Huuhkaja-fanien EM-kisaliput saattavat olla kiven alla – Palloliitto toppuuttelee innokkaimpia: "Ei kannata vielä varata hotelleja"

Suomen Palloliiton puheenjohtaja pelkää, ettei mahdollisia Huuhkajien EM-kisalippuja riitä kaikille.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue
Huuhkajat otti tiistai-iltana yleisön mukaan riemukkaan Armenia-voiton jälkeen.
Huuhkajat otti tiistai-iltana yleisön mukaan riemukkaan Armenia-voiton jälkeen.Tomi Hänninen

Heti ensimmäisessä lauseessa on sanottava se, että Suomen miesten jalkapallomaajoukkue ei ole vielä varmistanut historiallista EM-kisapaikkaa ensi kesälle. Se on kuitenkin enemmän kuin lähellä: voitto Liechtensteinista marraskuussa Helsingissä varmistaisi sen jo.

Sitäkään ei välttämättä tarvitse tehdä. Toisin sanoen Huuhkajat on iskenyt kisapaikkaan kiinni molemmilla siivillään sekä kynsillään ja hampaillaan.

Sen takia tässä vaiheessa osa Huuhkajafaneista on jo mahdollisesti suuntamassa katseita EM-kisojen lipunmyynnin suuntaan. Suomen Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoo, että Euroopan jalkapalloliitto Uefa jakaa Suomelle tietyn lippukiintiön mahdollisiin otteluihinsa.

Lahti kuitenkin epäilee, että kaikki EM-kisoihin haluavat Huuhkajien fanit eivät välttämättä saa lippua kisoihin.

– Oletan, että moni haluaa mennä kisoja katsomaan. Henkilökohtainen pieni pelko on, että kaikille halukkaille on vaikea järjestää lippuja, eivätkä kaikki stadionille mahdu, Lahti kertoo Yle Urheilulle.

Islannin hurmioituneet fanit saivat kokonaisen päädyn

Stadionit ensi kesän EM-kisoissa vetävät suunnilleen 40 000 jalkapallofania. Otteluita pelataan monilla eri kentillä, esimerkiksi Kööpenhaminassa ja Pietarissa.

– Palloliiton puolesta pyrimme tekemään kaikkemme, että mahdollisimman moni saa lipun. Kaikki osallistujamaat saavat niitä tietyn määrän.

Lahti ei osaa tarkkaan sanoa prosenttiosuutta, jonka Huuhkajien fanit voisivat saada EM-stadioneille. Lahti ottaa esimerkin: vuonna 2016 Ranskan EM-kisoissa Islannin kannattajat saivat yhden päädyn per ottelu.

– Se oli ehkä noin 10 000–15 000 lippua per ottelu, mitä he saivat. Ei varmaan tule meille niin isoa kiintiötä suoraan, Lahti pohtii.

– Sitten yritetään muista maista saada lippuja Palloliiton kautta lisää myyntiin, jos pelaamme kisoissa ja tiedetään missä pelataan, Lahti lisää.

Islannin faniryhmä oli viime EM-kisojen iso piristysruiske.
Islannin faniryhmä oli viime EM-kisojen iso piristysruiske.AOP

"Ei kannata vielä varata hotelleja"

EM-kisojen lohkoarvota pidetään marraskuun lopussa. Silloin varmistuu myös, missä kaupungeissa lohkot pelaavat. Jokainen lohko pelataan kahdessa eri kaupungissa. Lahti vielä toppuuttelee innokkaimpia faneja.

– Nyt ei kannata vielä varata hotelleja, ellei varaa kaikkia 12 paikkakuntaa.

Lahti muistuttaa, että Huuhkajien fanien lippuasiat selkiytyvät marraskuun edetessä. Tällä hetkellä tilanne on vielä auki.

– Toivon, että mahdollisimman moni lähtee kannustamaan Huuhkajia, mutta lippujen saaminen kaikki halukkaille voi olla aika haasteellinen tehtävä, Lahti päättää.

Jalkapallon EM-kisat alkavat 12. kesäkuuta 2020.

Lue myös:

Huuhkajien historiallinen EM-kisapaikka toisi Palloliitolle muhkean miljoonapotin: "Uskon, että koko buumi sataa suomalaisen jalkapallon laariin"

Huuhkajien riemukkaalle voitolle ikävä särö – armenialaisfani heitti kesken ottelun pienen pommin, joka haavoitti suomalaiskatsojaa: ”Onneksi se räjähti jalkani alla”

Asiantuntija hehkutti Huuhkajien kasvojen pesua – teki tärkeän huomion tulevaisuutta ajatellen: "Ei vain yhdentoista pelaajan joukkue"

Naapuritkin hehkuttavat Huuhkajia! Teemu Pukkia verrataan Norjassa Cristiano Ronaldoon – Ruotsissa puhutaan "unelmatilaisuudesta"

Kommentti: Suuri unelma on muuttumassa vihdoin todeksi – voitto Liechtensteinista veisi Huuhkajat EM-kisoihin

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat