Suora

  • Urheiluruutu
  • Jalkapallon Italian Cup, puolivälieräottelu Napoli - Lazio

Suomen naismäkihyppääjät harvinaiseen huippusuoritukseen! Ykkösnimi pettyi silti pahasti: "Ei auta kuin soittaa taas psykologille"

Kolme suomalaisnaista ylsi poikkeuksellisesti mäkihypyn maailmancupin kisaan. Valmentaja Ossi-Pekka Valta pitää tulosta rohkaisevana, mutta myöntää myös karun todellisuuden.

mäkihyppy
Julia Kykkänen
Julia Kykkänen joutui pettymään Lillehammerissa. Arkistokuva.AOP/imago sport

Suomen naismäkihyppääjät tekivät sunnuntaina maailmancupissa harvinaisen suorituksen, kun kaikki kolme hyppäjää pääsivät Lillehammerin kisaan karsinnasta. Viimeksi sama oli nähty tammikuussa 2018. Ensimmäisen kerran sama tapahtui Lahden MM-esikisoissa vuonna 2016. Jenny Rautionaho, Julia Kykkänen ja Susanna Forsström eivät kuitenkaan yltäneet Lillehammerissa toiselle kierrokselle.

Heistä lähimmäksi pääsi 35. sijalle hypännyt Susanna Forsström. Hän oli lauantaina kauden avauskisan ainoa suomalainen. Forsström otti 28. sijallaan ensimmäiset maailmancupin pisteensä sitten tammikuun 2014.

– Paras kauden startti, mitä on ollut ikinä. Hyvä on lähteä kauteen, vaikka tämä päivä harmittaakin, Forsström kertoo.

Hän on siitäkin syystä iloinen, että hyppykunto on palautunut hankalan kesän jälkeen.

– Tuntuu vielä paremmalta, kun on noussut vaikeuksista. Tie on oikea nyt, 24-vuotias Forsström iloitsee.

– Olen yrittänyt olla rennommin. En ota hommia enää niin vakavasti.

Susanna Forsström
Susanna Forsström oli tyylikkäästi Lillehammerissa maailmancup-pisteillä.AOP/imago sport

23-vuotias Jenny Rautionaho oli nyt toista kertaa mukana maailmancupin kisassa. Hän oli 40 hyppääjän kisassa 38:s. Torstain karsinta oli Rautionaholle pettymys, mutta sunnuntai osoitti Forsströmin tapaan positiivisia merkkejä.

– Kesän jälkeen kävi pieni notkahdus hyppäämisessä. Hypyt eivät olleet fyysisesti ja teknisesti hyviä. Kotona treenaminen auttoi, Rautionaho selvitti.

Kykkäsellä vaikeaa

Suomen pitkäaikainen kärkinimi oli kolmikosta pettynein. Julia Kykkänen oli 37:s sunnuntaina. Hän jäi kauas omista odotuksistaan.

– Voi unohtaa tämän viikonlopun saman tien, Kykkänen sanoi.

– Jäi varmaan taas omasta pääkopasta kiinni. Ei auta kuin soittaa taas psykologille. Lähden sitten uudestaan hyppäämään niin kuin osaan.

Julia Kykkänen
Julia Kykkänen pettyi tulokseensa Lillehammerin maailmancupissa.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Kykkänen on harjoitellut kaksi viime kesää maajoukkueen ulkopuolella. Ennen tätä kautta Kykkänen on kokeillut uutta treenimuotoa.

– Olemme keväästä asti treenanneet lihastasapainoa kuntoon. Molemmat puolet toimivat tasavertaisesti. Se on ollut hyvä juttu, Kykkänen kertaa valmistautumistaan.

– Olemme myös hypänneet Lahdessa paljon pikkumäestä, jotta opin taas ponnistamaan.

Rohkaiseva tulos

Suomen naisten maajoukkueen valmentaja Ossi-Pekka Valta piti kolmen hyppääjän pääsyä varsinaiseen kisaan rohkaisevana merkkinä.

– Olemme menneet eteenpäin joukkueena. Kolme naista kisaan oli tavoitteena tänä viikonloppuna. Se toteutui. Tietysti tulokset olisivat voineet olla parempia, mutta johonkin on oltava tyytyväinen, Valta sanoo.

Valta uskoo, että Forsströmillä olisi realistista hypätä tällä kaudella kisoissa 20 parhaan joukkoon. Ennen tätä viikonloppua valmentaja uskoi, että tähtäin olisi päästä pisteille.

Julia Kykkänen ja  Susanna Forsström valmistautuivat keskiviikon kilpailuun Seefeldissä.
Julia Kykkänen (vas.), Susanna Forsström ja valmentaja Ossi-Pekka Valta.Lehtikuva/Heikki Saukkomaa

Mutta Lillehammerin lauantain hypyt eivät olleet valmentajan mielestä täysin onnistuneita. Rautionaholla on valmentajan mielestä mahdollisuus päästä toiselle kierrokselle.

Valta muistuttaa, että Julia Kykkäselle Lillehammer on ollut aina vaikea paikka.

– Julian kohdalla Lillehammer ei osoittanut oikeaa tasoa. Se on oikeasti paljon kovempi. Julia on hypännyt harjoituskaudella todella hyvin. Uskon, että seuraavat kilpailut näyttävät Julian oikean tason. Viidentoista sakkiin tai kympin joukkoonkin on realistista päästä, Valta sanoo.

Todellisuus on karu

Kolme hyppääjää yhteen maailmancup-kisaan ei välttämättä heti alkuun kuulosta kummoiselta saavutukselta, mutta samaan hengenvetoon on hyvä muistaa naisten maajoukkueen realiteetit. Valta sanoo suoraan, että naisten mäkihyppymaajoukkueen tilanne on hyvin vaikea.

– Budjetti on pieni. Tukijoita on vähäinen määrä, varsinkin tämän joukkueen takana. On todella vaikea taistella isoja maita vastaan, Valta sanoo.

Heikot resurssit näkyvät konkreettisesti valmentajan tehtävissä.

– Yritän hoitaa merkin näyttämiset, valmentamiset, tuuliraon katsomiset ja suksihuollot. Kun kaikki jää yhden miehen niskaan, tasokaan ei voi olla maailman huippua. Annetaan anteeksi paljon, mutta töitä tehdään täysillä. Otetaan, mitä on otettavissa ja vähän jopa enemmänkin, Valta sanoo.

Valta uskoo, että parempi menestys voisi tuoda enemmän resursseja. Toki hänen mukaansa aihe on esimerkkitapaus siitä, kumpi tuli ensin, muna vai kana.

– Tämä päivä oli jo nyt pieni valonpilkahdus, kun täytimme tavoitteemme. Varmasti saimme näkyvyyttäkin, Valta sanoo.

Realiteetti on myös, että naisten mäkihypyssä huippumaat kehittyvät kovaa tahtia. Kovin kauaa huippumaatkaan eivät ole panostaneet naispuoleen. Nyt panostukset näkyvät hurjana kehityksenä.

– Kärkimaat menevät todella kovaa. Niissä tehdään todella hienoa työtä. Sen näkee heidän hypyistään. Kärkimaissa urheilijan arki on erilaisempaa ja ammattimaisempaa, Valta toteaa.

Päivitetty kello 20.52. Kyseessä oli kolmas kerta, kun kolme naismäkihyppääjää pääsi kisaan. Tämä ei ollut siis ensimmäinen kerta, kuten alun perin väitettiin.

Lue lisää:

Mäkihyppyä dominoiva norjalainen supertähti paljasti alatyylisten vihaviestien vyöryn: “Voi vain sääliä heitä”

Julia Kykkänen jättää mäkimaajoukkueen – ranskalainen varusteosaaja Lauri Hakolan avuksi valmennukseen

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat