Suora

  • Parayleisurheilun MM, kahdeksas kilpailupäivä

Ennakkosuosikeilla oli yllättäviä vaikeuksia Mestarien liigassa – Dybala kampesi Juventuksen kuilusta, Tottenham-manageri Pochettinon murskavoitto näpäytti arvostelijoita

Jalkapallon Mestarien liigan tiistain myöhäisillan otteluissa nähtiin muutama ennakkosuosikin konttaus ja lopulta nousu voittoon.

Mestarien liiga
Harry Kane
Voitto vapautti Tottenhamin ja Hary Kanen, joka tuulettaa illan toista osumaansa.Rex Features / AOP

Venäläisseura Lokomotiv Moskova oli järkyttää italialaisyleisöä, kun se iski Juventusta vastaan sen kotikentällä johtomaalin puolen tunnin pelin jälkeen jalkapallon Mestarien liigan lohkovaiheen kolmannella kierroksella.

Juventus oli ensimmäisellä jaksolla selvästi vievämpi osapuoli, mutta se ei saanut palloa maaliin muutamista hyvistä paikoistakaan.

Puolen tunnin kohdalla kaksikko Aleksei Mirantshuk ja Joao Mario iski Lokomotivin johtoon. Mirantshuk syötti Mariolle, jonka matalaan vetoon Juventus-vahti Wojciech Szeczesny vielä ennätti. Paluupallossa Mirantshuk oli kuitenkin oikeaan aikaan paikalla ja iski pallon upeasti maalin kattoon.

Toisella jaksolla Juventus painoi päälle vieläkin kovemmin. Se joutui kuitenkin odottamaan 1–1-tasoitusta 77. peliminuutille asti. Paulo Dybala ehti asetella palloa ja tarkka veto vasurilla leijaili kauniisti suoraan vasempaan kulmaan. Kahta minuuttia myöhemmin Dybala oli jälleen asialla. Hän viimeisteli kotijoukkueelle 2–1-voiton.

Voitolla Juventus kiilasi D-lohkon kärkeen. Samassa lohkossa pelaa myös Lukas Hradeckyn edustama Bayer Leverkusen, joka on edelleen pisteittä lohkojumbona. Toisena on tiistaina aiemmin Leverkusenin voittanut Atletico Madrid, Lokomotiv on pisteellä kolmantena.

Tottenhamin Pochettino otti omansa

Sekä Englannin Valioliigassa että Mestarien liigassa kontannut Tottenham Hotspur näytti, ettei se häviä tiukassa paikassa. Se kukisti vieraskentällä pelanneen Belgradin Punaisen Tähden musertavasti 5–0 (3–0).

Seitsemäntenä Valioliigassa oleva Tottenham on pelannut lokakuussa tasan Watfordin kanssa ja hävinnyt selvin numeroin Brightonille. Mestarien liigassa sillä oli kahden ottelun jälkeen vain yksi piste. Huhut huippumanageri Mauricio Pochettinon asemasta olivat alkaneet liikkua, mutta Pochettino vastasi huhuihin tärkeällä voitolla.

Spursin maaleista murskavoitossa vastasivat Harry Kane (2), Son Heung-Min (2) ja Erik Lamela.

Spurs on B-lohkossaan toisena neljällä pisteellä, kun Punainen Tähti on sen takana kolmella pisteellä. Piikkipaikkaa pitää Bayern München, joka haki kreikkalaisseura Olympiakosista 3–2-vierasvoiton sarjakierroksella. Tänään hävinnyt Olympiakos yhdellä pisteellä lohkojumbona.

Kierroksen muissa myöhäisillan otteluissa Manchester City nappasi 5–1-kotivoiton avausmaalin tehneestä Atalantasta, Real Madrid haki Galatasarayn vieraana 1–0-voiton ja PSG oli Club Brüggeä vahvempi vieraissa 5–0.

Korjattu 23.10.2019 kello 0.20 Pochettinon titteli oikein.

Lue myös:

Lukas Hradecky ei onnistunut torjumaan tärkeää vierasvoittoa – Leverkusenin pistepotti Mestarien liigassa pyöreä nolla

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat