Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Paha moka! Ruotsalaiselle tuomittiin varaslähtö, vaikka Ristomatti Hakola oli syyllinen – tuomaristo pelastui käsittämättömällä tavalla

Oskar Svenssonille tuomittiin varoitus, vaikka Ristomatti Hakola oli oikeasti asialla. Tuomariston pelasti yhden jäsenen kännykkä lähtöalueella.

hiihto
Ristomatti Hakola

Ruotsalaislehti Expressen kertoo (siirryt toiseen palveluun), että ruotsalaishiihtäjä Oskar Svensson sai väärin perustein varoituksen maastohiihdon maailmancup-kauden avauksessa Rukalla. Svensson sai varoituksen varaslähdöstän perinteisen sprintin avauserässä. Oikeasti tilanteessa varaslähdön otti Suomen Ristomatti Hakola.

Lopulta finaaliin ja kuudenneksi yltänyt Svensson oli ihmeissään kisan jälkeen erän tapahtumista.

– Lähdin sellaisen äänen perusteella, joka kuulosti lähtölaukaukselta. Mutta se oli ehkä yleisön ääntä tai vastaavaa, Svensson sanoi.

– Yritin antaa tuomaristolle jonkinlaisen selityksen. Mutta he olivat liian kiireisiä. Tuomaristoa ei kiinnostanut kuunnella asiaani. Mutta jätimme protestin.

FIS:n kilpailupäällikkö Pierre Mignerey myönsi rehellisesti virheen kisan jälkeen.

– Varoitimme väärää miestä. Siksi otamme Svenssonilta keltaisen kortin pois. Varoitus siirtyy Ristomatti Hakolalle, Mignerey sanoi Expressenille.

Mitä tapahtui?

– Hakola reagoi liian nopeasti. Sensorimme huomasi sen ja sitten tuli ääni, joka tarkoitti varaslähtöä. Siihen ääneen Svensson reagoi. Hän luuli, että ääni oli lähtölaukaus.

Mignerey kertoi, että tuomaristo pelastui ainakin peruskatsojasta uskomattomalta kuulostavalla tavalla.

– Emme voineet korjata tätä suoraan, koska meillä ei ole ääntä videokuvissamme tuomariston huoneessa. Meille näytti silti, että Svensson lähti liian aikaisin. Onneksi meillä on seisomassa lähdössä tuomariston jäsen, joka kuvaa kännykällä. Katsoimme videon huolella ja huomasimme, että Hakola otti varaslähdön.

Katso Svenssonin varaslähtö ylhäältä Hakolan kuvaa klikkaamalla!

Erässä nähtiin kunnon varaslähtöshow, koska vielä Svenssonin ja Hakolan episodin jälkeen nähtiin Sergei Ustjugovin varaslähtö. Venäläistähti liputettiin pois kisasta, koska ensimmäisen varaslähdön jälkeen seuraavat varaslähtijät diskataan automaattisesti.

Mignereyn mukaan Svenssonin varoituksen siirtyminen Hakolalle ei kuitenkaan vaikuta Ustjugoviin mitenkään. Ustjugov pysyy diskattuna.

Ustjugovin varaslähdön ja loppuerän voit katsoa alta.

Ristomatti Hakola

Hakola kertoi Yle Urheilulle jo erän jälkeen, että meinasi ottaa kaksi kertaa varaslähdön.

– FIS oli keksinyt jonkun uuden punaisen lampun oikean reunaan. Ihan varmasti sen takia tuli kaksi varaslähtöä. Sanottiin ensiksi valmiina, sitten syttyi punainen lamppu. Kuului tsik-ääni. Meinasin ottaa varaslähdön kaksi kertaa. Sitten tajusin ääneksi lampun, Hakola sanoi.

Kuuden parhaan joukkoon finaaliin tähdännyt Hakola oli vasta sprintissä 16:s. Hänen edelle suomalaisista ehti Iivo Niskanen (14:s) ja Joni Mäki (11:s).

Lue lisää:

“Ei tässä ole mitään järkeä” – tulistunut Suomen päävalmentaja latasi rajua tekstiä Rukan maailmancup-avauksesta

Pärmäkosken tappio pisti asiantuntija Jauhojärven silmään: Kova ratkaisu saattoi johtaa heti pettymykseen – "Ei ollut riittävästi röyhkeyttä"

Rukalla hämmentävä varaslähtöshow! Mummoaan hitaammin hiihtänyt Hakola kritisoi kovasti uutta keksintöä: "Ei ihme, että pojat lähti pois"

Krista Pärmäkoski hävisi käsikynkässä Rukalla! Suomalaistähden maailmancup-kaudelle karu alku: "Harmittaa ihan hirveästi"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat