Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Mira Potkonen jatkoi vahvoja otteitaan MM-kehässä – voitto varmisti vähintään pronssimitalin

Mira Potkonen eteni välieriin nyrkkeilyn MM-kisoissa Venäjällä.

nyrkkeily
Mira Potkonen
Mira Potkonen varmisti vähintään pronssimitalin Venäjän MM-kisoissa. Kuva Helsingistä keväältä. Lehtikuva / Martti Kainulainen

Nyrkkeilijä Mira Potkonen on edennyt välieriin nyrkkeilyn MM-kisoissa Venäjällä.

Alle 60-kiloisten sarjassa otteleva Potkonen kukisti puolivälierässä irlantilaisen Amy Sara Broadhurstin selvin tuomariäänin 5–0.

Potkosen valmentaja Maarit Teuronen kuvaili ottelua todella kovatempoiseksi.

– Viimeksi he lähtivät puolustustyylillä ja hävisivät 5–0. Sanoin Miralle ennen ottelua, että voi olla, että he lähtevät juoksemaan sinua kumoon, mutta olet valmis siihen. Ja hän olikin. Vähän paketti välillä hajosi, mutta hän oli hyvin hereillä ja sai painavia osumia, Teuronen summasi Yle Urheilulle puhelimitse.

Potkonen vaikutti etenkin erän lopuilla väsyneeltä, mutta siltä suomalaisesta ei valmentajan mukaan kuitenkaan tuntunut.

– Kysyin, että väsyitkö ja Mira vastasi itse, että en. Ajatus rupesi varmaan vähän katoamaan, kun ottelu oli niin kovatempoinen ja niin kova latinki siinä. Sitä kautta pakettikin vähän aukesi. Fyysistä väsymystä hän ei kuitenkaan tuntunut.

Vastus oli suomalaiselle entuudestaan tuttu, sillä kaksikko kohtasi toisensa EM-kisoissa reilu kuukausi sitten. Myös tällöin Potkonen kukisti Broadhurstin tuomariäänin 5–0. Ottelu oli samoista lukemista huolimatta kovin erilainen.

– Nyt hän lähti puskemaan päälle, kun viimeksi hän kiersi kehäköysiä ja hävisi sillä tyylillä. Olimme kuitenkin varautuneet siihen, ja Mira sai hyviä vastaiskuja. Ottelu oli hyvin eriluonteinen, mutta ei se mitään, sillä olemme harjoitelleet kaikki taktiikat. Nyt Miralla on pää sen verran hyvässä kunnossa, että pystyy myös toteuttamaan niitä, Teuronen luonnehti.

Tuntematon välierävastus

Hallitseva Euroopan mestari Potkonen aloitti MM-urakkansa sunnuntaina suoraan toiselta kierrokselta. Avausottelussa Potkonen tyrmäsi sveitsiläisen Sandra Brüggerin.

Potkoselta löytyy ennestään olympiapronssia ja MM-pronssia vuodelta 2016. Lisäksi suomalainen on voittanut EM-kultaa kahdesti ja EM-hopeaa kerran.

Potkonen kohtaa lauantain välierässä Kiinan Wang Congin. Vastustaja ei ole Potkoselle eikä Teuroselle tuttu.

– Mitä nyt täällä olemme nähneet, mutta muuten emme tiedä hänestä mitään. Pitkäkätinen, oikein muuta en pysty vielä kommentoimaan, Teuronen paljastaa.

MM-välierään Potkonen valmistautuu kevyesti treenaamalla ja vieraaseen vastustajaan tutustumalla.

– Huomenna on välipäivä niin katselemme kiinalaisen matseja ja pidämme taktiikkapalaverin, jonka pohjalta vedämme ihan kevyen treenin, jotta kroppa pysyy käynnissä, Teuronen avaa.

Nyrkkeilyn MM-kisat käydään Venäjällä Ulan Udessa.

Lue myös:

Mira Potkonen iski kahdeksan parhaan joukkoon MM-kisoissa – seuraava vastus on tuttu: "Se oli viimeksi kova ottelu"

Jatkaako Mira Potkonen vakuuttavasti MM-kehässä? – "Ecuadorilainen on meille uusi tuttavuus"

Mira Potkosella tyrmäävä MM-avaus – sveitsiläinen vastustaja taipui toisessa erässä

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat