1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Huuhkajat

Päätöksen tekeminen Huuhkajien Qatarin-leiristä on todella hankalaa – pelaajilla ei ole ehdotonta mielipidettä, Ari Lahti etsii kuumeisesti vaihtoehtoa: "Tuntuu todella vaikealta, että menisimme sinne"

Qatarissa Suomi saisi pelata kovia vastustajia vastaan, mutta ihmisoikeusongelmat puhuttavat.

Pelaajilla ei ole ehdotonta mielipidettä Qatarin-leiristä. Kuva: Tomi Hänninen

Mahdollinen Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen Qatarin-leiri on aiheuttanut Palloliiton johdossa paljon pohdintaa. Liiton puheenjohtaja Ari Lahti myöntää, että Qatarin ympärillä pyörinyt kohu on syy, miksi päätöksen tekeminen on ollut hankalaa.

Palloliiton hallitus kokousti asiasta perjantaina, mutta ei saanut päätöstä tehtyä.

– Asia on vielä auki. Etsimme parhaillaan kuumeisesti vaihtoehtoa Qatarille, puhelimitse tavoitettu Lahti kertoo.

Qatarin yhteydessä on usein nostettu esiin muun muassa ihmisoikeusongelmia. Lahti kertoo, että eri sidosryhmien kanssa ajatuksia on vaihdettu tiuhaan. Myös pelaajia on kuultu. Heistä kukaan ei ole Lahden mukaan kertonut, että jättäisi Qatarin-leirin väliin, jos sinne päätettäisiin lähteä.

– Juttelin Kreikan-matkalla kapteeni Tim Sparvin kanssa. Heillä ei ole ehdotonta mielipidettä asiaan, vaan varmaan pystyvät molempien päätösten kanssa elämään. Mutta pelaajat tietenkin haluavat, että heillä on rauha tehdä omaa työtään. On tärkeää, että me urheilujohtajina heille tällaiset puitteet suomme, Lahti summasi.

Käytäntö puoltaa Qataria

Qatarin puolesta puhuvat käytännön asiat. Pelipaikkavaihtoehtoja on Lahden mukaan useitakin, mutta vastustajien saaminen on hankalaa. Ruotsi ja Yhdysvallat ovat jo vahvistaneet olevansa valmiita pelaamaan Suomea vastaan Qatarissa.

– Ongelmamme on, että haluaisimme pelata A-maaottelun sopivaa vastustajaa vastaan ja sellaisen löytäminen tuohon tammikuun ikkunaan on todella vaikeaa. Etsimme kuitenkin vaihtoehtoa, ja yksi vaihtoehto on, että perumme koko leirin, Lahti selvensi.

Leirin perumista Lahti ei pitäisi maailmanloppuna, mutta harmi se silti olisi. Asian pohtiminen jatkuu ensi viikolla, kun Lahti tapaa euroarvontojen yhteydessä lukuisten Euroopan maiden liittojen puheenjohtajia ja pääsihteereitä. Siellä tavoitteena on löytää vaihtoehtoisia vastustajia Suomelle.

– On mahdollista, että Qatariin mennään, mutta on ihan yhtä mahdollista, että ei mennä. Ehkä henkilökohtaisesti se tuntuu tällä hetkellä todella vaikealta, että menisimme sinne, Lahti päättää.

Lue myös:

Huuhkajien Qatarin-leiriä kritisoitiin alkuvuodesta – missä EM-kisoihin matkalla oleva joukkue leireilee talvella? ”Tilanne on vielä auki”

Huuhkajien kannattajaryhmä paheksuu Jari Litmasen mediakohun aiheuttaneita Qatar-lausuntoja – "Jari olisi voinut harkita sanomisiaan"

Jari Litmanen kommentoi arvostelua herättäneitä Qatar-lausuntojaan – Palloliiton pomo: "Litmasella on yksityishenkilönä oikeus olla mitä mieltä haluaa"

Asiantuntijat tuomitsivat Jari Litmasen Qatar-kommentit: "Ihmisten ilmeet olivat hiukan surullisia Litmasen hölmöistä lausunnoista"

Jari Litmanen vieraili tulevalla MM-kisastadionilla ja puhui kiistellyn Qatarin turnauksen puolesta: "Kukaan ei tule pettymään"

Kapteeni Tim Sparv avautui Huuhkajien kohutusta Qatarin leiristä – ei olisi itse uskaltanut boikotoida: "Kunnioitan Riku Riskin rohkeutta"