Suora

  • Viimeistä viedään
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Huuhkajien maalivahdiksi päässyt Joronen harmitteli ikävää nukahdusta EM-karsintojen päätöksessä – ei pääse mukaan kansanjuhlaan

Jesse Jorosen mukaan voitto Kreikasta olisi ollut otettavissa EM-karsintojen päätöksessä.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue
Jesse Joronen

Jesse Joronen pääsi historialliset EM-karsinnat päättäneeseen Kreikka-peliin Suomen pelaavaksi maalivahdiksi. Tuloksena oli kuitenkin tappio maalein 1–2. Vielä avauspuoliajan jälkeen Suomi johti Teemu Pukin hienolla läpiajomaalilla 1–0.

Kreikka pääsi kuitenkin ohi. Kreikan avausmaalissa pallo jäi pyörimään Suomen rangaistusalueelle, eikä Petros Mantalos erehtynyt toisen puoliajan alussa. Loppulukemat viimeisteli Konstantinos Galanopoulos 70 minuutilla.

– Harmittaa todella paljon. Peli oli ihan voitettavissa. Pystyimme ajoittain pelaamaan hyvin ja olimme kärsivällisiä varsinkin ensimmäsellä puoliajalla. Mutta ikävää on se, että nukahdimme heti toisen puoliajan alussa. Se ei tietysti miellytä ketään, eikä myöskään toisen maalin päästäminen, Joronen kuvaili Yle Urheilun haastattelussa Kreikassa.

Suomi varmisti perjantaina Liechtenstenia vastaan historiallisen EM-kisapaikan, mutta Jorosen mukaan joukkue oli latautunut Kreikka-peliin.

– Ei ollenkaan vaikea latautua maajoukkuepeleihin. Maajoukkueessa pelaaminen on aina kunnia-asia. En usko, että kenelläkään tässä joukkueessa on vaikea latautua näihin peleihin. Kyse on ehkä enemmän siitä yhden-kahden prosentin löytämisestä kollektiivisessa tekemisessä. Tänään se vähän uupui, Joronen muotoili.

Panoksena pelissä oli Suomen arvontakori EM-arvonnoissa marraskuun lopussa. Tappio tarkoitti sitä, että Suomi on viimeisessä neljännessä arvontakorissa.

– Se tarkoittaa sitä, että EM-kisoissa tulee lähtökohtaisesti paperilla kovia joukkueita vastaan. Mutta olemme viime vuosina näyttäneet tämän maajoukkueen kanssa, että se ei ole mikään ongelma. Jos joku joukkue on vaikuttanut kovalta, olemme pystyneet silti raapimaan pisteitä, Joronen muotoilee.

Joronen hehkutti erityisesti EM-kisapaikan takana loistavaa joukkuehenkeä

– Tämä joukkue on veljeskatras. Kaikilla tulee varmasti pysymään ikuisesti mielessä, mitä tuli tehtyä, Joronen muotoilee ja intoilee, että pääsi myös itse pelaamaan EM-karsinnoissa.

– Pyrin nauttimaan ja hymyilemäänkin ajoittain.

Alkukauden hienosti Italiassa Serie A:ssa Bresciassa pelannut Joronen ei kuitenkaan pääse osallistumaan tiistain kansanjuhlaan Helsingissä.

– Siitä tulee varmasti hienoa, uskomatonta, ainutlaatuista ja ikimuistoista. Toivottavasti sinne tulee hyvä meininki, Joronen sanoo.

Yle Urheilu seuraa Huuhkajien paluuta Suomeen tiistaina. Suora erikoislähetys Areenassa kello 16.30 alkaen.

Lue lisää:

EM-kisapaikan varmistaneen Suomen karsinnat päättyivät tappioon – kisalohko voi selvitä jo tiistaina

Kreikka nousi Suomen ohi vaisulla toisella puoliajalla – näin EM-karsintojen päätös meni hetki hetkeltä

Voitto Kreikasta parantaisi lähes varmuudella Suomen mahdollisuuksia EM-kisojen lohkoarvonnassa – lue kattava infopaketti arvonnan koukeroista

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat