Suora

  • Urheiluruutu

KuPSille mestaruusmaalin tehnyt Ilmari Niskanen oli suunnitellut tuuletuksen etukäteen – edes juhlinta ei katkaissut pelin jälkeistä rutiinia

Kuopion Palloseuran laitahyökkääjän tavoitteena on päästä kansainvälisille kentille.

Veikkausliiga
Ilmari Niskanen seisoo jalkapallo käsivarsilla Savo Areenan kentällä.
Ilmari Niskanen oli ratkaisemassa SM-voittoa Kuopion Palloseuralle. Peliin liittyi haaveita, jotka toteutuivat kentällä.Sami Takkinen / Yle

Kupittaan jalkapallostadionilla on ennätyksellisen paljon yleisöä, sillä katkolla on jalkapallon suomenmestaruus.

Toista puoliaikaa on kulunut kuusi minuuttia, kun Kuopion Palloseuran kapteeni Petteri Pennanen syöttää pallon Ilmari Niskaselle.

Niskasen ensimmäinen potku epäonnistuu, mutta pallo kimpoaa takaisin. Niskanen siirtää pallon vasemmalle jalalle ja laukaisee kahden puolustajan ohi kohti FC Interin maalia.

Siinä se tulee, hänen tähän astisen uransa tärkein maali.

Niskanen oli päättänyt jo ennen peliä, miten aikoo tuulettaa, jos maali tulee. Paita pois ja fanikatsomon eteen, keltaisen kortin uhallakin.

– Se on minusta jalkapallomaailman ylivoimaisesti hienoin tuuletus, että pelaaja näyttää sellaista intohimoa, hän sanoo.

Niskanen halusi tuulettaa fanikatsomon luona, sillä siellä oli jotain muutakin tärkeää kuin kannustusjoukot.

– Jalkapallo on maailman tärkein asia vasta perheen hyvinvoinnin jälkeen, hän sanoo.

Niskanen ehti vaihtaa pelin ratkettua muutaman sanan katsomossa olleiden äidin ja pikkusiskon kanssa, kunnes hänet vedettiin käsistä muualle.

Ratkaisumaali villitsi yleisön ja toi joukkueelle lisää voimaa. Se oli tärkeää, sillä alkukaudesta joukkue oli vaikeuksissa.

Huono pelimenestys koetteli, vaikka kaikki oli hyvin

Niskasella oli alkuvuonna kovat odotukset tulevalle kaudelle. Talven treenit kulkivat hyvin ja hän oli fyysisesti erinomaisessa kunnossa. Voittoja ei kuitenkaan tullut.

– Alkukausi oli todella heikko. Kaiken piti olla hyvin ja tiesin koko ajan, että pelitaitoni eivät olleet hävinneet mihinkään. En vaan saanut ulosmitattua sitä potentiaalia yhtään, Niskanen sanoo.

Lopulta hänelle kertyi 11 kuukautta ilman Veikkausliigamaalia. Se tuntui paljolta, sillä myös peliminuutteja kertyi paljon.

Käännekohta tapahtui heinäkuun alussa Honka-vieraspelissä. Tunnin kohdalla syntyi maali, joka avasi lukot. Peli alkoi jälleen kulkea ja mestaruus tuntua mahdolliselta.

Ilmari Niskanen seisoo jalkapallo kengän alla Savo Areenan nurmella, suomen mestaruus mitallit kaulalla.
– Kaikki toiveet kävivät toteen voittomatsissa. Haaveilin jo pitkään ennen peliä, miltä tuntuisi, jos pystyisin ratkaisemaan sen, Niskanen sanoo.Sami Takkinen / Yle

Niskanen on tunnettu iloisesta ja kannustavasta persoonastaan. Hän pyrkii jakamaan hyvää mieltä pienillä eleillä.

Jos joku koettelee myönteistä asennetta, se on jalkapallo.

– Jos pelit menevät huonosti ja joukkue häviää, otan sen tosi raskaasti. Monesti se ottaa pari päivää, että asiat ovat taas hyvin, hän sanoo.

Voittoputken aikana rutiinit korostuvat. Pelipäivinä Niskanen tekee asiat aina samalla tavalla, kuuntelee samoja kappaleita.

– Se luo sellaista turvallisuuden tunnetta, että on valmistautunut peliin niin hyvin kuin mahdollista.

Taustalla omia treenejä ja kannustava isä

Ylä-Savosta Kiuruvedeltä kotoisin oleva Ilmari Niskanen tutustui jalkapalloon pienenä lapsena. Lajia harrastanut isä vei pojan jalkapallokouluun alle kouluikäisenä.

Isä piti Niskaselle ja hänen pikkusiskolleen viikonloppuaamuisin omatoimisia treenejä. Niissä pompoteltiin palloa ja pujoteltiin omassa pihassa, joskus käytiin kentällä.

Isä valmensi poikaansa 15-vuotiaaksi, jolloin nuori lupaus siirtyi Kuopion Palloseuran edustusjoukkueeseen.

Niskasen mukaan juuri tavoitteellinen omatoiminen harjoittelu teki hänestä ammattilaisen.

– Niistä treeneistä olen saanut tekniikkaa, molempijalkaisuuden ja pelitaitoja.

Ilmari Niskanen temppuilee pallolla Savo Areenan kentällä mestaruusmitallit kaulassa.
Ilmari Niskanen aloitti harjoittelut kotipihallaan. Myös Kuopion keskuskentällä on opittu paljon.Sami Takkinen / Yle

Isä on ollut pelaajanuralla myös henkinen tuki. Niskasella on tapana soittaa hänelle pelin jälkeen ja käydä yhdessä läpi, miten kentällä meni. Keskustelujen sävy on kannustava.

Niskanen tarttui kännykkään myös mestaruuspelin jälkeen. Joukkuetta kuljettanut linja-auto oli juuri lähtenyt liikkeelle ja voittoa juhliva joukkue piti kovaa meteliä.

– Sain kuitenkin puhuttua isän kanssa pari minuuttia. Se on minulle tärkeä rutiini.

Linja-auto kaartoi Turusta suoraan Kuopion yölliselle torille. Vastassa oli satoja kannattajia, punaisia soihtuja ja keltamustia kaulahuiveja.

– Tuli etuoikeutettu fiilis, kun sai kokea ihmisten ilon. Se joukkueen ilo ja mestaruus, se on se kaikista hienoin tunne.

Tavoitteet kansainvälisillä kentillä

Kuopion keskuskentän pukukopissa istuva KuPSin nuori lupaus täyttää ensi viikolla 22 vuotta. Hän on saavuttanut joukkueessa pronssin (2018), hopean (2017) ja kullan (2019).

Viisitoistakiloinen mestaruuspatsas on nostettu haastattelun ajaksi viereiselle tuolille.

Niskasen pelaajaura on alkutekijöissään, sillä jos kaikki sujuu hyvin, hän voi pelata ammattilaisena vielä 15 vuotta.

Sitä hän toivoo myös itse.

Niskanen haluaisi pelata joskus A-maajoukkueessa. Myös ulkomailla pelaaminen kiinnostaa.

– Koen, että minun on aika ottaa seuraava askel ja se tarkoittaa siirtoa ulkomaille, johonkin kovempaan sarjaan, hän sanoo.

Lauantaina tehty maali hymyilyttää vieläkin. Uralla odottaa kuitenkin vielä useita tärkeitä maaleja ja hienoja hetkiä.

– Sen takia tämä on niin mahtava laji, että pelaamaan pääsee vielä uudestaankin.

Ilmari Niskanen KuPS pukuhuoneessa kertomassa mestaruudesta
Kultamitali odottaa hetken naulakossa, kun Ilmari Niskanen miettii uran seuraavia tavoitteita.Sami Takkinen / Yle

Lue myös:

Etkö pääse KuPSin 43 vuotta odotettuihin mestaruusjuhliin? Ei hätää, Yle näyttää tapahtuman suorana Areenassa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme