1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Kaapo Kakko

Kommentti: Kaapo Kakon pelihuumori on kovalla koetuksella New Yorkin isoissa valoissa: ketjukaverit vaihtuvat kuin sukat

New York Rangersin Kaapo Kakon nautinto jääkiekkoa kohtaan on juuri nyt pahasti kadoksissa, kirjoittaa Yle Urheilun Jussi Saarinen.

Kaapo Kakko ei ole saanut NHL-kauteen toivomaansa aloitusta. Kuva: Getty Images

NEW YORK. Kaapo Kakko käy tällä hetkellä kovaa koulua juuri alkaneella NHL-urallaan, josta odotetaan lähivuosina hienoa tarinaa suomalaisessa jääkiekossa. Kaikki ei ole sujunut kuitenkaan kuin käsikirjoitetussa elokuvassa, vaan nuoren suomalaislahjakkuuden pelihuumori on tällä hetkellä todella kovalla koetuksella, ja sen ymmärtää hyvin.

Kakon ympärillä ketjukaverit vaihtuvat tiuhaan ilta toisensa jälkeen, eikä hän ole löytänyt yhteistä, jatkuvakestoista tuntumaa kovinkaan monen hyökkääjän kanssa. Torstai-illan 6–2 Rangersin voittamassa Buffalo-ottelussa Kakko istutettiin rohkeasti jo ykkössentterin Mika Zibanejadin rinnalle, mutta oikeanlaista kemiaa ei hyökkäyspelaamiseen ja tuloksentekoon syntynyt.

Tilanne on nuoren suomalaislahjakkuuden kannalta tällä hetkellä lievästi sanottuna ahdistava: kunnianhimoinen Kakko odottaa itseltään tulosta ja onnistumisia, mutta ne ovat juuri nyt kiven alla.

Buffalo-ottelussa nuoren suomalaisen pelimoraalia koeteltiin ajoittain todenteolla: hän oli jäällä kahden takaiskumaalin aikana. Marco Scandellan maali toisessa erässä syntyi Kakon rystypuolen purun seurauksena.

Kuva: Getty Images

Myöskään laadukas maalipaikka kolmannessa erässä ei tuonut Kakolle kipeästi kaivattua onnistumista ja hymyä kasvoille.

Myös peliminuuttien ajoittainen vähyys nakertaa nuoren pelaajan mieltä. Tiistainen Arizona-ottelu oli tästä kuvaava esimerkki: Kakko sai istua minuuttitolkulla vaihtopenkillä puremassa turhautuneena mailan tuppeaan ja odottamassa vuoroaan. Esimerkiksi toisessa erässä hän pelasi vaivaiset neljä vaihtoa. Yksi viheliäinen vaihto kesti kokonaista viisi sekuntia!

Tuntui siltä, ettei nuorella lahjakkuudella ollut ottelun jälkeen edes hiki. Tilanne oli täysin absurdi, suorastaan täysi vitsi.

Silloin piti kysyä itseltään: mitä ihmettä Rangersin päävalmentaja David Quinn Kakolta ylipäänsä haluaa?

Alle kymmenen minuutin peliajoilla ja vähäisillä vaihtomäärillä ei tulosta tehdä maailman kovimmassa jääkiekkoliigassa. Ja Kakko on tullut NHL:ään nimenomaan tekemään tulosta heti debyyttikaudellaan, ei pelkästään olemaan mukana joukkueessa.

Nälkäisen ja kunnianhimoisen nuoren lahjakkuuden nautinto jääkiekkoa kohtaan on juuri nyt pahasti kadoksissa. Kun nautinto on kadoksissa, on myös mahdotonta löytää oikeanlaista pelaamisen tunnetta.

Tätä tilannetta ei kukaan toivo Kakolle. Nuoren miehen kärsivällisyyttä koetellaan Manhattanin isoissa valoissa nyt armottomalla tavalla.

Jossain vaiheessa Kakon syksyinen synkkä vaihe päättyy joka tapauksessa.

Lue myös:

Kaapo Kakko sai näyttöpaikan ykkösnyrkissä, tolppaan kilauttaneen suomalaistulokkaan itseluottamus rapistumassa – "Kauden alku ei ole ollut sellainen, mitä odotin"

Suomalaiset onnistuivat NHL:ssä laajalla rintamalla: Aho, Armia ja Salomäki osuivat, Rinteelle nollapeli ja Barkovilla neljän pisteen ilta

Kaapo Kakko nostettiin New York Rangersin ykkösketjuun – "Pelaan huonoa kiekkoa"