Suora

  • Urheiluruutu

Benedek Olahista tuli viimein Finlandia Openin ensimmäinen suomalaisvoittaja: "Komeaa saada nimi pokaaliin"

Olah juhli pöytätenniksen kotimaisen arvoturnauksen voittoa.

pöytätennis
Benedek Olah
Benedek Olah saavutti viimein tavoitteensa.Heikki Kiiskinen / Pöytätennisliitto

Suomen pöytätennistaituri Benedek Olah onnistui viimein tavoitteessaan ja voitti Finlandia Openin. Olah kukisti kotimaisen arvoturnauksen loppuottelussa Japanin Koyo Kanamitsun selvästi erin 4–1.

– Aika komeaa olla Finlandia Openin ensimmäinen suomalaisvoittaja ja saada nimi pokaaliin, jossa ennestään ovat esimerkiksi Jan-Ove Waldnerin ja Liu Guoliangin nimet, Olah iloitsi liiton tiedotteessa.

– Tätä on haettu aika pitkään. Olen ollut neljä kertaa semifinaalissa aiemmin ja hävinnyt ne, Olah sanoi Yle Urheilulle.

Olah hakee keväällä olympiapaikkaa Euroopan karsintaturnauksesta ja maailman karsintaturnauksesta. Maailmanlistan kautta paikkaa ei ole tulossa, mutta turnausvoitto kotikisassa on makea.

– Aloitin hyvin ja otin kaverilta luuloja pois. 2–1:ssä oli tiukka erä ja sain sen käännettyä itselleni. Sen jälkeen pystyin rentoutumaan ja ottamaan viimeisen erän omalla pelillä, Olah kertoi.

Naisissa suomalaisista Anastasiia Burkova oli lopputuloksissa 18:s ja Anna Kirichenko 21:s.

Lue myös:

Benedek Olah pelaa hienosti Ranskan liigassa, mutta stressi olympiapaikasta kiusaa kansainvälisissä turnauksissa – "En ole päässyt ratkaisuerän möröstä eroon"

Suomen pöytätennisjoukkue karsiutui täpärästi EM-kisoista – Olah harmitteli, kun suuri rankingpistepotti Tokiota varten meni sivu suun

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat