Viime kauden hopeajoukkue Etta otti lentopalloliigassa avausvoittonsa

Viime kaudella miesten lentopalloliigan hopeaa voittanut, mutta kauden jälkeen pahasti hajonnut Oulun Etta otti vihdoin torstaina kauden kahdeksannessa ottelussaan ensimmäisen voiton.

urheilu
Ettan päävalmentaja Olli Kuoksa on luotsannut joukkueen taistelemaan liigan kärkipaikoista.
Ettan päävalmentaja Olli KuoksaPaulus Markkula / Yle

Perungan Pojat kaatui Rovaniemellä 3-2.

Ettan alkuohjelma on toki ollut vaikea, sillä se on kohdannut kaikki kärkinelikon joukkueet, ja niistä kaksi kertaa puolustavan mestarin VaLePan. Silti helpotus kuului päävalmentaja Olli Kuoksan äänestä.

– Ei meillä tässä vaiheessa viime kauttakaan ollut paljoa enempää pisteitä. Mutta siihen nähden, että nyt kohtasi kaksi peräpään joukkuetta, oli tapahtuma hieno. Valmentajien ja usean pelaajan tausta on Rovaniemeltä, ja otimme pohjoisen herruuden, Kuoksa sanoi.

Etta oli PerPoa tasaisempi. Lentopalloiluun oleellisesti kuuluvista osa-alueista se oli parempi etenkin syötössä. Joukkue syötti 10 ässää ja teki 12 syöttövirhettä, kun PerPon vastaavat luvut olivat 4 ja 21.

PerPo oli myös liikaa hakkurinsa Regan Fathersin varassa. Hän teki 30 pistettä ja iski yli puolet joukkueensa hyökkäyspisteistä. Päätöserässä hän teki 80 prosenttia joukkueensa pisteistä.

Jan Helenius teki Ettalle 25 ja Ville Sorvoja 18 pistettä.

Savo Volley ei antanut Hurmoksen yllättää

Vuosi sitten silloin Ykkössarjassa pelannut Karelian Hurmos voitti Suomen cupissa liigan mitalisuosikin Savo Volleyn, mutta toista kertaa Jukka Tuovisen suojatit eivät olleet Joensuussa yllätettävissä. Nyt vieraat veivät kolme liigapistettä mukanaan tuloksen oltua 1–3.

– Muistan todella huonosti menneitä juttuja, ja tuo oli viime kaudella. Nyt ei hävitty, mutta Hurmos ottaa varmasti pisteitä kotikentällään. Se on laadukas joukkue, Tuovinen sanoi.

Kokenut yleispelaaja Antti Siltala oli vieraiden tehokkain 21 pisteellä, toinen yleispelaaja Miro Määttänen teki 14 pistettä.

Kuopiolaisjoukkue ei nyt tarvinnut hakkureiltaan kovia pisteitä: Eetu Häyrinen teki seitsemän ja Olli-Pekka Ojansivu kuusi pistettä.

– Syöttö koheni loppua kohden, ja se oli pelillisesti suurimpia syitä voittoon, Tuovinen lisäsi.

Alkukaudesta Hurmoksen tehokkaimpana pelaajana on totuttu näkemään Matiss Gabdullins. Hän jäi nyt yhdeksään pisteeseen, ja tehokkain olikin ilman virheitä palloa kenttään lyönyt Mikko Räsänen 15 pisteellä.

Voitto oli Savo Volleylle neljäs peräkkäin, se on hävinnyt vain Hurrikaani-Loimaalle.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat