Selostustoivekonsertti muisteli, kun Suomi saavutti kaksi kesäolympiakultaa tasan 63 vuotta sitten – kuuntele tallenne Yle Areenasta

Yllätyksellinen 13. Sen selostuksen haluaisin kuulla -lähetys nosti esiin olympiavoittajat Kyösti Lehtosen ja Rauno Mäkisen.

Muu urheilu
Olympialippu kuvassa
Getty Images

Voit kuunnella Sen selostuksen haluaisin kuulla -lähetyksen tämän linkin kautta.

Kesäolympiakisat on pidetty ainoastaan kolme kertaa päiväntasaajan eteläpuolella ja kertaalleen jopa joulukuulle ulottuen.

– Itsenäisyyspäivänä 6.12.1956 sai sinettinsä kaksi suomalaista kesäkisojen olympiakultaa ja vieläpä samassa urheilumuodossa, muistuttaa Arto Helsingistä.

Kyösti Lehtonen taisteli kultaa kreikkalais-roomalaisen painin 67-kiloisten sarjassa. Hänet valittiin lopulta kisojen parhaaksi painijaksi. Rauno Mäkinen saavutti kirkkaimman mitalin sarjassa 62 kg.

– Mahtaakohan noiden miesten olympiavoitosta löytyä arkistosta minkäänlaista selostusta, Arto kyselee.

Myllylän Ramsaukin nyt selostustoivekonsertissa

Sen selostuksen haluaisin kuulla -lähetysten historiassa Mika Myllylää on muisteltu toistaiseksi Trondheimin MM-kisoissa 1997 ja Naganon olympialaisissa 1998.

– Ramsau 1999 oli kuitenkin tapahtumarikas kokonaisuus, virkistää Pekka Helsingistä urheiluhistoriaa.

Mika Myllylä olisi täyttänyt syyskuussa 50 vuotta. Pekka haluaa takauman haapajärveläisen neljänteen maailmanmestaruuteen.

– Olisi paikallaan kuulla parhaat palat ohitetun muistopäivänkin johdosta nimenomaan viideltäkympiltä, Pekka ehdottaa.

Terttu kulki Tiinan jäljillä läpi kesän 1983

Yleisurheilun ensimmäiset MM-kisat Helsingissä saivat kruunauksensa, kun Arto Bryggare aitoi hopeaa ja Tiina Lillak kiskaisi kultaa samana iltana.

– Seurasin Tiinaa silloin läpi koko suven, muistelee Terttu Pohjanmaalta

Naisten keihäässä jännitys tiivistyi viimeiselle kierrokselle. Radiossa Juhani Sipilä sai hehkuttaa täysin palkein riemukasta suomalaisratkaisua.

– Lillakin MM-kultamitaliheitto sopisi kyllä itsenäisyyspäivän juhlatunnelmaan, Terttu toivoo.

Historian 13. Sen selostuksen haluaisin kuulla -toivekonsertti radioidaan tänään itsenäisyyspäivänä Yle Puheessa suorana klo 10.05-13.02 ja lähetys uusitaan samalla kanavalla illalla klo 21.02-00.00.

Lähetys on kuunneltavissa tallenteena Yle Areenassa.

Lue lisää:

Kekeä kuunnellaan syntymäpäivänään Yle Puheessa "Ollaan aina siellä missä mansikat on tuoreita"

Huuhkajien EM-paikan ratkaisukin perjantain Selostustoivekonsertissa

Selostustoivekonsertti: "Tiilikaisen ja Noposen luoma draama oli maagista koulupojan maailmaan"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat