Alppihiihtäjä Nella Korpion levoton mieli rauhoittuu vain kalassa ja kisoissa – viime kauden valopilkku yrittää rakentaa uraansa parrasvaloihin maltilla: "Minulla on ollut vasta väläyksiä"

Nella Korpio, 20, aikoo kiertää ensi kertaa täyden pujottelun maailmancup-kauden.

alppihiihto
Nella Korpio, FIN during the Alpine Skiing World Cup Women’s slalom race at Levi 17. November 2018 in Levi, Finland.
Tomi Hänninen

Marraskuun harmaassa päivässä kuuluvat vain laineiden liplatus ja siiman kelaus. Alppihiihtäjä Nella Korpio, 20, on mielipuuhassaan. Juuri nyt ei ole tarvetta puhua. Riittää, että saa keskittyä virvelin heittämiseen ja hiljaisuuteen ympärillä.

Hetki on erikoinen, sillä Korpio on kärsimätön ihminen, joka pystyy harvoin keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan. Treeneissä pelkkä kuntopyörän polkeminen ei riitä, vaan Korpio katsoo mielellään samaan aikaan elokuvaa tai kuuntelee äänikirjaa. Ilman viihdykettä pyörän selässä hän laskee ensin minuutteja, sitten sekunteja siihen, että harjoitus loppuu.

Nella Korpio
Nella Korpio tarttuu vapaan aina, kun hänellä on aikaa. Toisinaan vapaa iltapäivä kuluu veden äärellä. Ylimenokaudella hän saattaa istua kalassa vaikka koko päivän.Yle

Veden ääressä Korpion levoton mieli rauhoittuu. Mökkirannassa Keitele-järvellä voi hurahtaa kesäpäivänä kahdeksan tuntia vain kohoa tuijottaen. Kalastaminen rentouttaa ja hiljentää sinne tänne sinkoilevat ajatukset Korpion mielessä. Juuri siitä hän nauttii harrastuksessaan, joka on kulkenut mukana lapsuudesta asti.

Samalla tavalla omat ajatukset jättävät Korpion rauhaan vain yhdessä tilanteessa: kun hän keskittyy kisarataan.

– Laskiessa ajatukset eivät ehdi sotkea itseäni. Silloin päässäni ei pyöri yhtään mitään. Voi olla, että se on alitajuntaisesti vetänyt puoleensa ja siksi laji miellyttää minua, Korpio miettii.

Korpion päätyminen alppihiihtäjäksi ei ollut mikään ilmiselvä valinta. Parikymppinen urheilija on harrastanut vuosien varrella useita lajeja, jotka karsiutuivat pois yksi kerrallaan. Alppihiihto vei voiton monipuolisuudellaan. Se on ollut lajissa tärkeä piirre kärsimättömälle Korpiolle.

– Tässä en kerkeä tylsistyä. Mikään rata tai olosuhde ei ole samanlainen. Se viehättää.

Toisaalta alppihiihto on myös hyvin tekninen laji. Sekunnin kymmenyksien höylääminen pois ajasta vaatii valtavasti harjoittelutunteja. Ja silti kaiken harjoittelun jälkeen täydellinen lasku voi kaatua yhteen haparointiin. Ei kuulosta kärsimättömän ihmisen lajilta.

Juuri se Korpiota kuitenkin kiehtoo. Onnistua laskussa, vaikka todennäköisyys täydelliselle suoritukselle on minimaalinen.

– Kaikki varpaiden paleltumat ja huonot käännökset ovat sen arvoisia, kun saa tuntuman, että suksi tulee juuri sillä tavalla kuin haluan. Saan sukselle paineen ja onnistun käännöksissä. Silloin kaikki negatiiviset asiat unohtuvat ja muistan vain, kuinka siistiä tämä on.

Kohti lajin huippua

Onnistumisen hetkiä Korpio koki viime kaudella, jolloin hän laski pisteille kolmessa maailmancupin kisassa.

Tulokset nostattivat suuria odotuksia Korpiota kohtaan. Hän katkaisi yli neljä vuotta kestäneen suomalaisten naisalppihiihtäjien pisteettömän putken maailmancupissa. Huumassa Korpiota alettiin verrata Suomen kaikkien aikojen menestyneimpään alppihiihtäjään, Tanja Poutiaiseen. Osa alppikansasta uskoi, että Korpiosta tulee jopa Poutiaista parempi laskija.

Korpiolle itselleen pisteille laskeminen oli merkki siitä, että hän on ottanut urallaan askeleen oikeaan suuntaan. Päällimmäisenä mielessä on kuitenkin kaikki se, mitä jäi vielä tekemättä.

– Viime kausi jäi vähän kiusaamaan. Se ei ollut pelkkää rakettimaista nousua, jota kohti haluan uraani viedä. Haluan, että on enemmän sääntö kuin poikkeus laskea 30 parhaan joukkoon. Sitä tietä pitkin kuljen sinne, että alan oikeasti kolkutella kärkisijoja.

Nella Korpio
Katso Korpion laskut kuvaa klikkaamalla!

Menneellä kaudella Korpion pistesijoitukset maailmancupissa olivat 20:s, 23:s ja 27:s. Sijat olivat upeita saavutuksia, mutta matkaa kisojen voittajiin jäi vielä reilusti, vajaasta neljästä sekunnista reiluun seitsemään sekuntiin.

– Niistä aikaeroista jäi vähän sellainen syyhy päästä yrittämään uudestaan. Nyt olen keskittynyt vain siihen, että olisin parempi kuin viime kaudella.

Viimekautisilla onnistumisillaan Korpio osoitti, että hänen paikkansa on maailmancupissa. Vielä toissakaudella hän kisasi pääasiassa FIS-tason kisoja eli kaksi porrasta maailmancupia alempana.

Tällä kaudella Korpion tavoitteena on kiertää koko pujottelun maailmancup.

Korpion suurena teemana kaudelle on nostaa perustasoa, jotta vaihtelu hyvän ja huonon kisan välillä olisi mahdollisimman pieni. Päämääräänsä kohti Korpio on laskenut harjoituksissa aiempaa pidempiä ratoja, jotta hän oppisi tekemään kisoissa hyviä ratkaisuja myös silloin, kun lihaksia pakottaa ja keho on rasituksesta väsyksissä.

Nella Korpio, tammikuu 2019
Nella Korpio uskoo, että tällä kaudella hän saavuttaa hyvinä kisapäivinä parempia sijoituksia kuin viime kaudella.Christian Bruna/AOP

Korpio kokee, että hän pääsee haluamiinsa tuloksiin nopeimmin keskittymällä yhteen isoon painopisteeseen.

– Jos vahingossa hyppään viisi porrasta kerralla ylöspäin, se ei haittaa tietenkään mitään, mutta minun polkuni on vielä aika kesken. Laskijana minulla on ollut vasta väläyksiä, muutamissa käännöksissä olen nähnyt sen, miltä laskemiseni pitäisi näyttää ja tuntua. Se tunne on vielä kadonnut aika silmänräpäyksessä.

Peruslaskemisen saaminen haluamalleen tasolle vie Korpiolta hänen oman arvionsa mukaan vielä vuosia.

– Näen itseni aika raakileena. Minulla on vielä tekniikassa hiomista. Lisäksi laskun taktisissa valinnoissa on kartoittamatonta aluetta. Vaikka sanotaan, että huipulle ei ole kiire, urheilijan mielessä sinne on aika kiire, Korpio naurahtaa.

Hermosto-ongelmat laittoivat suunnitelmat uusiksi

Korpioon on ladattu uuden kauden alla kovat odotukset. Valmistautuminen ei ole kuitenkaan sujunut optimaalisesti, sillä hän kärsi jo viime kauden lopulla hermostollisista ongelmista.

Vaivan takia nuori lupaus jätti syyskuisen maajoukkueleirin Argentiinassa väliin. Korpio tarvitsi vielä tuolloin tavallista enemmän lepoa ja asteittaisen paluun harjoitteluun.

– Nyt menen täydellä höökillä kohti kisakautta. Teen kaikkeni, että olen niin hyvässä kunnossa kuin pystyn. Hitaan startin jälkeen ei tullut suuria takapakkeja.

Vaivastaan Korpio ei halua puhua tämän enempää. Hän on nähnyt, että erilaiset terveysvaivat ovat alppihiihtäjille arkipäivää. Korpio itsekin on kärsinyt loukkaantumisista aiemmin urallaan.

Vuonna 2017 hänen pohjeluunsa murtui ennen kauden alkua. Loukkaantumisen jälkeen suurpujottelun laskeminen on jäänyt aiempaa vähemmälle, vaikka Korpio koki olleensa siinä pujottelua parempi. Haavetta suurpujottelun maailmancupista ja vauhtilajien kokeilemisesta hän ei ole vielä haudannut, vaan harjoittelee vaadittavia ominaisuuksia rauhassa.

Kun starttiviikselle mennään, ei ole mitään väliä, mitä aikaisemmin on tapahtunut. Kun sinne menen, teen parhaani, eikä ole tekosyitä. En halua, että aletaan puhua suoritukseni olevan hyvä tai huono suhteessa johonkin aiemmin tapahtuneeseen. Suoritus on mikä on. 

Nella Korpio

Ongelmistaan Korpio ei halua tehdä numeroa. Varsinkaan nyt, kun hermostovaivatkin on selätetty.

– Kun starttiviikselle mennään, ei ole mitään väliä, mitä aikaisemmin on tapahtunut. Kun sinne menen, teen parhaani, eikä ole tekosyitä. En halua, että aletaan puhua suoritukseni olevan hyvä tai huono suhteessa johonkin aiemmin tapahtuneeseen. Suoritus on mikä on.

Hermosto-ongelmien kanssa painiminen oli Korpiolle henkisesti raskasta aikaa, minkä vuoksi hän ei halua miettiä sitä enää kauden aikana. Mielessä on tällä hetkellä vain tulevaisuus, josta Korpio haluaa rakentaa mahdollisimman kirkkaan.

Nella Korpio kalassa
Nella Korpiolle harrastuksessaan tärkeintä on kalastamisen riemu. Suuren osan saalistaan hän päästää takaisin veteen: – En syö niin paljoa kalaa, että tulisi kaikelle sille saatavalle kalalle tarvetta.Yle

Marraskuisena iltapäivänä Korpio jää oudossa kalapaikassa ilman saalista. Kivikkoisesta rannasta oli hankalaa löytää potentiaalista kala-apajaa. Tutuissa maisemissa Korpiolla on hyvä tuntuma siihen, mistä kalaa nousee.

– Pitää mennä terrorisoimaan sinne, missä ne koettavat levätä. Vähän kuin herättäisi urheilijan päiväunilta, silloin on nälkäinen.

Nella Korpio avaa kautensa Levin maailmancupissa lauantaina. Kello 11.10 alkavaan lähetykseen pääset tästä.

Lue myös:

Suomen maajoukkueen ykköslaskija jättää Argentiinan leirin väliin – taustalla terveyshuolet: "Hermostollisia ongelmia"

Nella Korpion mikaelashiffrinmäinen lasku ihastuttaa, mutta asenne saa entiset suomalaiset alppihuiputkin vakuuttumaan – "Hänestä voidaan odottaa Tanja Poutiaisen tasoista, jopa parempaakin laskijaa"

Ylivoimaisia voittoja, sadasosien tappioita, ylilyöntejä, suuria tunteita – palaa viime hiihtokauden tunteikkaisiin huippuhetkiin

Maailman parhaat talviurheilijat jälleen Ylen kanavilla! Katso tästä lähetystiedot ja kisa-aikataulut

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat