Suora

  • Viimeistä viedään
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Diego Maradona palasi valmennuspestiin, jonka jätti kaksi päivää aiemmin

Tuhannet Gimnasian fanit ehtivät jo osoittaa mieltä seuran pääpaikan edessä, vaatien Maradonan paluuta.

jalkapallo
maradona
Diego Maradonan tiistainen lähtö seurasta juontui Gimnasian seurajohdossa vellovista erimielisyyksistä. EPA

Argentiinalainen jalkapallolegenda Diego Maradona palaa valmennuspestiin, josta hän nosti kytkintä vain kaksi päivää aiemmin. Maradona, 59, julisti torstaina pysyvänsä sittenkin Argentiinan pääsarjaseura Gimnasian päävalmentajana.

– Olen erittäin iloinen voidessani ilmoittaa, että pysyn Gimnasian valmentajana, Maradona kertoi sosiaalisessa mediassa.

Maradonan tiistainen lähtö seurasta juontui Gimnasian seurajohdossa vellovista erimielisyyksistä. Tuhannet seuran fanit ehtivät jo osoittaa mieltä seuran pääpaikan edessä, vaatien Maradonan paluuta. Maradona täytti fanien toiveet ja viestitti torstaina myös seuran "saavuttaneen vihdoin poliittisen yhtenäisyyden".

Kaikkien aikojen parhaiden jalkapalloilijoiden joukkoon lukeutuva Maradona johti pelaajana Argentiinan maailmanmestaruuteen Meksikon MM-kisoissa 1986. Hän myös valmensi aikoinaan Argentiinan maajoukkuetta.

Lue myös:

Maradonan valmennuspesti jäi jälleen lyhyeksi – jättää joukkueen seurajohdon erimielisyyksien vuoksi

[Maradonan valmentajaura jatkuu Argentiinan liigassa](https://yle.fi/urheilu/3-10958066)

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat