Suora

  • Lumilautailun MC: Seiser Alm, slopestyle
  • Miesten normaalimatka, Pokljuka
  • Rallin MM, Monte Carlo, kisaennakko
  • Urheiluruutu

Rallisensaatio Kalle Rovanperän kausi päättyi opettavaisesti, mutta jatko on yhä auki: "En tiedä, oliko tämä jäähyväiskilpailu Skodalla"

WRC2 Pro -luokan mestaruuden jo Walesissa voittanut Kalle Rovanperä sijoittui Katalonian MM-rallissa kolmanneksi. Volkswagenin Emil Lindholm yllätti ajamalla WRC2-luokan toiseksi.

Rallin MM-sarja
Rovanperä Kataloniassa.

WRC2 Pro -luokan mestaruuden jo edellisessä Walesin rallissa varmistanut Skodan Kalle Rovanperä ajoi luokan kolmanneksi Katalonian MM-rallissa. Luokkavoittoon ajoi Citroenin Mads Östberg ennen suomalaisen tallikaveria Jan Kopeckyä.

Yleiskilpailussa sijalle 12 yltänyt Rovanperä hävisi Östbergille minuutin ja 29 sekuntia.

Alkuviikolla flunssasta kärsineen Rovanperän perjantai oli hankala, eikä hän löytänyt tuntumaa autoonsa sorapätkillä. Lauantaina ilme kirkastui, ja asfaltilla hän onnistui ottamaan Östbergin etumatkaa kiinni puoli minuuttia. Takaa-ajo valui kuitenkin hukkaan, sillä Rovanperä teki virheen lauantai-illan päättäneellä yleisöerikoiskokeella Saloussa.

Tilanteen voi katsoa pääkuvan videota klikkaamalla.

Sunnuntaina tehtävänä oli varmistella kolmospaikkaa ja tuoda auto maaliin. Skoda varmisti kisassa samalla myös WRC2 Pron merkkimestaruuden.

Kisa oli Rovanperälle yksi kauden heikoimmista, eikä miestä oikein hymyilyttänyt maalissa.

– Aika huono kisa kokonaisuutena. Soralla oli aika hirveää hommaa, ja ilman testejä sinne oli vaikeaa lähteä. Eilen ajettiin hyvin, kunnes hölmöiltiin lopussa. No, tulipa tiimimestaruus ainakin, Rovanperä summasi.

Kehityksen vuosi

19-vuotiaan Rovanperän vuosi WRC2 Pro -luokassa on ollut erinomainen. Alkukauden pienen hakemisen jälkeen Puuppolan tähtilupaus otti neljä peräkkäistä voittoa Chilessä, Portugalissa, Sardiniassa ja Suomessa, ja ensi kaudeksi hänen odotetaan jo siirtyvän WRC:n puolelle pääluokkaan.

Kausi on ollut opettavainen.

– Menimme aika paljonkin eteenpäin. Kausi oli vaikeampi kuin edellinen, ja se on aina hyvä asia, jotta oppii jotain. Kovaa on ajettu, virheitä on tehty ja jotain on myös tehty oikein, kun olemme oppineet niistä.

Monien muiden kuljettajien tavoin ensi kauden osoitteesta ei tiedä myöskään Rovanperä. Manageri Timo Jouhki kertoi Yle Urheilulle aiemmin, että Rovanperän tulevaisuus ratkeaa nimenomaan Katalonian kisan jälkeen.

– En tiedä, oliko tämä jäähyväiskilpailu Skodalla tai oliko se viimeinen kisa R5-autolla. Olisi se ainakin paremmin voinut mennä, jos se sellainen oli, Rovanperä sanoi.

Kalle Rovanperä
Katso Rovanperän veto Power Stagella ja riemuisat juhlat!

Ennen Kataloniaan saapumista Rovanperä aloitti myös varusmiespalveluksensa, jossa hän ehti kuitenkin olla vain noin kuusi tuntia ennen matkustamista testeihin. Nyt hän palaa armeijaan, mutta edessä on ainakin testimatka Japaniin, jossa ajetaan ensi vuonna MM-osakilpailu.

– Joo, kyllä se nuotti olisi tarkoitus tehdä sinne. Jännä nähdä, millainen kisa se on. Asfalttia siellä on, mutta kukaan ei oikein tiedä, millaista.

Lindholm yllätti WRC2-luokassa

Rovanperän perässä sijalle 13 yleiskilpailussa ajoi Volkswagenin Emil Lindholm, joka lähti WRC2-luokan kisaan omien sanojensa mukaan vain hakemaan kokemusta ja tuntumaa ilman sijoituspaineita. Ruotsissa alkuvuodesta toiseksi yltänyt Lindholm, 23, ajoi Citroenin Eric Camillin perässä kakkoseksi myös Kataloniassa.

– Ajoin vähän tulospimennossa, emmekä keskittyneet muiden ajamiseen. Olihan tämä erinomainen päätös vuodelle, sillä kesäkausi kotimaassa SM-ralleissa jätti paljon toivomisen varaa. MM-rallit ovat kuitenkin menneet ihan hyvin, ja näköjään niin meni myös tällainen kisa, jossa ei yritetty yhtään ajaa sijasta, Lindholm tuumi.

Lindholmilla ei ole tietoa vielä ensi kaudesta, mutta hän myöntää, ettei ole vielä R5-autojen kärkikuskien tasolla.

– Totta kai kaikilla kisoilla on merkitystä, mutta fakta on se, että vauhti ei ole vielä, mitä se tuolla WRC2 Pro -luokassa esimerkiksi on. En toki usko tai oletakaan, että se olisi sitä. Kun treenataan tarpeeksi, voimme olla vielä sielläkin.

KATALONIAN MM-RALLIN TULOKSET:

1. Thierry Neuville Hyundai 3.07.39,6

2. Ott Tänak Toyota +17,2

3. Dani Sordo Hyundai +17,6

4. Sebastien Loeb Hyundai +53,9

5. Jari-Matti Latvala Toyota +1.00,2

6. Elfyn Evans Ford +1.14,2

7. Teemu Suninen Ford +1.47,6

8. Sebastien Ogier Citroen +4.20,5

9. Mads Östberg Citroen +8.24,6 (WRC2 Pro)

10. Eric Camilli Citroen +8.47,2 (WRC2)

11. Jan Kopecky Skoda +9.19,3 (WRC2 Pro)

12. Kalle Rovanperä Skoda +9.53,7 (WRC2 Pro)

13. Emil Lindholm Volkswagen +10.27,9 (WRC2)

Lue myös:

Maailmanmestaruus on vaatinut Ott Tänakin perheeltä paljon uhrauksia – sisko joutui kärsimään, kun pojan ura meni kaiken edelle: “Meillä ei ollut kovin varakas perhe”

Tommi Mäkinen hehkutti tuoretta maailmanmestarisuojattiaan, uskomaton loppuveto mykisti kokeneen Toyota-pomonkin: “Kauhean kova venyminen”

Virolaista rallihistoriaa! – Ott Tänak varmisti maailmanmestaruuden ja päätti ranskalaisten 15 vuoden valtakauden: "Olen tähdännyt tähän koko elämäni"

Ott Tänak tykitti historialliseen maailmanmestaruuteen – Yle seurasi Katalonian MM-rallin jännittävää päätöspäivää hetki hetkeltä

Rallimaailman mylly jauhaa uusia huhuja nyt päivittäin, Esapekka Lapin manageri ei usko Citroenin vetäytymiseen: "Olen 100-prosenttisen varma, että hän ajaa siellä ensi vuonnakin"

Rovanperän tulevaisuus ratkeaa Katalonian jälkeen – Teemu Sunisen jatko M-Sportilla on jo käytännössä varma: "Periaatteista on jo sovittu"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat