei tyydy siihen tasoon, missä on, vaan haluaa kehittää ja uudistaa koko ajan itseään, Pärmäkoski vertasi.

– Silloin pitää tehdä rohkeita päätöksiä ja ratkaisuja sekä seistä niiden takaista. Emme ole sellaisia, jotka menevät virran mukana, vaan teemme asioita vähän eri lailla kuin muut.

Krista Pärmäkoski LPLK
Yksi Krista Pärmäkosken tärkeimpiä panostuksia harjoituksissaan on ollut tasatyönnössä.Esa Fills / YLE

Kokonaiscup ja hyviä yksittäisiä kisoja

Pärmäkoski ei koe, että hänen harjoittelussaan olisi otettu isoja riskejä nyt, kun kaudessa ei ole arvokisoja. Hänen harjoitustuntinsa ovat kasvaneet lähes 30 tunnilla ja panostusta on tehty ennen kaikkea tasatyöntöön, koska perinteisen hiihdossa tasatyöntö valtaa alaa myös naisissa.

Tulevana kautena hiihdetään maailmancupissa kaksi Tour-kilpailua: perinteinen vuodenvaihteen Tour de Ski ja helmikuussa Ski Tour 2020. Pärmäkoskelle nämä Tourit ja kokonaismaailmancup ovat kauden päätavoitteet.

– Päätähtäin on kokonaisuudessa. Haluan yksittäisiä hyviä kisoja, mutta olla periaatteessa hyvässä kunnossa läpi kauden, Pärmäkoski linjasi.

Menestyäkseen kokonaismaailmancupissa Pärmäkosken pitäisi saada parempia suorituksia sprinttikisoista. Tätä varten hän onkin tehnyt nopeusharjoittelua, hiihtänyt sprinttirullahiihtokisoja, miettinyt sprinttikisojen taktiikkaa ja katsonut, miten sprintterit harjoittelevat.

– Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että minulle tulee ikää koko ajan lisää. Ja kun kestävyysharjoittelua tulee lisää, nopeuspää kärsii, hän muistutti.

Jos Pärmäkoski haluaisi kehittää sprinttiään kunnolla, hänen pitäisi vähentää normaalimatkojen harjoittelua. Hän haluaa mieluummin kehittää niitä ominaisuuksia, joilla hän pystyy olemaan pikkuisen parempi Tour-kisojen sprinteissä. Tuolloin hän pystyisi kerryttämään bonussekunteja ja olemaan aavistuksen parempi kokonaistourilla.

– En varmasti hiihdä kaikkia maailmancupin sprinttejä talvella, mutta ne joissa hiihdän, haluan hiihtää kovaa.

Lue myös:

Pärmäkoski teki vaikutuksen Kallaan yhteisellä leirillä – “Hän on kerta kaikkiaan loistava nainen”

Maajoukkueryhmän ulkopuolelta uutta virtaa hakeva Pärmäkoski ottaisi treeniseurakseen mieluiten Marit Björgenin

Asiantuntija pitää Pärmäkosken ratkaisua rohkeana, mutta yksi kysymys nousee esiin – ”Tämä ei lisää maajoukkueen toiminnan uskottavuutta”

Maajoukkueen jättänyt Krista Pärmäkoski lähtee kesäkuussa Norjaan kisoihin, valmentaja väläyttelee uusista sparraajista – "Jos kaipaa seuraa niin tervetuloa"

Suomen hiihtomaajoukkue nimettiin – Krista Pärmäkosken tilalle nostettu nuoria lupauksia

Yllätysveto: Krista Pärmäkoski jättää maajoukkueen – hakee harjoituskaudelle uutta virtaa ulkomailta: "Muutos on aina iso riski"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat