Suora

  • Urheiluruutu

Leijonien Jussi Olkinuora myöntää, että kevään MM-kisat ovat jo mielessä – "luokkakokous" on lämmittänyt mieltä: "Meillä on tosi hauskaa"

Mestarivahti yrittää tehdä kaikkensa, jotta pääsisi jälleen MM-joukkueeseen.

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue
Olkinuora
Jussi Olkinuora aikoo rytmittää harjotteluaan niin, että hän olisi parhaimmassa vireessä silloin kun kamppailu MM-kisapaikasta todella alkaa.Tomi Hänninen

Leijonien maalilla Tshekkiä vastaan torjunut Jussi Olkinuora ei epäröi nimetä kauden päätavoitettaan. Tulevat MM-kisat pyörivät jo nyt mielessä.

– Kyllä sitä miettii jo tässä vaiheessa kautta. Yritän rytmittää kautta ja harjoittelua niin, että olisin parhaimmassa vireessä helmi-maaliskuussa, Olkinuora sanailee.

Maalivahdin ulostulo on virkistävä. Maajoukkuepelurit kun harvemmin myöntävät vielä syksyllä, että katse olisi näin vahvasti juuri keväisissä arvokisoissa.

Tätä nykyä KHL:ssä Admiral Vladivostokissa torjuvan Olkinuoran kauden rytmittäminen toki tukee myös seurajoukkueessa menestymistä. Venäjällä runkosarja päättyy jo helmikuun lopussa.

Vielä vuosi sitten Olkinuora kuului niiden pelaajien joukkoon, joiden ei suoranaisesti odotettu kamppailevan paikasta MM-koneessa. Nappikausi Pelicansissa ja erinomaiset otteet valmistavissa maajoukkuepeleissä avasivat kuitenkin ovet kisoihin. Näin Olkinuorasta tuli yksi monista yllättävän maailmanmestarijoukkueen yllättävistä palasista.

Lammikko
Katso maalikooste Suomen ja Tshekin välisestä EHT-ottelusta.

Juuri viime kevään ansiosta myös kuluva viikko on ollut Olkinuoralle henkilökohtaisesti tärkeä. Mestareiden "luokkakokous" on lämmittänyt mieltä.

– On ollut hienoa nähdä jätkiä mestaruusjoukkueesta. Meillä on tosi hauskaa. Tämä on myös monelle tärkeä turnaus uralla, kun pääsee pelaamaan kotiyleisön edessä. Olkinuora muistuttaa.

Olkinuora ei puhu vain muiden, vaan myös itsensä puolesta. Lauantainen peli Tshekkiä vastaan oli tappiosta huolimatta sykähdyttävä kokemus. Maalivahti ei ole aiemmin ollut mukana Helsingin EHT-joukkueessa.

– Olihan se vain siistiä, kun oli niin paljon yleisöä katsomossa. Pojat blokkasivat myös tosi paljon kuteja. Siellä takana oli siistiä pelata.

Leijonille lauantai jätti vielä paljon petrattavaa, etenkin tehokkuuden suhteen. Olkinuoraa jäi myös sopivasti harmittamaan Tshekin aivan kolmannen erän lopussa syntynyt tasoitus.

– Se ei ole ikinä hyväksyttävää, kun viimeisellä minuutilla päästetään maali. Voitto olisi aina mukavampi.

Lähetys Suomen ja Ruotsin välisestä perinteisestä isänpäivän ottelusta alkaa sunnuntaina TV2:ssa kello 17.00 alkaen.

Lue myös:

Leijonat taipui Tshekille! Juho Lammikko iski maajoukkueuransa avausmaalin – Kärppien puolustaja taituroi ratkaisun

Nuoret Leijonat taipui Tshekille kotiturnauksessa

Naisleijonat kukisti Saksan turnauksen päätösottelussaan

Päävalmentaja Pasi Mustonen näki Naisleijonien Venäjän-turnauksessa sekä hyvää että huonoa: "Kahdessa viimeisessä pelissä meillä ei ollut mitään hätää"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat