Suora

  • Huuhkajat ja alppiräppärit
  • Urheiluruutu

Kommentti: Huuhkajilla on edessä valtava painepeli, mutta Teemu Pukin rentous paistaa ottelun alla kilometrien päähän – tyyntä ennen myrskyä?

Armenia on kaikkea muuta kuin suupala Huuhkajille, mutta elintärkeän karsintapelin alla ilmassa on hyviä ennusmerkkejä, kirjoittaa Yle Urheilun Matti Härkönen.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue
Pukki
Teemu Pukki on rentoutunut, mutta nälkäinen.Tomi Hänninen

Suomen ottelu Armeniaa vastaan välitetään suorana Yle Puheella. Lähetys alkaa kello 18.02.

TURKU. Tiistaina pelataan taas yksi Suomen jalkapallohistorian tärkeimmistä peleistä. Moni odottaa Armenia-kotiottelua kynsiä pureskellen ja ajatuskin pelistä saattaa aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Tämä on se hetki, jota ei saa hukata.

Voisi kuvitella, että myös joukkueessa olisi ylimääräistä puristusta. Ottelun tärkeyden tuoman jännityksen uskoisi näkyvän jonkinlaisena kireytenä joukkueessa? Näin ei kuitenkaan vaikuta olevan.

Ei siis ainakaan, jos Teemu Pukin tunnelmat ottelun aattona ilmentävät jotenkin joukkueen asennoitumista. Pukki oli rennon, miltei täysin huolettoman, oloinen maanantaina päivällä Suomen hotellilla. Pukin tapauksessa se ei ole mitenkään poikkeuksellista, mutta nyt tyyneys paistaa läpi ilman keittiöpsykologin tarkempaa arviota.

Eikä Pukin paineettomuus huou pelkästään haastattelussa. Suomen maalitykki vaikuttaa olevan oppikirjaesimerkki pelaajasta, jota huolet eivät paina. Tuntuu ihan siltä, että Pukki jopa nauttisi painetilanteesta.

Pukki ei siis ole ottanut koko jalkapallokansan odotuksia harteilleen. Hyvä niin. Ei hänen tarvitsekaan. Kukaan yksittäinen pelaaja ei edelleenkään vie Suomea kisoihin.

On itsestään selvää, ettei Suomi kaada Armeniaa pelkän rentouden tai hyvän fiiliksen avulla. On silti arvokasta, että yhdeksi joukkueen johtohahmoksi kentän ulkopuolellakin noussut Pukki luo ympärilleen rauhaa ja luottamusta.

Tyyntä ennen myrskyä. Sitä Suomen kannalta sopii toivoa.

Mihin iskeä?

Suomen ja Pukin onnistumisia puoltavat myös pelilliset seikat. Armenia on ollut karsintojen yllättäjä ja kaikkea muuta kuin suupala Suomelle. Joukkueella on kuitenkin erityisesti puolustuspelaamisessa selviä heikkouksia.

Pallonmenetysten jälkeen Armenia ei ole äärettömän tasapainoinen ryhmä. Lohkon lilliputtia Liechtensteinia myöten Armeniaa on rokotettu juuri vastahyökkäyksistä.

Huuhkajat Ratina
Huuhkajat tarvitsee tuekseen Ratinan huumaa myös Kupittaalla.Tomi Hänninen

Yksi Suomen pelin peruspilareista on ollut pallonriistojen jälkeen tapahtuvat nopeat ja puolinopeat vastahyökkäykset. Vaikka Pukin peli onkin vuosien varrella monipuolistunut, niin vastaiskuissa hän on edelleen Suomen hyökkäyksen keihään kärki.

Suomi oli myös tiedostanut jo ennen Jerevanin vieraspeliä Armenian puolustuksen ja keskikentän väliin jäävän paljon tilaa. Tähän Armenia ei ole karsintojen edetessä saanut varsinaista ryhtiliikettä.

Englannin Valioliigassa asti on saatu todiste siitä, minkälaista tuhoa Pukki pystyy kylvämään oikea-aikaisilla juoksuillaan puolustuksen selustaan, kun Norwich-pelaajat ovat päässeet antamaan murtavia syöttöjä vastustajan keskikentän ja puolustuksen välistä. Tämänkaltaisia tilanteita Suomi pyrkii varmasti rakentamaan Kupittaalla.

Pettymyksen käsittely

Tiistaina on vastakkain kaksi joukkuetta, jotka joutuivat pettymään pahasti vieraskentällä lauantaina. Armenialle tasapeli Liechtensteinia vastaan oli kisahaaveiden kannalta jopa Suomen tappiota suurempi takaisku.

Suomi hyötyy huomattavasti siitä, että ottelu pelataan kotikentällä. Lauantain pettymystä kun on selvästi helpompi käsitellä tutussa ympäristössä syksyisessä Turussa kuin vastaavasti Kaukasian vuoristojen kyljessä.

Kirpakka syyssää ei missään nimessä ratkaise peliä, mutta jo keväällä pelatussa ottelussa Jerevanissa armenialaistoimittajat olivat vakuuttuneita siitä, että silloinen hyytävä kevätsää oli Suomen etu.

Suomi hakikin kahden maalin rutiininomaisen voiton hankalasta vieraspelistä – ilman erityistä loistokkuutta. Vain Italia on kyennyt vastaavaan näissä karsinnoissa.

Parannusta pelin avaamiseen

Suomi ei silti pääse peliin täysin optimaalisesta tilanteesta. Paulus Arajuuri on pelistä varmuudella sivussa, mutta Suomen ja etenkin Arajuuren kannalta on huojentavaa, ettei vamma alustavasti ole vakava. Ilmatilan herra saattaa siten kuntoutua vielä karsintalohkon kahteen viimeiseen peliin Liechtensteinia ja Kreikkaa vastaan.

Arajuuren paikan ottaa kaiken järjen mukaan Sauli Väisänen. Markku Kanervan antamista lausunnoista oli ounasteltavissa, ettei Suomi aio palata Italia-pelin kaltaiseen kolmen topparin systeemiin, vaikka oma illuusioni 4-4-2-ryhmityksen kaikkivoipaisuudesta sai Bosnia-pelin jälkeen kolauksen.

Sauli Väisänen
AOP

Sen minkä Huuhkajat menettää muun muassa Arajuuren johtajuudessa, parityöskentelyssä Toivion kanssa sekä pääpallojen dominoinnissa, Suomi voittaa lähtökohtaisesti pallollisessa pelaamisessa. Väisäsen kantava voima läpi pelaajauran on ollut vähintäänkin kohtuullinen syöttötyöskentely. Nyt sen pitää näkyä Armeniaa vastaan.

Suomen pelinavaaminen tökki kahdessa edellisessä pelissä, kun sekä Italian että Bosnian intensiivinen prässäys tuotti suurta päänvaivaa. Koko Suomen joukkueen on parannettava pallollista pelaamista ja pelinavaamista, ja siinä Väisäsellä on eväitä auttaa.

Runosmäen toinen helmi keskikentälle?

Toisen runkopelaajan, kapteeni Tim Sparvin, pelaaminen oli vielä maanantai-iltana epävarmaa. Sparv on saanut vihoitelleen selkänsä kuntoon, mutta nyt vaivaa pohje. Mikäli Sparv on sivussa, niin johtajuusvaje kentällä on ilmeinen.

Viimeksi Sparvin tilalla vastuuta kotipelissä Italiaa vastaan sai Rasmus Schüller. Hänen roolinsa seurajoukkueessa on kuitenkin jäänyt minimaaliseksi eikä esitys Italiaa vastan ollut järin vakuuttava.

Jos Sparv ei pysty aloittamaan, niin hänen tilallaan nähdäänkin suurella todennäköisyydellä Joni Kauko. Keskikentän nokkimisjärjestyksestä saatiin viitettä Bosnia-Hertsegovinaa vastaan, kun Kauko tuli vaihdosta Sparvin tilalle.

Kauko on Lukas Hradeckyn tavoin Turun lähiön Runosmäen kasvatti, ja hänelle Kupittaa on tuttu näyttämö. Valmennusjohdon ei varmasti tarvitse etenkään Kaukon osalta kiristää ruuvia sen suhteen, että lataus olisi kunnossa.

Ratinan huuma Kupittaalle

Joel Pohjanpalo oli Bosniaa vastaan se Kanervan lupaama jokerikortti, ja hänen maalinsa oli yksi pelin harvoja valopilkkuja. Kanervan kommenteista päätellen Pohjanpalon avauskokoonpanon paikka Armeniaa vastaan olisi silti yllätys.

Edellisen kerran Armeniaa vastaan Pukin parina esiintyi varsin vakuuttavasti Fredrik Jensen. Porvoolaislähtöinen pelaaja kiitti Kanervaa luottamuksesta ja onnistui maalinteossa Pukin syötöstä.

Tuon pätevän esiintymisen jälkeen Jensen on käväissyt kentällä vain kotipelissä Kreikkaa vastaan. Jensen on tottunut urallaan luovimaan vastustajan puolustuksen ja keskikentän linjojen välissä, joten hänen vahvuutensa puoltaisivat avauskokoonpanon paikkaa.

Lassi Lappalainen
Lassi Lappalainen palaa Huuhkajien vahvuuteen.AOP / imago sportfotodienst

Bosnia-pelistä vatsavaivan vuoksi sivussa ollut Lassi Lappalainen on jälleen Kanervan käytettävissä. Hän taistelee ensisijaisesti avauskokoonpanon paikasta Pyry Soirin kanssa. Myös Simon Skrabb on mahdollisesti tyrkyllä keskikentän vasempaan laitaan.

Zenican stadionin selkäsauna oli oiva osoitus siitä, mihin ja miten fanaattinen kotiyleisö voi parhaimmillaan omiaan siivittää. Suomen helppoon voittoon ei kannata tuudittautua tiistaina, sillä Armenialla riittää hyökkäysosaamista – suurimman tähtipelaajan Henrikh Mkhitarjanin loukkaantumisesta huolimatta.

Ratina oli pitkään Huuhkajien voittamaton linnoitus. Nyt Suomen kannattajien on luotava myös Kupittaalle Ratinan stadionin voitonkatkuinen huuma.

Lue myös:

Muistatko, kun Turussa pelattiin edellisen kerran EM-lopputurnauspaikasta? Markku Kanervan yllätysveto tunnelmoi ikimuistoista iltaa: "Elämäni peli"

“Runosmäen liimanäppi” Hradecky nauttii mahdollisuudesta pelata huipputärkeä peli kotikaupungissaan: “Turkulaisena pitää vaatia, että laitetaan paremmaksi kuin Tampereella”

Huuhkajien valmentaja Markku Kanervalle päänvaivaa – Arajuuri sivussa Armeniaa vastaan, Sparvin pelikunto arvoitus

Valmennus haluaa lisää "äijämäisyyttä" Huuhkajien pelaamiseen – Armenia on vastahyökkäysjoukkue

Teemu Pukki vaikuttui maalintekijän paluusta Huuhkajiin – 29-vuotias hyökkääjä ei jaksa murehtia omia maalittomia pelejään

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat