Jalonen kiitti Puhakkaa avoimuudesta ja vakuutti, että Leijoniin ovi on kaikille auki: "Jos tiedän, että joku on homo, en varmasti jätä häntä sen takia valitsematta"

Maajoukkuevalmentaja Jukka Jalonen uskoo Janne Puhakan avoimuuden helpottavan homoseksuaalien asemaa jääkiekossa.

jääkiekko
Jukka Jalonen
Jukka Jalonen nimesi Leijona-ryhmän Helsingin EHT-turnaukseen maanantaina.Timo Korhonen/AOP

Homous ei ole este tulla valituksi Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueeseen, vahvisti Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen maanantaina.

Entinen liigakiekkoilija Janne Puhakka kertoi sunnuntain Helsingin Sanomissa homoseksuaalisuudestaan (siirryt toiseen palveluun). Bluesia edustanut Puhakka on Helsingin Sanomien mukaan ensimmäinen Suomen pääsarjassa pelannut jääkiekkoilija, joka kertoo homoseksuaalisuudestaan julkisesti omalla nimellään.

HPK:n päävalmentajana Suomen mestaruuden jo 2006 voittanut Jalonen kertoo, ettei ole pitkällä, lähes 30 vuoden valmentajaurallaan törmännyt vastaaviin ulostuloihin.

– Kokemusteni mukaan joukkueissani ei kukaan ole koskaan tullut ulos kaapista, Jalonen sanoo.

Jääkiekkoilun "äijämäisen" luonteen takia on syntynyt käsitys, että homoseksuaalisuus on pukukopeissa kuoliaaksi vaiettu aihe. Jalonen ei allekirjoita näkemystä sellaisenaan.

– En usko, että jääkiekkoyhteisö on luonteeltaan sellainen, ettei pelaaja uskaltaisi tulla viestinsä kanssa ulos. Tämä on tietysti vain olettamus, koska en ole tiennyt, onko joukkueissani pelannut homoja. Korviini ei ole kantautunut sellaista tietoa.

Puhakan avoimuutta puhua seksuaalisesta suuntautumisestaan Jalonen arvostaa.

– Uskon, että tämä rohkaisee ja helpottaa jotakuta, joka on vastaavassa tilanteessa.

Jalosen Leijoniin ovi on auki jokaiselle osaavalle pelaajalle, seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta.

– Jos tiedän, että joku on homo, en varmasti jätä häntä sen takia valitsematta joukkueeseen, päävalmentaja vakuuttaa.

Tukea Twitterissä

Twitterissä Puhakan haastattelu sai myönteisen vastaanoton jääkiekkopiireiltä.

– On hyvä, että nykyisin kukin voi olla rohkeasti oma itsensä, myös jääkiekossa. #kunnioitus #Leijonat, Jääkiekkoliitto viestitti Twitterissä.

Espoo Unitedin toimitusjohtajana Puhakan Mestis-kaudella 2016–2017 toiminut Olli Aro esitti Puhakalle anteeksipyynnön.

– Kiitos Janne rohkeasta esilletulostasi ja ANTEEKSI! Minua hävettää, että en pystynyt aikoinaan luomaan Espooseen sellaista kulttuuria, että yhteisössämme kaikilla olisi ollut hyvä olla. Maailma muuttuu ja jääkiekonkin on syytä sopeuta nykyaikaan, Aro viestitti.

Jääkiekkoliigassa TPS pelaa 2. marraskuuta järjestyksessään toisen Pride-ottelun, jonka tarkoitus on edistää tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta.

– HC TPS on Suomen mustavalkoisin joukkue Liigassa, mutta vastaavasti me haluamme kantaa mukanamme Liigan värikkäimpiä arvoja. TPS:lle yhdenvertaisuus edustaa yhtä arvopohjamme kivijaloista, kertoo HC TPS:n liiketoimintajohtaja Heidi Aho joukkueen nettisivuilla.

Lue myös:

Voiko jääkiekkoilijan homoseksuaalisuus olla este urahaaveille? Homoudestaan kertonut Janne Puhakka: "Pelkäsin, että voin sulkea joitain ovia itseltäni"

HS: Entinen SM-liigakiekkoilija Janne Puhakka tarttuu urheilun tabuun ja kertoo avoimesti homoudestaan: ”Niin kauan kuin aihe on vaiettu, siitä on puhuttava”

Ilves ja TPS ottavat kantaa ja pelaavat pelin sateenkaaren väreissä: "Jääkiekkoon ei kuulu minkäänlainen syrjintä ja poissulkeminen"

Leijonien riveissä Helsingin EHT:lla 14 maailmanmestaria ja Puljujärvikin mukana, Naisleijonat lähtee Venäjälle – katso kokoonpanot

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat