Suora

  • Urheilustudio 7.12.
  • Yhdistetyn MC: Lillehammer, joukkuekilpailun mäkiosuus
  • Yhdistetyn joukkuekilpailun mäkiosuus, Lillehammer

Supertaifuuni on väistymässä Suzukan yltä ennen F1-kisaa, mutta olosuhteet ovat silti haastavat – katso ennusteanimaatio myrskyn etenemisestä

Supertaifuuni Hagibis rantautuu lauantaina Japaniin, mutta sää on viimeisimpien ennusteiden mukaan sunnuntaina kisan aikaan poutainen.

Formula 1
Suzukan harjoitukset
Suzukassa ajettiin perjantaina harjoitukset.

Formula ykkösten Japanin gp:tä sotkee supertaifuuni Hagibis, joka rantautuu Suomen aikaa lauantaina päivällä Japaniin. Nyt on jo päätetty, että aika-ajo on siirretty sunnuntaille. Aika-ajo alkaa sunnuntaina Suomen aikaa kello 4.00 ja kilpailu kello 8.10.

Jos sunnuntain aika-ajo joudutaan perumaan taifuunin takia kokonaan, toisten harjoitusten tulokset määräävät lähtöjärjestyksen. Silloin Valtteri Bottas lähtee ykkösruudusta.

Taifuunin kohdalla ongelma ei ole ainoastaan sade, vaan myös erittäin kova tuuli. Se aiheuttaa ongelmia sekä autoille että muulle kalustolle.

F1-kilpailun jättämiseen kokonaan ajamatta on erittäin korkea kynnys. Kilpailua voidaan siirtää eteenpäin saman päivän aikana. Tosin silloin ongelmaksi tulee auringon laskeminen. Jotenkin formula ykkösissä on kuitenkin lähes aina käynyt niin, että varsinaisen kilpailun ajankohtana olosuhteet ovat parantuneet. Ja niin näyttää käyvän myös nyt.

– Sunnuntai-iltapäivä paikallista aikaa pitäisi olla viimeisimpien ennusteiden mukaan poutainen, eli vaikutuksia kisaan tulisi lähinnä vähitellen heikkenevästä tuulesta, kertoo Ylen meteorologi Joonas Koskela.

Koskelan mukaan rankat sateet alkavat Suzukan alueella lauantaiyön aikana paikallista aikaa ja jatkuvat lauantai-iltaan asti. Sademäärä alueella voi nousta useaan sataan millimetriin, hurjimmissa ennusteissa rannikolla Suzukan ja Tokion välissä paikoin jopa 1000 milliin. Tuuli voimistuu vähitellen ja jatkuu Suzukan alueella puuskissa voimakkaana sunnuntaiyöhön tai aamuun asti ja heikkenee sitten päivän kuluessa taifuunin siirtyessä Japanin yltä koilliseen.

Oheinen animaatio näyttää ennusteen taifuunin etenemisestä.

Sateinen sää suosisi etenkin kärkikuljettajia. Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildh arvioi, että Bottas, Max Verstappen, Sebastian Vettel ja Lewis Hamilton ovat hyviä sadekellillä. Charles Leclerc on suurempi kysymysmerkki, mutta hänkin on osoittanut rautaisia hermoja. Myös Kimi Räikkönen olisi kokeneena kuljettajana vahvoilla.

Aika-ajot ja kilpailu ajetaan tämänhetkisen suunnitelman mukaan noin neljän tunnin välein. Mildh uskoo, että fyysisesti rasitus ei ole kuljettajille liian kova. Tärkeintä on se, että keskittyminen pysyy oikeissa asioissa sekä kuljettajilla että talleilla auton säätämisen osalta. Ajoaikaa tulee viikonlopun aikana normaalia vähemmän, joten päätöksiä täytyy tehdä rohkeasti.

– Tilanne vaatii tallien johdolta, taktiikan miettimiseltä ja päätöksenteolta paineensietokykyä ja rohkeutta. Uskaltaisin sanoa, että Mercedes ja Red Bull ovat näissä tilanteissa vahvempia kuin Ferrari, Mildh totesi.

Lue myös:

Bottas pyörähti, mutta oli toisten harjoitusten nopein, supertaifuuni muokkaa viikonlopun aikataulua

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat