Kiinalaisvastustajan tempo yllätti Potkosen – valmentaja Teuronen kiitteli MM-pronssia napannutta suojattiaan: "Kolme arvokisamitalia on ihan saakelin kova suoritus"

Mira Potkonen hävisi nyrkkeilyn MM-kisojen välierän Kiinan Wang Congille tuomariäänin 1–4.

nyrkkeily
Mira Potkonen
Valmentaja Maarit Teuronen jakoi Mira Potkoselle ohjeita. Kuva Kölnistä keväältä. AOP

Mira Potkosen taival nyrkkeilyn MM-kisoissa Venäjällä päättyi välieriin, kun Kiinan Wang Congille oli vahvempi tuomariäänin 1–4.

Potkosen valmentajan Maarit Teurosen mukaan tuomio heijasti hyvin ottelutapahtumia.

– Alku oikeastaan yllätti. Kiinalaisella oli niin kova tempo, että Mira mietti hetken, mitä tehdä. Mitä pidemmälle ottelu meni, sitä paremmin Mira pääsi siihen kiinni, Teuronen kertoi Yle Urheilulle puhelimitse.

Etenkin toisen erän jälkeen Potkonen vaikutti kuitenkin todella väsyneeltä.

– Mira sanoi siinä, että jalat rupesivat menemään todella hapoille. Cong oli todella näppärä, siinä olisi pitänyt jälkitilanteesta päästä kuittaamaan, Teuronen harmitteli.

Wang Congia ei viime MM-kisoissa nähty ja vastus oli tuntematon myös Potkoselle. Perjantai kuluikin kiinalaisvastustajaan tutustuessa.

– En ole kertaakaan nähnyt hänen livenä ottelevan. Videolta katsottuna ei ihan saanut sitä käsitystä, että tempo oli noin kova, Teuronen myönsi.

"Ei mitään hävettävää"

Välierätappiosta huolimatta Teuronen oli tyytyväinen suojattinsa suorituksiin MM-kisoissa.

– Mirahan on vetänyt koko kisan todella hyvin läpi. Viimeinenkään ottelu ei ollut huono, hän taisteli viimeiseen asti ja sai viimeisessäkin erässä osumia. Ei mitään hävettävää. Annan Miralle täydet pisteet, turnaus on ollut todella hyvä.

Potkosen vuosi on ollut kilpailujentäyteinen, sillä takana ovat niin kesäkuun Euroopan kisat kuin reilun kuukauden takaiset EM-kisatkin, joista molemmista Potkonen poistui voittajana. Kisojen lisäksi Potkosen vuosi on sisältänyt paljon leirejä ja matkustelua.

Teurosen mukaan kova kisarupeama on ollut vain hyväksi.

– Tämä on vaikuttanut pelkästään positiviisesti. Täällä Mira on ollut parhaimmassa kunnossa arvokisoista. Kaikki kokemus, rutiini ja erilaiset vastustajat ovat olleet pelkästään kuin rahaa pankkiin.

Vielä alle tunti ottelun jälkeen MM-pronssi ei kuitenkaan valmentajaa tyydyttänyt.

– Heti tappion jälkeen ei voi olla missään tapauksessa tyytyväinen, mutta veikkaan, että huomenna voi kirkastua vähän ajatukset. Jälkeenpäin kun ruvetaan katsomaan... Kolme arvokisamitalia, onhan se ihan saakelin kova suoritus.

Jatkosuunnitelmat auki

Olympiakarsinnat käynnistyvät maaliskuun puolessa välissä. Vielä Teuronen ei osannut kertoa kaksikon tarkemmista suunnitelmista.

– Tammikuun lopussa on Bulgariassa turnaus ja maaliskuussa olympiakarsinnat. Siihen rakennetaan sitten leirejä ja muuta. Ei mikään maa ole vielä oikein selvillä, että milloin, missä ja mitä tapahtuu, Teuronen kertoo.

Lue myös:

Kiinan Wang Cong vei välierän – Mira Potkonen jäi MM-kehässä pronssille

Mira Potkonen jatkoi vahvoja otteitaan MM-kehässä – voitto varmisti vähintään pronssimitalin

Jatkaako Mira Potkonen vakuuttavasti MM-kehässä? – "Ecuadorilainen on meille uusi tuttavuus"

Hallitseva Euroopan mestari Mira Potkonen hakee MM-kehästä vain mestaruutta, kun edellisvuoden pettymykset on karisteltu harteilta: "Uskoisin, että Siperiassa on raitista ilmaa"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat