Suora

  • Ratsastuksen maailma
  • Elävä arkisto esittää
  • Viimeistä viedään

Jarmo Mahonen AKK-Motorsportin johtoon

Jarmo Mahosen pesti AKK-Motorsportin johdossa alkaa tammikuussa.

autourheilu
FIA:n rallipomo Jarmo Mahonen haluaa viedä MM-rallisarjan uusien yleisömassojen eteen.
Jarmo Mahosen pesti AKK-Motorsportin johdossa alkaa tammikuussa. Miika Wuorela

Suomen autourheilun keskusjärjestö AKK-Motorsport ry:n uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Jarmo Mahonen, jonka kaksivuotinen toimikausi alkaa ensi vuoden alussa.

– Autourheilulla on edessään suuria haasteita ennen kaikkea siinä, että harrastajille pystytään tarjoamaan tulevaisuudessa turvallista autourheilua, johon heillä on taloudellisesti varaa, Mahonen kertoi tiedotteessa.

Liittokokous valitsi puheenjohtajan lisäksi 27-jäsenisen liittovaltuuston. Tuore puheenjohtaja Mahonen peräänkuuluttaa seuratoiminnan elinkelpoisuuden olevan tärkeää.

– Perustotuus on ollut jo vuosikymmeniä, että vain vahva kansallinen autourheilu synnyttää menestystä. Tämän vuoksi liiton uudessa strategiassa seuratoiminta nostetaan kaiken keskiöön, Mahonen linjasi.

Lue lisää:

Näin Jyväskylän suurajoista tehtiin maailman paras ralli, kuusi miestä kioskilla asusteenaan pelkkä rallipassi – lajin suomalainen kummisetä avaa tarina-aittansa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat