Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Palloliiton Ari Lahti: Liechtenstein-ottelun kenttävaltaus on edennyt Uefan kurinpitomenettelyyn, Huuhkajien EM-turnausta edeltävä maaottelusuunnitelma julki

Suurella todennäköisyydellä Huuhkajat ei leireile ollenkaan tammikuussa. Varmaa on, että Qatariin joukkue ei mene.

Jalkapallon miesten EM 2020
Huuhkajat Liechtenstein-ottelussa 2019
Huuhkajat pelannee kolmesta neljään maaottelua ennen EM-lopputurnausta.Tomi Hänninen / Yle

Miesten jalkapallomaajoukkueen EM-karsintaottelun Suomi–Liechtenstein kenttävaltaus on edennyt Euroopan jalkapalloliiton Uefan kurinpitokäsittelyyn. Asian vahvistaa Yle Urheilulle Suomen Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti. Samalla Lahti myönsi, että Huuhkajat ei lähde tammikuussa Qatariin valmistavalle leirille.

– Meillä on sellainen tieto, että kenttävaltaus on mennyt Uefan kurinpitomenettelyyn. Käsittelystä minulla ei ole tietoa, mutta ainakaan muutama päivä sitten sitä ei ollut käsitelty. Uskon, että ratkaisu kuullaan ennen joulua, Lahti kertoo lauantaina puhelimitse.

Lahti kertoo, että Uefan delegaatti teki ottelutapahtumista lausunnon, joka oli puheenjohtajan sanojen mukaan "erittäin puhdas". Tällä hän viittaa siihen, että kenttävaltaus sujui rauhallisesti eikä siitä aiheutunut vaaratilanteita.

– Mitä olen lausuntoja nähnyt, niin ei tuon parempaa lausuntoa olisi voinut antaa, minkä tarkkailija antoi. Totta kai hänen piti kirjoittaa, että kentälle tuli katsojia, mutta että siellä ei ollut minkäänlaisia väkivaltaisuuksia, Lahti toteaa.

Pahin seuraus kenttävaltauksesta voisi Lahden mukaan olla, että Huuhkajat joutuu pelaamaan tyhjille katsomoille. Sakkosummia hän ei kuitenkaan osaa arvailla, mutta uskoo, että juuri väkivallattomuuden vuoksi rangaistus ei ole kovinkaan raskas.

Ari Lahti
Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoo, että Liechtenstein-ottelun kenttävaltaus on edennyt kurinpitomenettelyyn.AOP

Tammikuun leiri tuskin toteutuu ollenkaan

Lahti vahvistaa myös, että pitkään suunniteltu Qatarin-harjoitusleiri on päätetty varmuudella perua. Aiemmin puheenjohtaja on kertonut, että yhtenä syynä on Qatarin kyseenalainen ihmisoikeustilanne. Lauantaina hän kertoi, että suunnitelmien teon aikana varmoiksi harjoitusvastustajiksi luultujen Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa tuli mutkia matkaan.

– Ruotsi siellä kyllä on, ja Yhdysvallat sinne menee, mutta jälkimmäiselle sopivat ottelupäivät eivät olisi onnistuneet meille. Ottelupäivien välillä olisi ollut liian pitkä väli. Leiristä olisi tullut todella pitkä ja meilläkin olisi ollut vaikeuksia saada pelaajia Euroopan joukkueista niin pitkäksi aikaa irti. Se oli mahdotonta, Lahti kertoo.

Puheenjohtajan mukaan tammikuun leirin peruuntuminen kokonaisuudessaan on todella todennäköistä.

– Oma tuntumani on, että näyttää hyvin epätodennäköiseltä, että A-maajoukkueella olisi harjoitusleiriä tammikuun aikana.

Maajoukkue oli jo varavaihtoehtona varannut harjoitusleirin Marbellaan, mutta sinne se ei saanut toivomiaan vastustajia.

– Olisimme ihannetilanteessa halunneet pelata kaksi maaottelua tammikuun aikana, mutta meillä on ollut hankaluuksia löytää harjoitusvastustajia. Marbellaan emme saaneet sellaista otteluohjelmaa, jonka takia leirille olisi kannattanut lähteä, Lahti kertoo.

Vastustajien löytymisen vaikeus johtuu Lahden mukaan siitä, että suuressa osassa Eurooppaa jalkapallosarjat ovat käynnissä. Seurajoukkueet eivät halua päästää tähtipelaajiaan maajoukkueisiin eikä niiden tarvitsekaan, koska tammikuussa ei ole niin sanottuja virallisia kansainvälisiä pelipäiviä.

Jäähyväisottelua suunniteltu Tampereelle

Lahden tietojen mukaan Huuhkajat pelaa todennäköisesti kolmesta neljään maaottelua ennen kesän EM-lopputurnausta. Niistä viimeisin on jäähyväisottelu, joka pelataan Tampereella vain hieman ennen turnauspaikalle lähtemistä.

– Vähän ennen turnaukseen lähtöä on suunnitteilla kaksi maaottelua, joista ensimmäinen todennäköisesti vieraissa. Ja toinen sitten Huuhkajien farewell-ottelu Tampereella. Niissä valmisteluissa olemme jo hyvin pitkällä, Lahti vahvistaa.

Tätä ennen pelataan Lahden mukaan maaliskuussa, jolloin kansainvälisiä pelipäiviä on. Mieluinen vaihtoehto olisi kaksi maaottelua, mutta yksikin, kovaa vastusta vastaan, kelpaa Lahdelle.

– Maaliskuun loppuun on suunnitteilla vähintään yksi maaottelu, ja haluamme pelata sen mahdollisimman kovaa vastusta vastaan. Tiedämme, että Belgia on meidän lohkossamme, ja lähelle sen tasoisen vastuksen haluamme.

Tammikuisen leirin väliin jääminen ei huoleta Palloliiton puheenjohtajaa.

– Muutaman pelaajan näyttömahdollisuus jää ehkä antamatta, mutta ei sillä mitään katastrofaalista vaikutusta ole. Jos ajatellaan EM-turnauksen valmistautumispolkua, niin se on edelleen erittäin hyvä. Kisoihin lähdetään ihan täysillä tappelemaan jatkopaikasta, Lahti päättää.

Lue myös:

Päätöksen tekeminen Huuhkajien Qatarin-leiristä on todella hankalaa – pelaajilla ei ole ehdotonta mielipidettä, Ari Lahti etsii kuumeisesti vaihtoehtoa: "Tuntuu todella vaikealta, että menisimme sinne"

Palloliitto ei ole saanut vahvistusta Uefan kenttävaltauspäätöksestä: "Tilanne on edelleen auki"

Lännen Media: Palloliitto ei saa rangaistusta Huuhkaja-fanien kentänvaltauksesta

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat