Suora

  • Blondi tuli paneeliin
  • Parayleisurheilun MM, kuudes kilpailupäivä
  • Kuudes kilpailupäivä
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Huikeaa ylivoimaa! Kotaja kelasi MM-kultaa kisaennätyksellä

Amanda Kotaja puolusti voitokkaasti 100 metrin mestaruuttaan parayleisurheilun MM-kisoissa Dubaissa.

yleisurheilu
Amanda Kotaja
Katso video kuvaa klikkaamalla.

Amanda Kotaja täydensi Suomen kultapäivää voittamalla T54-luokan 100 metrin maailmanmestaruuden. MM-kulta oli jo toinen Suomen joukkueelle tänä päivänä, sillä aiemmin Leo-Pekka Tähti kelasi miesten samaisessa luokassa mestariksi.

Hallitseva Euroopan ja maailmanmestari Kotaja oli finaalissa ennakkosuosikki, sillä hän kelasi jo välierässä kisaennätyksen ja kauden parhaan aikansa 16,00.

Kotaja sai loistavan lähdön ja oli jo radan puolivälissä muita reippaassa johtoasemassa. Hän teki tasaista työtä, sillä hänen voittoaikansa oli jälleen sama kuin kisaennätys eli 16,00. Hän kukisti toiseksi tulleen Kiinan Zhou Zhaoqianin 0,23 sekunnilla ja pronssia saaneen Yhdysvaltojen Cheri Madsenin 0,42 sekunnilla.

Kauden kärkiaikaa 15,96 hallussaan pitänyt Kiinan Zou Lihong joutui tyytymään neljänteen sijaan.

Kotaja on voittanut urallaan nyt kolme MM-kultaa, sillä hän oli ykkönen kaksi vuotta sitten Lontoossa 100 metrillä ja neljä vuotta sitten Dohassa 200 metrillä. Näiden lisäksi hän on voittanut kolme MM-hopeaa.

Suomi on saanut MM-kisoissa jo kolme maailmanmestaruutta, sillä torstain avauspäivänä Toni Piispanen kelasi T51-luokan 100 metrin mestaruuteen.

Lue myös:

Amanda Kotaja täydensi parajoukkueen kultasaalista ja kertoi syyn Suomen kelausmahtiin

Leo-Pekka Tähti teki sen taas! Kelasi jo neljännen maailmanmestaruuden

“Herran pieksut sentään, mikä finaali!” Tähti hämmästeli käsittämättömän tiukkaa finaalia

Kultatili aukesi heti! Toni Piispanen kelasi kisaennätyksellä maailmanmestariksi

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat