TPS:n huoltotiimin juoksupoika on tuhannen ottelun liigatähti – Ville Vahalahti sopeutuu uuteen elämään loistokkaan uran päättäneiden vammojen jälkeen: "Olin vuoden löysässä hirressä"

TPS:ää vuosikaudet edustanut seuralegenda palasi tuttuun halliin, mutta toisenlaisiin tehtäviin. Ennen satoja tuhansia euroja tienannut ex-jääkiekkoilija tekee nyt töitä palkatta.

TPS (Jääkiekon Miesten Liiga)
Ville Vahalahti, TPS
Neljä SM-kultaa voittanut Ville Vahalahti on nyt TPS:n huoltotiimissä oppipojan roolissa.Mika Puska

TURKU. Aulassa olisi kasa pahvilaatikoita. Juomapullot pitää vielä täyttää. Sitten puhelin soi yhden pelaajan rikkoutuneeseen luistimeen liittyen.

Ville Vahalahden rintamusta koristaa tuttu logo. Vastuualue vain on toinen.

Täpärästi alle tuhannen SM-liigaottelun veteraani on vielä keltanokka uudessa roolissaan Turun Palloseuran huoltajana.

– Varmaan mulle kuuluu lähinnä juoksupojan hommat. Pikku hiljaa tässä yritetään opetella kaikkea, hän sanoo.

Teroituskoneelle ei ole vielä asiaa kuin harvoin. Se on tällä erää pääasiassa Aki Bergin reviiriä. Vahalahti hoitaa yksinkertaisempia töitä yhtenä osana TPS:n liigajoukkueen nelihenkistä huoltotiimiä.

"En olisi vielä halunnut lopettaa. Nyt se meni näin, eikä sinänsä ole mitään katkeruutta. Vähän vain karvas maku."

Ville Vahalahti

Jokaisena päivänä tulee jotain uutta. Sellaista, mitä ei ehkä pelaajana tajunnut edes ajatella. Joku voisi ajatella huoltajaa kuin tuomarina – mitä vähemmän työn jälki kiinnittää huomion, sitä paremmin ne on tehty.

– Tai on se ainakin niin päin, että jos jotain ei ole tehty, niin sitten ainakin tulee muistutus, Vahalahti nauraa.

– Yleensä huoltajia osataan kyllä arvostaa aika hyvin. Ainakin itse opin, että pelaajana heistä kannattaa pitää huolta. Silloin hommat toimivat itselläkin paremmin.

Harvassa ovat joukkueet, joiden vaihtoaition siisteydestä huolehtii nelinkertainen Suomen mestari ja seuralegenda. Yksi 2010-luvun tehokkaimmista liigapelaajista aloittelee kuitenkin uutta elämää sen jälkeen, kun häikäisevä peliura päättyi pakon edessä.

Kaksi alivoimaa katkaisivat uran

Vahalahti näyttää käsiään. Vasen puristuu tiukkaan nyrkkiin, oikeassa on väljempää.

Etusormen ja peukalon juuressa näkyvät yhä arvet, jotka ovat peräisin hiljattaisista leikkauksista. Vielä edelliskaudella Vahalahti nimittäin oli yhä liigapelaaja, vieläpä Rauman Lukon kuudenneksi paras pistemies, vaikka kolmasosa kaudesta jäi väliin.

Ongelmat alkoivat marraskuussa 2017, kun Vahalahti sai vastustajan laukauksesta kiekon lujaa käteensä. Etusormi meni poikki ja se leikattiin. Paluunsa jälkeen hyökkääjä ehti pelata muutaman viikon ennen kuin täsmälleen sama tilanne toistui.

Alivoima, laukaus, murtunut luu. Tällä kertaa peukalossa.

– Jälkimmäisellä kerralla meni vielä pahemmin kuin ensimmäisellä. Siitä ei enää toivuttu. Sen jälkeen oli todella raskasta aikaa.

Ville Vahalahti, Lukko
Kaksi iskua alivoimalla päättivät Vahalahden uran.Tomi Hänninen

Viime talvena Vahalahden piti vielä pelata. Hän valmistautui kauteen parhaansa mukaan, mutta huomasi koko ajan, että kaikki ei ole kunnossa. Aika ei tehnyt tehtäväänsä.

– Kyllähän sen itsekin ymmärtää, että paha lähteä pelaamaan, jos ei saa kättä nyrkkiin. Pikkuhiljaa ymmärsin, että leikki loppuu siihen. Se ei kuitenkaan ollut vaikein hetki. Vaikeinta oli olla siinä epätietoisuudessa, pelaanko vai enkö.

– Treenasin ja yritin laittaa itseäni kuntoon. Valmistauduin kauteen tietämättä, tulisiko siitä mitään. Käsi ei vain toiminut. Kun lääkäri sitten sanoi, että parempi jättää hommat tähän, oli jopa helpottunut olo. Siinä vaiheessa olin ollut jo vuoden löysässä hirressä.

Tieto tuli lopulta julkisuuteen viime marraskuussa. Juuri samoihin aikoihin Vahalahti täytti jo 41 vuotta. Pelimiehelle se on kunnioitettava ikä, mutta pelillisesti hänellä ei ollut mitään syitä lyödä luistimiaan naulaan. Neljällä aiemmalla kaudellaan Lukossa Vahalahti oli tehnyt aina vähintään 47 pistettä, vielä vuonna 2013-2014 hän jopa voitti SM-liigan pistepörssin.

Lähes 20-vuotisen pääsarjauran saldoksi jäi lopulta 977 ottelua ja 687 pistettä, Janne Ojasen ja Arto Javanaisen jälkeen kolmanneksi eniten liigahistoriassa.

– Ikää rupesi olemaan sen verran, että kohta se olisi loppunut joka tapauksessa. Mutta en olisi vielä halunnut lopettaa. Nyt se meni näin, eikä sinänsä ole mitään katkeruutta. Vähän vain karvas maku.

"Tämä on lähinnä ajankulua itselleni"

Mailaa Vahalahti ei pystyisi kunnolla puristamaan – ainakaan siten, että hän voisi kamppailla ammattikiekkoilijana. Arjessa kädellä kuitenkin pärjää, uusien töiden valossa myös ruuvimeisseli pysyy hallinnassa.

Jo vuosia sitten Vahalahti oli keskustellut TPS:n konkarihuoltaja Matti Aarnion kanssa mahdollisuudesta tulla kokeilemaan huoltotöitä joskus peliuran jälkeen. Vajaan vuoden ajan hän etsiskeli uutta suuntaansa ennen kuin palasi juurilleen, Turkuhalliin.

Max Kolu, Antti Halonen, Kai Suikkanen ja Ville Vahalahti, TPS
Vahalahti juhli pelaajana Suomen-mestaruutta neljästi.Mika Kylmäniemi / Europhoto / AOP

Viime keväänä Vahalahti kävi ammattikorkeakoulun pääsykokeissa, mutta ei päässyt sisään. Nyt on siirrytty seuraavaan suunnitelmaan, jonka mahdollistaa vakuutuksen kautta saatava korvaus.

– Vakuutusyhtiö kouluttaa minua nyt uuteen ammattiin. Suunnitelma A oli se ammattikorkeakoulu, suunnitelma B on valmentaminen. Aloitin nyt kurssimuotoisesti, ammattivalmentajan tutkinto alkaa sitten vähän myöhemmin ja se on se pääjuttu, hän maalailee.

– Tepsin hommissa olen ihan ilmaiseksi. Tämä on lähinnä ajankulua itselleni niiden opiskelujen lisäksi.

Sitä, millainen valmentaja Vahalahdesta voisi tulla, hän ei vielä tiedä. Matka on vasta alussa, eikä hän ole vielä edes varma, onko valmentaminen lopulta se oikea juttu.

– Tarkoitus on kuitenkin tehdä siitä ihan päätoiminen ammatti. Ei sitä turhaan lähdetä opiskelemaan.

Peliuransa alussa Vahalahti ennätti suorittaa ylioppilastutkinnon. Sen jälkeen SM-liigan kiireet ja TPS:n vuosituhannen vaihteen dynastia veivät mukanaan. Päävalmentaja Hannu Jortikka patisti joukkueen nuorimpia koulun penkille, joten Vahalahtikin vietti vielä vuoden ammattikorkeakoulussa.

– Sitten ilmoitettiin, että tunneilla pitäisi olla enemmän, mutta se ei ollut oikein mahdollista. Menin aamulla kouluun, kauhealla kiireellä aamutreeneihin, sitten kauhealla kiireellä takaisin kouluun ja sieltä kauhealla kiireellä iltapäivätreeneihin. En edes muista siitä vuodesta paljon mitään, kun vain juoksin koulun ja hallin väliä.

Ville Vahalahti, TPS
Tulevaisuudessa päämääränä on ammattivalmentajan tutkinto.Mika Puska

Vahalahti pelasi yhtä vuotta lukuun ottamatta koko pitkän uransa Suomessa. NHL:n ja KHL:n miljoonat menivät sivu suun, mutta liigatasolla hän oli valtaosan ajastaan eturivin pelaaja.

Esimerkiksi vuonna 2017 Vahalahti ansaitsi Lukossa verotietojen mukaan reilut 180 000 euroa. Vuonna 2013, jolloin hän siirtyi TPS:stä Lukkoon, ansiotuloja kirjattiin reilut 150 000 euroa.

Jonkinlainen taloudellinen pesämuna ehti siis kertyä pahimman varalle, jotta pelien yhtäkkinen päättyminen ei mullistaisi koko elämää.

– Ei täällä tietenkään pysty tekemään sellaisia rahoja mitä KHL:ssä voisi tehdä yhdessä kaudessa. Yhden talven tuloilla sieltä pystyisi maksamaan talon, Vahalahti sanoo ja kertoo ymmärtäneensä hyödyntää pelaajayhdistyksen tarjoamaa rahastointimahdollisuutta.

Urheilijarahastoon voi tallettaa 50 prosenttia palkasta tai enintään 100 000 euroa vuodessa nostettavaksi urheilu-uran päätyttyä 2-10 vuoden jaksolla.

– Olen yrittänyt ainakin nuoremmille pelaajille aina sanoa, että niin kannattaa myös tehdä. Vaikka se olisi ihan pieni säästö, on siinä ainakin jonkinlainen turva.

Vahalahden kaltainen persoona on pukukopissa yhä arvokas pelaajille myös aiempien saavutustensa vuoksi. Pitkä ura kotimaan pääsarjan tähtipelaajana tuo mukanaan oman auktoriteettinsa ja tietämyksensä.

– No, onhan Akilla vielä vähän isommat meriitit kuin mulla, että sen puolesta...

Vahalahti viittaa kollegaansa. Aki Bergin ansioluettelossa on Suomen-mestaruuksien lisäksi myös muun muassa olympiahopea, viisi MM-mitalia ja yhdeksänvuotinen NHL-ura.

Ei siis ihme, että teroituskone on tällä erää varattu hänelle.

Lue myös:

Yli tuhannen liigaottelun upea ura päättyy loukkaantumiseen – Ville Vahalahti lopettaa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat