1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. triathlon

Ironman-sarjan triathlon kisataan ensimmäistä kertaa Suomessa ensi vuonna – kisapaikka on eliittisarjan historian pohjoisin

Kuopio-Tahkolla kilpaillaan 8. elokuuta 2020.

Kaisa Sali kilpaili kesällä Lahdessa triathlonin puolimatkalla. Kuva: Triathlon tiedote

Ammattilaistriathlonin eliittisarja, täysmatkaisten koitosten Ironman nähdään ensi vuonna Suomessa ensimmäistä kertaa. Sarjan historian pohjoisin kilpailu kisataan Kuopion Tahkolla 8. elokuuta 2020.

– Suomen ja suomalaisten rakkaus urheiluun on legendaarista. Olemme ylpeitä voidessamme olla kasvattamassa triathlonyhteisöä maassa, joka näyttää olevan kuin tehty triathlonille, Ironman-sarjan edustaja Stefan Petschnig kertoo tiedotteessa.

Petschnig kehui Suomen järvistöä, tieolosuhteita, matkailun infrastruktuuria ja paikallisia järjestäjiä.

Triathlonin täysmatkalla uidaan 3,8 kilometriä, pyöräillään 180 kilometriä ja juostaan maraton eli 42,2 kilometriä.

Kuopio-Tahkon kisa tarjoaa myös 40 ikäryhmän paikkaa Ironmanin MM-kisoihin Havaijille 2020.

Lue myös:

Katso liikuttuneen Kaisa Salin tunteikas haastattelu uran viimeisen kisan jälkeen: "Eilen illalla tuntui jopa siltä, että en pysty tulemaan tähän kilpailuun"

Kajaanilainen Tiina Sarparanta 12:s triathlonin MM-kisoissa Nizzassa – "Itsellä oli isommat odotukset"