1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. hiihto

Ylivoimaisesta Therese Johaugista kovaa puhetta Norjasta: "Ottanut vielä askeleen eteenpäin"

Therese Johaugin kehityksestä kertovat maajoukkuetoveri ja maajoukkuevalmentaja.

Kuva: AOP/imago sport

Norjalaishiihtäjä Therese Johaug palasi viime kaudella kisaladuille kilpailukieltonsa jälkeen lähes voittamattomana. Johaug voitti kaikki hiihtämänsä keskimatkan kisat maailmancupissa lukuun ottamatta yhtä kisaa kauden päätösviikonloppuna Quebecissa.

Kun uuden maailmancupin kauden avaukseen on aikaa kuukausi, Johaugin kunnosta tulee norjalaisilta kovia uutisia.

– Mielestäni Therese on ottanut vielä askeleen eteenpäin, maajoukkuetoveri Ingvild Flugstad Östberg kertoo Expressenille. (siirryt toiseen palveluun)

– Therese tulee menemään todella kovaa talvella. Lupaan sen.

Samanlaista viestiä 31-vuotiaasta Johaugista tulee myös maajoukkuevalmentaja Ole Morten Iverseniltä.

– Uskon, että Therese on kehittynyt. Hän on ollut aina vahva. Sitä Therese tulee olemaan myös nyt. Mutta näyttää siltä, että Therese on kehittynyt vielä paremmaksi kevyemmissä maastoissa ja kovissa vauhdeissa, Iversen keh

Johaug on itse sitä mieltä, että harjoituskausi on mennyt hyvin. Kesällä Johaug voitti maastojuoksussa Norjan mestaruuden ja alitti myös 10 000 metrillä ensi vuoden Pariisin EM-kisojen tulosrajan. Mutta norjalaistähti ei lupaa, että ylivoimainen meno hiihtoladuilla jatkuisi.

– On selvää, että en voi kontrolloida kilpailijoitani, mitä he ovat tehneet ja kuinka hyviä he ovat. Rullahiihto ja juokseminen on yksi juttu, mutta suksilla kisaaminen on jotain muuta.

Maastohiihdon maailmancup starttaa Rukalla. Yle välittää kisat kanavillaan.

Lue lisää:

Maastohiihdon Suomen cup näkyy Ylellä – ensimmäinen osakilpailu Vuokatissa viikonloppuna

Hiihtolupaus Eveliina Piippo kohtasi huippu-urheilun raadollisuuden eikä pitänyt kaikesta näkemästään – "Ajatusmaailma, jota valitettavasti esiintyy, kuvottaa"

Iivo Niskanen tavoittelee historiallista suomalaisvoittoa maailmancupissa – ennätykselliset 1 100 harjoitustuntia apuna? "En pysty itse ainakaan harjoittelemaan yhtään enempää"