Suora

  • Viimeistä viedään
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Tässä Suomen maajoukkue e-urheilun MM-kisoihin – Dota 2:n TI-mestarit eivät ehtineet mukaan

Suomalaiset e-urheiluhuiput kisaavat Etelä-Korean MM-kisoissa Tekken 7:n, PES 2020:n ja Dota 2:n maailmanmestaruuksista.

e-urheilu
SEULin puheenjohtaja Joonas Kapiainen
Suomen elektronisen urheilun liiton SEULin puheenjohtaja Joonas Kapiainen julkisti maajoukkueen maanantaina Helsingissä.Otto Rönkä / Yle

Suomen maajoukkue elektronisen urheilun maailmanmestaruuskilpailuihin julkistettiin maanantaina Helsingissä. Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL lähettää 12–14. joulukuuta Etelä-Korean Soulissa pelattaviin kisoihin yhteensä seitsemän kotimaista e-urheilijaa.

MM-kisoissa pelataan tänä vuonna kolmen eri pelin mestaruuksista. Yksilöpeleistä Pro Evolution Soccer 2020:ssa (PES) Suomea edustaa Jussi “Grillsmak” Aalto ja taistelupeli Tekken 7:ssä MM-estradilla jo kolmatta kertaa peräkkäin esiintyvä Joni “Jopelix” Huovinen.

Aalto ja Huovinen ovat lokakuussa Grail Quest -tapahtuman yhteydessä järjestettyjen MM-karsintojen voittajat.

- Karsinnoista saatiin todella hyvät edustajat paikan päälle. Tekkenissä Joni on kolmatta kertaa peräkkäin jo pelaamassa, niin kyllähän se jotain kertoo. Voittoja tavoitellaan, ja se on ihan jopa mahdollista. Tekkenissä on tänä vuonna varsinkin odotettavissa todella kovatasoinen MM-kilpailu, joukkueenjohtajana Koreaan lähtevä Matti “Laged” Parkkila kertoi Yle Urheilulle.

TI-mestarit jäävät kotiin

Dota 2 -kisajoukkueessa Suomea edustavat Tomas “Syuuu” Sainio, Samu “MTD” Hautala, Joni “Buugi” Fält (Wind and Rain), Niklas “Okcya” Koskinen (GODSENT) ja Peetu-Elmeri “Peksu” Väätäinen (OG Seed). Viimeksi Dota 2:a on MM-kisoissa pelattu vuonna 2014.

- Suomessa ei ole yhtä viiden hengen Dota-joukkuetta, joka pärjäisi kansainvälisellä huipputasolla. Tämän takia MM-kisoihin valitaan tiimi erikseen, Dota-maajoukkueen koonnut Parkkila kommentoi.

- Tänä vuonna joukkueessa on hyviä pelaajia ja hyvät synergiat. Toisaalta ei päästä ihan niin paljon harjoittelemaan yhdessä kuin jotkin muut joukkueet.

Esimerkiksi Ruotsia Soulin MM-kisoissa edustaa Dota 2 -huipputiimi Godsent. Kesällä ja syksyllä huhuttiin, että myös Suomi saattaisi saada MM-kisoihin kaikista parhaimmat Dota-pelaajansa.

Sekä hallitsevat The International -mestarit Jessa "JerAx" Vainikka ja Topias "Topson" Taavitsainen että hiljattain suurseura Team Secretiin siirtynyt Lasse "MATUMBAMAN" Urpalainen yhdistettiin maajoukkuepaitaan.

Jesse Vainikka ja Topias Taavitsainen.
Kahdesti maailman suurimman e-urheiluturnauksen, Dota 2:n The Internationalin voittaneita Jesse Vainikkaa (vas.) ja Topias Taavitsaista ei nähdä MM-kisoissa Suomen paidassa.Valve

- Heitä kysyttiin ja oltiin kyllä samalla paperilla, että kiva turnaus on kyseessä ja olisi mukava lähteä pelaamaan. Valitettavasti omien joukkueiden aikataulut ja muut esteet tulivat kuitenkin tielle, joten nämä kolme pelaajaa eivät pääse valitettavasti paikalle. Olisivat kyllä muuten mahtuneet joukkueeseen!, Parkkila valotti.

MM-kilpailut järjestää kansainvälinen elektronisen urheilun liitto IESF ja ne järjestetään 11. kertaa. Kisoihin osallistuu pelaajia yhteensä 40 maasta.

SEUL lähettää maajoukkueen kisoihin nyt seitsemättä kertaa. Vuonna 2018 Taiwanissa järjestyissä kisoissa Suomi sijoittui kokonaiskilpailussa toiseksi sekä voitti kultaa Counter-Strike: Global Offensive -pelissä. Tällöin kisoissa oli yli 400 osallistujaa ja 37 jäsenmaata.

Suomen maajoukkue 2018
Suomi saavutti vuoden 2018 MM-kisoissa kultaa Counter-Strike: Global Offensivessa.IESF

SEULin tiedote: Suomen maajoukkue matkustaa Etelä-Korean Souliin joulukuussa (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: SEULin tiedote, IESF

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat