Paita kattoon! Junioreissa Petri Vehasen polvisuojista putoili jäälle matoja – sitten vaatimattomista oloista ponnistanut poika nousi maailman- ja KHL:n mestariksi

Maalivahti Petri Vehasen paita jäädytetään tänä iltana Rauman Äijänsuon hallissa.

Jääkiekon miesten SM-liiga
Petri Vehasen joukkuekuva juniorivuosilta.
Lukon 1977-ikäluokka E-junioreissa. Maalivahti Petri Vehasen vasemmalla puolella jutussa kommentoiva Jani Sarasmäki, oikealla toinen maalivahti Sampsa Siivonen.Jani Sarasmäen kotialbumi

Juniorivuosien pelikaverit muistavat Petri Vehasen uralta erityisesti yhden tapauksen. Tapahtumavuosi oli 1993 tai 1994. Rauman Lukon B-juniorien SM-sarjajoukkueella oli kolme maalivahtia: vuonna 1978 syntyneet ikäluokan maajoukkuevahdit Sampsa Siivonen ja Iiro Engren sekä näitä vuoden vanhempi Petri Vehanen.

Vehanen oli joukkueen kolmosmaalivahti – ja hänellä oli myös kolmosmaalivahdin varusteet. Kerran harjoituksissa kenttäpelaajat ja Vehanen itsekin hämmästyivät. Ensimmäisten laukausten tömähtäessä Vehasen patjoihin niistä putosi kentälle – matoja!

Silloiset pelikaverit ovat kertoneet tarinaa ikään kuin osoituksena siitä, miten vaatimattomista lähtökohdista Vehanen ponnisti. Vehanen tosiaan oli B- ja vielä A-junioreissa joukkueensa kolmosmaalivahti, ja myös parhaat varusteet menivät tuolloin parempina pidetyille veskareille.

Nyt, noin 25 vuotta myöhemmin, Vehanen vähän pehmentelee tarinaa.

– Ne tosiaan olivat vanhat ja kuluneet patjat. Mutta olin niin tykästynyt niihin, etten halunnut vaihtaa niitä. Olisin varmaan saanut uudemmatkin, jos olisin pyytänyt. Ja saattoi siinä matoepisodissa olla kyse siitäkin, että varusteiden kuivauskoppimme Äijänsuon vanhoissa pukukopeissa ei välttämättä ollut kauhean tehokas, Vehanen naurahtaa.

Toisaalta oli Vehasen ja koko suomalaisen jääkiekkoilun onni, että hän sai Lukolta edes jonkinlaiset varusteet. Nimenomaan sai. Raumalaiskiekkoilun Tuen avulla Lukon juniorimaalivahdit ovat jo vuosikymmenten ajan saaneet varusteensa seuralta ilmaiseksi.

– Ihan varmasti se madalsi kynnystä ruveta maalivahdiksi. Ei silloin olisi paljon patjoja osteltu, Vehanen sanoo.

Naapurin pojan perässä maalille

Niin. Vehanen on lähtöisin perin vaatimattomista, tai ehkä olisi oikein sanoa tavallisista, oloista. Raumalaiset tietävät, että kaupungin varakas eliitti ei asu Vehasen lapsuuskulmilla Sinisaaren kaupunginosassa. Silti, tai ehkä juuri siksi, ympäristö oli otollinen liikunnallisille harrastuksille.

– Siitä meidän kolmikerroksisesta kerrostalosta kun asteli rappuset alas, heti pihalla oli kaupungin jäädyttämä kenttä. Läheisellä Rauma-Repolan kentällä käytiin pelaamassa jalkapalloa, Otanlahdessa harrastamassa yleisurheilua. Tuli liikuttua paljon ja monipuolisesti, Vehanen muistaa.

"Kun ensimmäisissä kortteliliigan treeneissä kysyttiin, ketkä haluavat maalivahdeiksi, naapurin poika meni jonoon, ja minä hänen peräänsä."

Petri Vehanen

E-junioreissa Vehanen saavutti Rauman Iiroissa jalkapallossa SM-hopeaa – kyllä, tuolloin jo E-juniorit pelasivat Suomen mestaruuksista. Pian Vehanen vaihtoi pallon pienempään. Vehasen silloisen pelikaverin ja nykyisen hyvän ystävän Petteri Lotilan isä Reijo valmensi Rauman kupeessa sijaitsevan Ihoden Kirin pesäpallojunioreita. Vehanen ja muutama muu saman kiekkojoukkueen poika pelasivat muutaman kesän pesäpalloa Kirissä. Ulkopelissä Vehanen oli, kuinkas muuten, sieppari Lotilan lukkaroidessa ja allekirjoittaneen vahtiessa ykköspesää.

Lajivalinta oli silti Vehaselle aina selvä.

– Kyllä jääkiekko on aina ollut se rakkain laji. Pelipaikka tosin tuli vähän vahingossa. Kun ensimmäisissä kortteliliigan treeneissä kysyttiin, ketkä haluavat maalivahdeiksi, naapurin poika meni jonoon, ja minä hänen peräänsä. Olen aina ollut huono tekemään itse päätöksiä, seuraan vain muita ihmisiä, Vehanen naurahtaa.

Käänteentekevä kausi Norjassa

Lukon A-junioreissakin Vehanen oli siis kolmen vuoden ajan joukkueen kolmosmaalivahti. Tilastojen mukaan hänelle kertyi noina kausina 7, 5 ja 6 pelattua A-nuorten SM-liigan ottelua. Keskimmäisellä kaudella hän kävi lainalla I divisioonassa Uudenkaupungin Jää-Kotkissa.

A-juniorivuosien jälkeen Vehasen ura oli katkolla. Mistään ei meinannut löytyä pelipaikkaa. Hätiin riensivät raumalainen kiekkolegenda Jarmo ”Maukka” Kuusisto sekä A-juniorien huoltaja Henry ”Hemppu” Jantunen. Nämä hoksasivat, että Ihodesta lähtöisin olevat kiekkomiehet Veli-Matti ja Jukka Välinen olivat jääneet peliuransa jälkeen Norjan Stavangeriin, ja Veli-Matti kuului paikallisen pääsarjajoukkueen Vikingin valmennusryhmään.

– Taisi olla Hemppu joka soitti, että hän istuu tässä Vehasen Peten vieressä ja he miettivät, mitä tehdään, kun pojalle ei löydy mistään pelipaikkaa, Jukka Välinen muistelee.

Vehanen lähti kaudeksi 1998–99 Stavangeriin – eikä varmasti tiennyt, mihin lähti. Usean suomalaisen edustama joukkue oli Norjan pääsarjan huonoin. Viking voitti 44 ottelusta kahdeksan, teki 98 maalia, päästi 254 ja putosi sarjasta. Vehanen päästi 4,88 maalia ottelua kohden torjuntaprosentin ollessa 88,0 – ja hänet valittiin sarjan parhaaksi maalivahdiksi.

– Se kertoo varmaan enemmän joukkueestamme kuin minusta, Vehanen hymähtää.

Hänelle itselleen kausi oli käänteentekevä. Ensimmäisen kerran hän sai paljon vastuuta aikuisten peleissä, ehkä vähän liikaakin.

– Muistan, kun yhdessä pelissä Storhamar laukoi yli 90 kertaa, ja peli päättyi 5–5, Jukka Välinen kertoo.

– Norjaan lähtiessänikin mietin, että lähden vähän katselemaan maailmaa, ja katsotaan sen vuoden jälkeen, loppuuko ura siihen vai mitä tapahtuu. Ei minulla ollut siinä vaiheessa ajatusta, että jääkiekosta tulisi kunnon ammatti, Vehanen kertoo.

Aina paikalla

Norjasta Vehanen palasi jo edesmenneen Vasili Tihonovin valmentamaan Lukkoon, jossa oli kaksi vuotta kakkosvahtina. Kaudella 1999–2000 Lukon ykkösvahtina pelasi Tom Draper, seuraavalla kaudella Bruce Racine. Samaan aikaan Vehanen pääsi rauhassa rakentamaan uraansa eli harjoittelemaan hyvin.

– Aamuisin oli joukkueen harjoitukset, ja iltaisin oli omat harjoitukset ”Mosen” (maalivahtivalmentaja Ari Moisanen) kanssa. Moselta olen tärkeimmät oppini saanut, Vehanen kertoo.

Vehasen pitkäaikainen pelikaveri ja ystävä Jani Sarasmäki uskoo, että Vehanen ymmärsi jo tuolloin ajatella uraansa pitkällä aikavälillä.

Petri Vehanen ja Milan Jurcina
Tomi Hänninen

– Se oli Petelle varmasti onni, että sen Norjan-reissun jälkeen hänellä oli edessään niin hyviä veskareita. Hän sai treenata ja kehittyä rauhassa tulevaisuutta ajatellen. Hän oli tyytyväinen tilanteeseen eikä varmasti puukottanut ykkösveskareja selkään. Hän tiesi, että se treeni tuottaa hedelmää joskus myöhemmin, Sarasmäki kertoo.

Sarasmäki korostaa, että jos muut maalivahdit olivatkin niin sanotusti lahjakkaampia, Vehasella oli tärkein lahja: halu harjoitella.

– Meillä oli vähän aikaa sitten Lukon 1977-ikäluokan saunailta. Silloinen valmentajamme Erkki Hytönen toi sinne papereita muistaakseni D-juniorikaudeltamme. Eki sanoi, että täällä oli kuulkaas yksi kaveri, joka oli paikalla kauden jokaikisessä tapahtumassa. Siis osallistumisprosentti oli sata, Sarasmäki kertoo.

Se kaveri oli Petri Vehanen.

– C-juniorien SM-sarjakaudella meillä on näköjään ollut 60 virallista ottelua, ja Pete oli paikalla 59:ssä. Kauden kaikissa tapahtumissa hän oli silloinkin paikalla useimmin, 198 kertaa, Sarasmäki kaivaa omista tilastoistaan.

Ensimmäisten liigakausien aikana Vehanen ja Petteri Lotila ystävystyivät kunnolla.

– Melkein asuin Peten luona. Pelireissuilla olimme yleensä kämppiksiä. Yleensä hotellissa kysyin illalla Peteltä, että oletko huomenna luukkuvahti. Pete vastasi, että olen, ja kysyi, olenko minä 13:s hyökkääjä. Vastasin, että olen, eli pelataanko vielä kierros korttia, Lotila muistaa.

– Jälkikäteen voi sanoa, että hyvinhän se meni – ainakin toisella meistä, Lotila kertoo.

Sattumien summana Lotila päätyi kaudella 2002–03 myös Stavangeriin, nimensä Oilersiksi vaihtaneeseen seuraan, voitti Norjan mestaruuden 2010 ja on asettunut perheineen kaupunkiin.

Kärsimyksen kautta mestariksi

Vehanen sen sijaan on kiertänyt maailmaa. Kuuden Lukko-kauden jälkeen hän pelasi kauden 2005–06 Ruotsin SHL:n Mora IK:ssa, seuraavan kauden Venäjän liigan Neftehimik Nizhnekamskissa. Viellä tuolloin suomalaispelaajat olivat Venäjällä harvinaisia.

– Lehterän Tero oli pelannut samassa joukkueessa, ja olin kuullut häneltä jotakin. Olihan se aika paljon karumpaa kuin myöhemmin KHL:ssä. Mutta sinnekin lähdin hakemaan uusia kokemuksia. Se oli vähän kuin armeija – jälkikäteen voi sanoa, että hemmetin hauska kokemus!

Neftehimikistä Vehanen palasi taas Lukkoon, ja pääsi keväällä 2008 uransa ensimmäisiin MM-kisoihin. Seuraavana keväänä hän koki uransa kamalimmat hetket, niin sanotut playout-ottelut Lukon paidassa.

– Ne olivat ihan hirveitä pelejä.

Petri Vehanen kuvassa
Petri Vehanen oli vuosikausia Lukon luottovahti.Tomi Hänninen

Seuraavan kauden Lukko ja Vehanen aloittivat erinomaisesti. Lukko komeili SM-liigan kärjessä, kun Vehanen lähes päivälleen kymmenen vuotta sitten, 19. marraskuuta 2009, siirtyi hieman erikoisen kohun saattelemana KHL:n AK Bars Kazaniin. Lukko sai Kazanista ruotsalaisvahti Mikael Tellqvistin ja hyvät rahat.

– Tiesin kyllä koko ajan tilanteen. Olin itse välillä kuskin ja välillä matkustajan paikalla, Vehanen kuvailee siirtokuviotaan.

Vehanen oli KHL-kauden paras maalivahti ja voitti keväällä 2010 neljän muun suomalaispelaajan kanssa KHL:n mestaruuden.

– Ajattelepa tätä: olin 32-vuotias, ja voitin urani ensimmäisen pudotuspelisarjan – ja samantien neljä sarjaa peräkkäin! Vehanen huomauttaa.

– Muistan miettineeni ennen KHL:n seitsemättä finaalia, missä olin ollut vuosi aiemmin. Kontrasti oli aivan hirveä.

Samana keväänä Vehanen pelasi toiset MM-kisansa, taas kakkosvahtina. Keväällä 2011 Kazanin kausi päättyi toiselle pudotuspelikierrokselle, mutta Vehasen kausi jatkui jälleen MM-kisoissa – nyt Leijonien ykkösvahtina. Kotiintuomisina Bratislavasta oli Suomen historian toinen MM-kulta.

– Molemmat mestaruudet ovat ikimuistoisia, mutta erilaisia. Ne ovat tietysti uralta päällimmäisinä saavutuksina mielessä.

Liiankin rakas Lukko

Kolmen KHL-kauden jälkeen Vehanen palasi taas kaudeksi 2012–13 Raumalle, jossa miehen harteille kasattiin valtavat odotukset. Keväällä 2013 tulisi 50 vuotta Lukon edellisestä ja ainoasta mestaruudesta... Ja tuli.

Jälkikäteen Vehanen myöntää, että otti itsekin liikaa paineita ja stressiä Lukon menestyksestä ja toiminnasta ylipäätään. Lukosta tuli hänelle taakka.

– Se oli henkisesti raskas kausi. Oli ikään kuin vaikea hengittää. Luulin ja koin, että koko seura on minun vastuullani, ja aloin kytätä muidenkin tekemisiä, Vehanen sanoo.

– Mutta oli sekin lopulta hauska kausi. Pääsimme sijalta 10 pudotuspeleihin, pudotimme ensin Kärpät ja puolivälierissä runkosarjan voittaneen Jokerit, Vehanen muistelee.

Petri vehanen torjuu.
Petri Vehanen voitti MM-kultaa vuonna 2011Tomi Hänninen

Tuo kausi jäi Vehasen viimeiseksi Lukon paidassa. Kauden 2013–14 hän pelasi KHL:ssä Kari Jalosen valmentamassa Lev Prahassa, joka hävisi finaalit Metallurg Magnitogorskille.

– Mutta kesällä meni joukkue alta, kun seuralta loppuivat rahat, Vehanen kertoo.

Hän löysi pelipaikan Saksan DEL-liigan Eisbären Berliinistä, jossa pelasi uransa neljä viimeistä kautta.

– Sekin oli hieno kokemus. Saksaa pidetään B-kategorian jääkiekkomaana, mutta DEL on oikeasti kova liiga.

Neljän vuoden periodi sujui nousujohteisesti: esipudotuspelit, puolivälierät, välierät ja finaalit. Vehasen jääkiekkoura päättyi DEL:n seitsemännen finaalin tappioon EHC Münchenille keväällä 2018.

– Halusin, että ura loppuu omilla ehdoillani ja hyvä maku suussa. Olisin saanut jatkosopimuksen, mutta oli sellainen olo, että on kiva tulla kotiin.

– Toisaalta, jos jokin jäi uralta harmittamaan, niin pari finaalipeliä olisin halunnut voittaa. Ja Lukon kanssa en koskaan saavuttanut mitalia. Mutta sekin on osa urheilun hienoutta, että voi jossitella.

Kärsimättömyys riesana

Vehanen, Teija-vaimo ja nyt 11- ja 10-vuotiaat tyttäret palasivat Raumalle kesällä 2018. Kauan Vehanen ei malttanut pysyä poissa jäähallilta. Jo viime kaudella hän toimi Lukon organisaatiossa osa-aikaisena maalivahtivalmentajien sparraajana sekä U17-maajoukkueen veskarivalmentajana. Nyt hän on Lukon A-nuorten maalivahtivalmentaja sekä B- ja C-ikäluokkien ”valmentajien valmentaja”. Myös pesti U18-ikäluokaksi muuttuneessa maajoukkueessa jatkuu.

– Piti keksiä jotain tekemistä, etten tylsisty. Ei minusta olisi siihen, että olisin vain kotona. Tosin valmentaminen vie aikaa tuplasti sen mitä pelaaminen vei, hän hymähtää.

– On tämä mielenkiintoista hommaa. Vastuuta on ihan eri lailla kuin pelatessa. On erilaista murehtia jostakusta muusta kuin itsestään. Tulevaisuus näyttää, olenko pystynyt antamaan jotakin. Valmentaminen on kuitenkin ihan erilaista kuin pelaaminen.

Petri Vehanen
Petri Vehasen paita jäädytetään tänä iltana Raumalla.Tomi Hänninen

Peliuraltaan Vehanen sanoo kaipaavansa oikeastaan vain pukukoppielämää ja urheilijan arkea.

– Onneksi Lukon A-junioreissa ja maajoukkueessa on niin hyvät valmennustiimit, että ne korvaavat koppielämän. Valmentajien koppi on pienempi, mutta jutut parempia, hän naurahtaa.

Mutta se arki. Siitä urheilijan pitää nauttia, jos aikoo urallaan menestyä. Vehanen nautti – ja menestyi.

– Urheilijan arjen eläminen on kivaa – jos siitä tykkää. Eihän sekään ole jokaisen juttu. Arki on rutiinia rutiinin perään. Yleisö näkee vain pelit, mutta todellinen arki on paljon muuta. En muista, että olisi monesti tuntunut, ettei ollut kiva lähteä hallille.

Arjen ja pitkäjänteisen työn merkitystä hän haluaa valmentajanakin korostaa.

– Tämän päivän juniorijääkiekosta tuntuu puuttuvan maltti. Jos pelaajalla menee viikko ilman ylivoima-aikaa, se tuntuu olevan katastrofi. Maltti ja kärsivällisyys ajatella ja rakentaa uraa pitkäjänteisesti tuntuu puuttuvan. Liian usein nähdään vain seuraava päivä tai peli ja eletään sen kautta. Sen sijaan pitäisi miettiä asioita pitkällä aikavälillä ja tehdä kunnon suunnitelmat – ja vielä pysyä niissä suunnitelmissa, Vehanen huomauttaa.

Mikä tämän kärsimättömyyden kokeneen ammattilaisen mielestä aiheuttaa?

–Maailma on muuttunut. Jääkiekkoa tulee joka tuutista, ja kaikki on niin paljon lähempänä kuin silloin, kun itse olin juniori. Ehkä osittain sen takia juniorikiekkoilu on mennyt hyvin totiseksi. Monet vanhemmat näkevät vain oman lapsensa erityisyyden, ja silmissä vilkkuu lapsen NHL-tähteys. Monesti tuntuu, että vanhempien mielestä seurojen pitäisi pyöriä juuri heidän lapsensa ympärillä, Vehanen ihmettelee.

–Mutta kun asia on niin, että kukaan ei voi junioreissa sanoa kenestäkään, että tuosta tulee tai tuosta ei tule ammattilaispelaajaa.

Sanoo Lukon A-juniorien kolmosmaalivahti – josta lopulta tuli KHL:n ja maailmanmestari.

–Jos joku minun urastani jotain voi oppia, niin kärsivällisyyttä. Unelmaa voi tavoitella vähän pidemmälläkin aikavälillä. Pitää vaan uskoa omaan tekemiseen. Tässä olen ihan samaa mieltä kuin ”Tami”: urheilijan tärkein lahja on lahja harjoitella ja tehdä työtä.

Paita kattoon legendojen rinnalle: ”Hämmentynyt olo”

Tänään illalla Petri Vehasen paita numero 35 nostetaan Rauman Äijänsuon jäähallin kattoon eli niin sanotusti jäädytetään. Lukon ja Kärppien välisen ottelun alkajaisiksi Vehasen paita liitetään riviin, jossa ovat ennestään Teppo Rastion, Jouni Peltosen, Matti Keinosen, Jorma Vehmasen, Jari Torkin, Matti Forssin ja Erik Hämäläisen paidat.

– En ole ikinä ajatellut itseäni samaan kastiin heidän kanssaan. Siinä on miehiä, joiden en ole edes nähnyt pelaavan, ja miehiä, joita olen fanittanut pienenä. Eepin (Hämäläinen) kanssa olen pelannut. On tämä outo tunne. Olo on hämmentynyt. Ja suuri kunnia tämä on tietysti.

Harri Pirinen

Lue myös:

Petri Vehanen palaa Raumalle – Lukon maalivahtivalmentajaksi

Leijonien kultavahti jakaa taitojaan nuorille – Petri Vehasesta alle 17-vuotiaiden maajoukkuevalmentaja

Leijonien kultavahti lopettaa kiekkouransa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat