Suora

  • Parayleisurheilun MM, kahdeksas kilpailupäivä
  • Urheiluruutu
  • Teroottisia novelleja ja kolmioloikkaa
  • Urheiluruutu

Julia Liikala on yksi Naisleijonien tulokkaista, jonka erityinen pelikäsitys voi tehdä hänestä tulevaisuudessa tähden – matkalla menestykseen HPK-hyökkääjää neuvoo liigan ennätysnainen

Hyökkääjä Julia Liikala, 18, on valittu tällä kaudella kaikkiin Naisleijonien tapahtumiin.

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue
Julia Liikala, Naisleijonat
Julia Liikalan pitkän aikavälin tavoite on edustaa Suomen talviolympialaisissa.Jari Kärkkäinen/Yle

Jääkiekko on kuljettanut hyökkääjä Julia Liikalaa, 18, ympäri maailmaa, mutta myös Suomen sisällä. Kun Liikala oli 16-vuotias, hän muutti kotoaan Seinäjoelta yksin Hämeenlinnaan voidakseen pelata jääkiekkoa lukio-opiskelujen rinnalla.

Liikala oli jo tuolloin ikäluokassaan lupaava pelaaja, jolla oli takanaan ensimmäiset alle 18-vuotiaiden MM-kisat. Maajoukkueesta Liikalan pelikavereita haalittiin Kuortaneen liigajoukkueeseen, johon keskitetään lukioikäisten naispelaajien kerma. Liikala halusi kuitenkin pois lakeuksilta ja hieman kauemmas kotoa.

Vuodet omassa kodissa ovat edesauttaneet itsenäistymistä ja opettaneet itsestä huolehtimista. Kaukalon puolella Liikala pelaa kolmatta kauttaan Naisten Liigassa ja on murtautumassa Naisleijonien joukkueeseen.

– Pelaajana olen saanut rauhallisuutta kiekon kanssa ja järkevyyttä peliin. Enää en konhota niin paljoa. Sitten olen oppinut pelaamaan paljon enemmän joukkueelle, Liikala kertoo Yle Urheilulle HPK-vuosistaan.

Julia Liikala, Naisleijonat
Julia Liikalalle viime tammikuussa saavutettu alle 18-vuotiaiden MM-pronssi on toistaiseksi uran huippuhetki.Jari Kärkkäinen/Yle

Liikala on ottanut jääkiekkoilijana selvän harppauksen viime kaudesta.

Tammikuussa Liikala pelasi Japanissa MM-pronssia voittaneessa Tyttöleijonien maajoukkueessa kärkiketjuissa. Lisäksi hän keräsi ylivoimavastuuta. Kuudessa ottelussa Liikala teki kolme maalia.

Murtautuminen joukkueen ratkaisijan rooliin jäi kiinni fysiikasta. Kesän aikana urheilullisella puolella on tapahtunut muutos, minkä ansiosta Liikala on päässyt naisten maajoukkueen mukaan.

– Minusta hän on mennyt paljon eteenpäin varsinkin fyysisellä ja urheilullisella puolella. Julle on tehnyt varmasti enemmän hommia kuin aikaisempina kesinä. Se näkyy heti pelaamisessa. Hän ei varmasti muuten pystyisi pelaamaan naisten kansainvälisiä pelejä. Onneksi hän itse tarttui tilaisuuteen kehittää itseään urheilullisella puolella, Tyttöleijonien päävalmentaja Mira Kuisma sanoo.

Poikkeuksellista peliälyä

Liikala on hiomaton timantti, jolla on vielä paljon potentiaalia käyttämättä. Kaukalossa hän erottuu oivaltavilla syötöillään ja hyvällä luistelullaan.

– Julle on hyvin taitava. Hän ymmärtää peliä ja näkee sen erityisellä tavalla. Monella nais- ja tyttöpelaajalla ei löydy samanlaista luonnetta pelata. Hän on nimenomaan peluri. Se on ehdottomasti hänen vahvuutensa, Kuisma hehkuttaa.

Matkalla tähteyteen Liikalaa auttaa seurakaveri Riikka Noronen, joka palasi HPK:hon täksi kaudeksi. Noronen on pelannut pääsarjassa vuodesta 1995 lähtien. Lokakuussa hän nousi Naisten Liigan kaikkien aikojen pistepörssin kärkeen. Pinnoja on reilussa 20 vuodessa kertynyt yli 700.

Konkarilta Liikala saa neuvoja peleissä ja harjoituksissa. Tällä kaudella tuleva tähti on saanut katsella Norosen toimintaa hyvin läheltä, sillä kaksikko on pelannut HPK:ssa samassa ketjussa.

– Riksalta tulee paljon hyvää vinkkiä henkisellekin puolelle. Hän on sanonut, että ei tarvitse stressata, riittää kun luottaa itseensä. Hän on ollut minulle hyvä hahmo tällä kaudella, Liikala suisuttaa.

Julia Liikala, Naisleijonat
Julia Liikala pelaa Naisleijonissa keskushyökkääjänä. Harjoituksissa hänet on nähty myös maajoukkueen alivoimanelikossa.Jari Kärkkäinen/Yle

Urheilullisella puolella Liikala on hyötynyt HPK:n uudesta valmennuksesta ja sen tuomasta kulttuurinmuutoksesta. Joukkueessa on aiempaa enemmän pelaajia, joten pelipaikan saamista varten on tehtävä tosissaan töitä.

– Olemme menneet harjoittelussa yhden stepin ylöspäin ja saaneet apua seuran sisältä. Varmasti tämä vaikuttaa pelaajien kehitykseen, HPK:n päävalmentaja Katja Pasanen sanoo ja jatkaa:

– Kun Julialle tulee ikää lisää, myös fysiikka pystyy kehittymään eri tavalla. Aina kestää aikansa, että fysiikka alkaa tarttua. Pelirohkeutta ja suoritusvarmuutta tulee samalla mukaan.

"MM-kisapaikka olisi unelmien täyttymys"

Naisleijonissa on meneillään sukupolvenvaihdos. Maajoukkueen jätti viime kevään jälkeen kolme hyökkääjää. Tämä tuo Liikalalle erinomaisen mahdollisuuden debytoida arvokisoissa naisten maajoukkueessa.

Tulevat harjoitusturnaukset näyttävät, nostetaanko Liikala mukaan jo ensi maalis-huhtikuun MM-kisoihin.

– On ihan mahdollista, että Julia pelaa jossain kohtaa naisten arvoturnauksessa. Se vaatii töitä vielä fysiikan kehittämisessä, jotta hän pääsee tekemään pesäeroa muihin. Tuollaisille pelaajille on aina käyttöä, Tyttöleijonien valmentaja Mira Kuisma sanoo.

Hänellä on aivan valtava potentiaali. Teemme kaikkemme seuran arjessa sen eteen, että hänestä tulisi tulevaisuudessa Naisleijonien vastuunkantaja.

Katja Pasanen

Myös HPK-valmentaja Pasanen uskoo, että Liikala on Naisleijonien tulevaisuuden pelaaja.

– Hänellä on aivan valtava potentiaali. Teemme kaikkemme seuran arjessa sen eteen, että hänestä tulisi tulevaisuudessa Naisleijonien vastuunkantaja.

Seura-arjessa Liikala haluaa nousta entistä isompaan rooliin ja ratkaista pelejä HPK:lle omalla tekemisellään. Kauden päätavoite on kuitenkin Kanadassa järjestettävät naisten MM-kisat.

– MM-kisapaikka olisi unelmien täyttymys. Sen eteen teen töitä. Olisi siistiä olla siellä.

Naisleijonat pelaa parhaillaan viiden maan turnauksessa Venäjällä. Torstaina Suomi kohtaa Tšekin, perjantaina Sveitsin ja lauantaina Saksan.

Lue myös:

Ruotsin naisten kiekkoriidalla ikävät vaikutukset Naisleijonien kauteen – nuorennusleikkauksen keskellä oleva joukkue jää ilman tärkeitä harjoitusotteluita

Leijonien riveissä Helsingin EHT:lla 14 maailmanmestaria ja Puljujärvikin mukana, Naisleijonat lähtee Venäjälle – katso kokoonpanot

Naisten Liigaa tähdittävät tulevalla kaudella useat Naisleijonien MM-hopeamitalistit ja maajoukkueen tulevat vastuunkantajat – seuraa heitä

Ennätysnainen Norosen ura oli katketa jo vuosi sitten pahaan loukkaantumiseen – nyt hyökkääjä tavoittelee HPK:n kanssa harvinaista herkkua

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat