Mahtava lahja Ateenasta! Kreikka pelasi Huuhkajat EM-kisojen kynnykselle

Bosnia-Hertsegovina koki kovan takaiskun Ateenassa. Suomen jalkapallomaajoukkue pääsee hakemaan sinettiä historialliselle lopputurnauspaikalle jo marraskuussa, kun se kohtaa Liechtensteinin.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue
Miralem Pjanic
Miralem Pjanic, Bosnia-HertsegovinaGetty Images

Bosnia-Hertsegovina haki Ateenasta kolmea pistettä, jotta se pysyisi EM-kisajahdissa yhä Suomen kintereillä lohko J:ssä. Kreikka oli sen sijaan jo menettänyt jatkohaaveet ja pelasi vähälukuisen kotiyleisönsä edessä lähinnä kolhiintuneesta futismaineestaan.

Viihdyttävällä ensimmäisellä puoliskolla Kreikka oli jo joukkueista aktiivisempi, parempi ja loi enemmän tekopaikkoja. Bosnia oli ihan eri joukkue kuin lauantaina kotipelissään Suomea vastaan Zenicassa.

Hollantilaisen Willem II:n hyökkääjä Evangelos Pavlidis vei Kreikan ansaittuun johtoon puolen tunnin kohdalla. 20-vuotias hyökkääjä teki pallon kanssa oikea-aikaisen harhautuksen pilkun tuntumassa ja laukoi nahkakuulan saman tien kolmen vastustajan läheisyydestä Bosnian rysään.

Kreikan iloa kesti vain viisi minuuttia, kun Bosnia-Hertsegovina iski käytännössä ensimmäisestä kunnon paikastaan. Sead Kolašinac karkasi vasemmasta laidasta ja lähetti matalan, tarkan syötön maalin eteen, josta Amer Gojak viimeisteli helposti 1–1-tasoituksen.

Toisella puoliajalla tahti sen kun kiihtyi. Kreikka repi Bosnian alakerran auki kerta toisensa jälkeen, mutta vain maalisihti puuttui. Tunnin kohdalla isäntien vaihtomies Giorgos Masouras kokeili heti kentälle päästyään Bosnian tolpan kestävyyttä ja 73. minuutilla Kostas Stafylidisin kanuunaveto osui jälleen tolppaan.

Kreikka sai työpalkinnon lopussa, kun Bosnia-Hertsegovina sohi pallon omaan maaliin 88. minuutilla. Kreikalle maistuva 2–1-voitto. Bosnia on nyt jo viiden pisteen päässä Suomesta, joka varmistanee EM-kisapaikan Töölössä pelattavassa Liechtenstein-ottelussa 15. marraskuuta.

Bosnialla on toki edelleen mahdollisuus selvitä EM-kisoihin vuoden 2018 - 2019 Kansojen liigan suoritusten kautta ansaitussa jatkokarsinnassa.

JALKAPALLON EM-KARSINTAA, J-LOHKO

Italia 8 8 0 0 25- 3 24
Suomi 8 5 0 3 12- 8 15
Armenia 8 3 1 4 13-15 10
Bosnia-H. 8 3 1 4 17-14 10
Kreikka 8 2 2 4 9-13 8
Liechtenstein 8 0 2 6 2-25 2

Jäljellä olevat ottelut

15.11.
Suomi - Liechtenstein
Armenia - Kreikka
Bosnia-H - Italia

18.11.
Liechtenstein - Bosnia-H
Italia - Armenia
Kreikka - Suomi

Lue myös:

Kommentti: Suuri unelma on muuttumassa vihdoin todeksi – voitto Liechtensteinista veisi Huuhkajat EM-kisoihin

Todellista ilotulitusta! Teemu Pukki osui kahdesti, kun Huuhkajat marssi Armenian yli Turussa – katso upeat maalit

Tätä herkkua on odotettu! Teemu Pukki katkaisi kuivan putkensa Joel Pohjanpalon syötöstä: "Todella hyvin pelattiin"

Armenian alistaja vai Kaukasuksen kauhu? Fredrik Jensen kuritti jälleen tuttua vastustajaa ja yllätti itsensä: "En usko, että olen ikinä tehnyt kulmasta maalia"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat