Suora

  • Urheiluruutu
  • Sykähdyttävin hetki 2019
  • Urheiluruutu

Seiväshyppääjä Wilma Murron kolmas valmentajanvaihto vuoden sisään kummastuttaa asiantuntijaa – "Viimeistään nyt toivoisi, että tämä olisi lopullinen ratkaisu"

Yle Urheilun asiantuntijan Jarkko Finnin mukaan Wilma Murron paluu Jarno Koivusen oppeihin on tuttu ja turvallinen vaihtoehto.

Wilma Murto
Wilma Murto
Wilma Murto ja Jarno Koivunen aloittavat yhteistyön uudelleen.AOP/imago sport

Wilma Murron, 21, valmentajarumba sai keskiviikkona jatkoa, kun seiväshyppääjä ilmoitti, että palaa Jarno Koivusen valmennukseen. Kaksikon tiet erkanivat vuosi sitten, jonka jälkeen Murto kävi kahden eri valmentajan opeissa. Vaisun kauden jälkeen mieli kuitenkin taas muuttui.

Yle Urheilun asiantuntija Jarkko Finni pitää päätöstä erikoisena, mutta muistuttaa, että palaaminen Koivusen oppeihin on turvallinen ratkaisu olympiavuonna.

– Kummastuttaa, mutta Wilmalla on tähän omat ja hyvät syynsä. Kuulostaa kuitenkin tutulta ja turvallisesta. Ehkä vuoden kierros on tehnyt sen, että he pääsevät nyt puhtaalta pöydältä hommiin. Tämä on kuin paluu vanhaan tuttuun uusilla mausteilla, Finni alleviivaa.

Vuosi sitten Murto käväisi Steve Ripponin valmennusopeissa. Maaliskuusta marraskuuhun valmentajana toimi Mikko Latvala. Finni pitää tilannetta kuitenkin epätyypillisenä.

– Nopeita ratkaisuja hän on joutunut tekemään. Wilma on vähän lähtenyt ehkä kokeilumielelle. Nyt hän on kuitenkin nähnyt muita vaihtoehtoja ja päätynyt siihen, että Jarno Koivunen on hänelle paras ratkaisu.

Murto itse kommentoi tiedotteessa, että valmentajan vaihtamiseen ei liittynyt dramatiikkaa.

– Todettiin yhdessä Mikon kanssa, että meidän näkemykset eivät kohtaa tarpeeksi. Kiitos Mikolle kaikesta ja erityisesti siitä, että hän lähti auttamaan minua vaikeassa tilanteessa kevättalvella vain muutaman päivän varoitusajalla

Murto ei antanut haastattelua Yle Urheilulle.

"Yhteinen suunta on näköjään löytynyt"

Finni uskoo, että kaksikko Koivunen ja Murto on käynyt paljon keskusteluja, joka on mahdollisesti puhdistaneet välejä. Koivunen oli Murron valmennustiimissä mukana jo urheilijan junioriaikoina. Hän siirtyi henkilökohtaiseksi valmentajaksi vuonna 2014.

– Olipa vuoden poissaolon syyt mitkä tahansa, nyt on varmasti käyty perusteellinen keskustelu. Se voi olla hyvä tilanne puhdistaa pöytää, ja yhteinen suunta on näköjään löytynyt. Mutta nyt viimeistään toivoisi sitä, että tämä olisi lopullinen ratkaisu ja pari saisi täyden työrauhan.

Viime vuosina Murron kehityskäyrä ei ole edennyt toivotulla tavalla. Murron tämän kauden paras tulos kantoi 451. Murto hyppäsi ennätyksensä 471 vuonna 2016 hallissa, Koivusen valmennuksessa.

Finnin mukaan Murron tähtäin on maailman huipulle ja siihen on realistisen mahdollisuudet.

– Wilma haluaa absoluuttiselle huipulle ja hänellä mahdollisuuksia kymppisakkiin. Se on tosin viime vuosina näyttänyt kaukaiselta. Hän on yksi kaikkien aikojen parhaista junioriseiväshyppääjistä ja kyllä se tuskastuttaa, kun kehitystä ei tapahdu. Se on varmaan pistänyt Wilman pohtimaan, onko valmennus kunnossa.

Finnin mukaan Murron ja Koivusen isoin tavoite on saada urheilijan fyysiset ominaisuudet paremmalle tasolle. Etenkin nopeutta on saatava ennen olympiakesää.

– Wilman juoksunopeus ei ole ollut parhaimmillaan viime vuosina, mutta sen pystyy yhden kauden aikana palauttamaan. Tekniikkapuoleen uskon, koska Koivunen on valmentanut Wilmaa alusta asti tekniikan suhteen.

Korjattu uutista kello 22.04: Murron ennätys on 471 eikä 470.

Lue myös:

Wilma Murron valmennuskuviot muuttuvat taas – palaa Jarno Koivusen valmennukseen

Näin IAAF:n suomalaisjäsen vastaa Timanttiliigasta ulos joutuvien tähtiurheilijoiden kritiikkiin – lohduttaa suunnitteilla olevalla uudella kilpasarjalla

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat