Suora

  • Urheiluruutu
  • Sykähdyttävin hetki 2019
  • Urheiluruutu

Kiinan Wang Cong vei välierän – Mira Potkonen jäi MM-kehässä pronssille

Potkonen hävisi tuomariäänin 1–4.

nyrkkeily
Mira Potkonen
Mira Potkonen Helsingissä keväällä.Lehtikuva/ Martti Kainulainen

Mira Potkonen on hävinnyt välieräottelunsa nyrkkeilyn MM-kisoissa Venäjällä. Tappio merkitsi, että MM-kisoihin maailmanrankingin toiselta sijalta lähtenyt Potkonen otti uransa toisen MM-pronssin.

Alle 60-kiloisten sarjassa otteleva Potkonen hävisi välieräottelun Kiinan Wang Congille tuomariäänin 1–4.Potkonen aloitti vahvasti, mutta toisessa erässä Cong pääsi hyvin mukaan. Toisen erän jälkeen suomalainen vaikutti todella väsyneeltä.

Vastustaja oli Potkoselle ennalta tuntematon.

Potkoselta löytyy ennestään olympiapronssia ja MM-pronssia vuodelta 2016. Lisäksi hallitseva Euroopan mestari on voittanut EM-kultaa kahdesti ja EM-hopeaa kerran.

Puolivälierässä suomalainen kukisti EM-kisoista tutun irlantilaisen Amy Sara Broadhurstin selvin tuomariäänin 5–0. Myös kolmannella kierroksella Ecuadorin Marie Jose Palacios Espinoza kaatui tuomariäänin 5–0. Avausottelunsa Potkonen voitti tyrmäyksellä toisessa erässä.

Lue myös:

Mira Potkonen jatkoi vahvoja otteitaan MM-kehässä – voitto varmisti vähintään pronssimitalin

Mira Potkonen iski kahdeksan parhaan joukkoon MM-kisoissa – seuraava vastus on tuttu: "Se oli viimeksi kova ottelu"

Mira Potkosella tyrmäävä MM-avaus – sveitsiläinen vastustaja taipui toisessa erässä

Hallitseva Euroopan mestari Mira Potkonen hakee MM-kehästä vain mestaruutta, kun edellisvuoden pettymykset on karisteltu harteilta: "Uskoisin, että Siperiassa on raitista ilmaa"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat