Sadat kiinalaiset katosivat Vuokatista kuin taikaiskusta – suomalaispomo kertoo hetkestä, kun tajusi miljoonabisneksen olevan vaarassa: ”Hälytyskellot alkoivat soida”

Vuokatin urheiluopisto kylpi viime vuonna kiinalaisessa talviurheilurahassa. Nyt ajat ovat tyystin toiset.

Tarinat ja ilmiöt
Kiinalaishiihtäjät valmistautumassa tämän talven nuorten MM-hiihtoihin.
Kiinalaishiihtäjät valmistautumassa Vuokatin hiihtoputkessa viime talvena Lahdessa käytyihin nuorten MM-hiihtoihin.Elisa Kinnunen / Yle

Ihmiskoe. Operaatio mahdoton. Pohjaton rahasampo.

Kiina haluaa näyttää mahtinsa vuonna 2022, kun se isännöi talviolympiakisoja Pekingissä. Menestys kotikisoissa on tiukassa, sillä valtaosassa talvilajeista Kiinalla ei ole minkäänlaista kulttuuria. Asia halutaan kuitenkin muuttaa hinnalla millä hyvänsä.

Viime vuosina Kiina on suoltanut maailmalle satoja miljoonia euroja. Kun Yle Urheilu tutki keväällä Kiinan panostuksien vaikutusta suomalaiseen urheiluun, ajatukset ihmiskokeesta eivät olleet tuulesta temmattuja. Päinvastoin.

Moni pohti aiheesta, miksi miljardikansan johto pullistelee ympäri maailmaa palkkaamalla meritoituneimpia lumilajien valmentajia nuorilleen, joille sukset ja lumi ovat tuttuja vain teoriassa, ja onko valmentajien valuminen Kiinaan pois suomalaisesta huippu-urheilusta.

Oli aiheesta mitä mieltä tahansa, pakoon ei kuitenkaan päässyt yhtä asiaa: Kiina toi Suomeen rahaa, jota ilman moni suomalainen talviurheilun tekijä hankkisi elantoaan todennäköisesti muualta kuin sydämen asiastaan – tai joutuisi ainakin tulemaan toimeen pienemmällä palkalla.

Yle Urheilun selvityksen mukaan vuonna 2018 lähes 40 suomalaisvalmentajaa sai elantoaan suoraan tai välillisesti Kiinan massiivisesta talviurheilukoneistosta. Sen miljoonista sai osansa myös Vuokatin urheiluopisto, jonka palveluksia Kiina hyödynsi viime vuonna 20 000 henkilövuorokauden edestä.

Opisto palkkasi satoja kiinalaisia urheilijoita varten erikseen 19 suomalaisvalmentajaa. Bisnes kukoisti niin, että opisto teki pelkästään kiinalaisilla liikevoittoa yli puoli miljoonaa euroa. Opiston palveluja käyttävä suomalainen urheilija on myös hyötyjänä, sillä säätiömallin vuoksi liikevoitto on ohjattava kokonaisuudessaan opiston kehittämiseen.

2022 olympialaiset
Talvilajeihin satsaava Kiina isännöi vuoden 2022 talviolympialaisia Pekingissä.Roman Pilipey /EPA

Kevätaurinko paistoi Vuokatissa kirkkaana, Kiina kantoi rahaa ovista ja ikkunoista ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Nyt, puoli vuotta myöhemmin ajat ovat täysin toiset. Vuokatin urheiluopiston valmennusjohtajan Jyri Pelkosen mukaan leijonanosan tuotosta tekevät hiihtäjät palasivat sovitusti Kiinaan huhtikuussa, ja naiskiekkoilijat seurasivat perässä huhti-toukokuun vaihteessa.

Opistolla on Kiinan talviurheilujohdon kanssa sopimus vielä tulevasta talvesta, mutta volyymeistä ei ole mitään mustaa valkoisella. Pelkosen mukaan viitteitä ongelmista alkoi ilmetä jo kesäkuussa.

– Meiltä lähti sopimuksen mukaan valmentajia hiihtäjien mukana Kiinaan huhtikuun puolivälistä niin, että he olivat siellä vetämässä treenejä juhannukseen saakka. Suunnitelma oli, että jossakin vaiheessa alkusyksyä ryhmiä tulisi harjoittelemaan Vuokattiin. Tilanne muuttui kuitenkin heti kesäkuun leirin aikana, kun kiinalaiset halusivatkin, että meiltä tulee valmentajia sinne valmentamaan pidemmäksi aikaa, Pelkonen sanoo.

– Siinä vaiheessa hälytyskellot alkoivat soida, että mitähän tämä tarkoittaa syksyn ja alkutalven osalta.

Kiinalaisasiakkaiden määrä romahti

Pelkonen arvioi, että kesäkuusta tähän päivään opistolle on kertynyt kiinalaisvuorokausia yhteensä vain 1 500. Niistä valtaosa tuli kesä-heinäkuussa, kun Pekka Koskelan luotsaama Kiinan lumilautailumaajoukkue oli Vuokatissa kuukauden fysiikkaleirillä. Sen sijaan paraikaa opiston palveluita hyödyntää kiinalaisista vain kymmenen yhdistetyn urheilijaa.

Pelkonen korostaa, että huikea viime talvi ja alkukevät pitävät kuluvan kalenterivuoden tuloksen jopa viime vuoden kaltaisena: tammi-maaliskuussa Vuokatissa oleskeli samanaikaisesti keskimäärin 140–150, parhaimmillaan jopa 200 kiinalaisurheilijaa. Jos Pelkosen mainitsemat kiinalaisvuorokaudet ovat jääneet viiden viime kuukauden aikana 1 500:aan, alkuvuonna yhden kuukauden saldot pyörivät siis noin 5 000 vuorokaudessa.

– Koko vuoden osalta pärjäämme hyvin. Sen osalta homma ei ole pielessä. Mutta onhan pysähdys ollut kuin olisi seinään ajanut verrattuna siihen, mitä ennakoimme.

Liu Jiayu2
Pekka Koskelan valmentama Kiinan Liu Jiayu saavutti Kiinalle maan ensimmäisen olympiamitalin lumilautailun halfpipessa 2018.AOP

– Onhan tämä ollut arvaamatonta ja poukkoilevaa touhua koko ajan. On pitänyt ottaa huomioon myös se riski, ettei heitä olisi täällä. Nyt ne riskit ovat realisoituneet, Pelkonen sanoo.

Valmennusjohtaja painottaa, että viime vuoden kaltaista kiinalaisryntäystä Vuokattiin ei ollut enää odotettavissa.

– Viime vuosi oli isojen massojen liikuttelua. Odotukset tälle vuodelle ovat olleet sellaista kokoluokkaa, että meillä olisi yhtäjaksoisesti 40–50 urheilijaa.

Tuleva talvi ratkeaa lähiviikkoina

Juuri nyt lukema on kuitenkin jo edellä mainittu kymmenen. Kiinalaisten lähes totaalinen häviäminen Vuokatin katukuvasta on tarkoittanut samalla, että viime talvena kiinalaisten kanssa operoineista 19 suomalaisvalmentajasta enää neljällä lukee palkkanauhassa kirjainyhdistelmä CHN.

– Alkukesästä toinen käsi on ollut käsijarrulla, ettei tämän tilanteen takia tule ylimääräisiä kuluja. Samalla olemme kuitenkin pitäneet neuvotteluyhteyttä koko ajan Kiinan päähän. Olemme luottavaisia, että jotakin liikettä tähän suuntaan tapahtuu, Pelkonen vakuuttelee.

Hän myöntää kuitenkin, että ovella jo kolkuttelevan talven suhteen alkaa tulla kiire.

– Jos he meinaavat ylipäätään lähteä Kiinasta johonkin, lähdön pitäisi tapahtua marraskuun puolivälissä tai joulukuun alussa, Pelkonen sanoo.

Kiinalaishiihtäjiä harjoittelemassa Vuokatin hiihtoputkessa.
Kiinalaishiihtäjiä harjoittelemassa Vuokatin hiihtoputkessa.Elisa Kinnunen / Yle

Vaikkeivät Kiinan talviurheilujohtajien puheet ja teot ole vastanneet viime kuukausina Vuokatin urheilujohtajien odotuksia, Pelkonen liputtaa yhteistyön jatkamisen puolesta. Kiinalaiselle rahalle löytyy edelleen käyttöä.

– Pystyimme laittamaan paikkojamme hyvin kuntoon kiinalaisella rahalla. Yritämme vielä kovasti, että saisimme heidät tulemaan tänne, Pelkonen sanoo.

Samaan yhtyy varmasti myös moni hankkeesta viime talvena leipänsä ansainnut suomalaisvalmentaja.

Lue lisää:

"Perus-CV:llä jopa 10 000 e/kk" – Yle Urheilu selvitti, miten suomalaiset lähtivät apajille Kiinan käsittämättömään olympiahankkeeseen

Kiinaan lähteneet suomalaisvalmentajat kertovat nyt, mitä miljardeja maksavan olympiahankkeen ytimessä oikeasti tapahtuu – Antti Leppävuori: ”Kukaan ei tiedä, mitä toiset tekevät”

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat