Suora

  • Jalkapallon Italian cup, puolivälierä Juventus - Roma
  • Jalkapallon Italian cup, puolivälierä Juventus - Roma

Janne Ahonen kohtasi jokaisen kommentaattorin painajaisen unissaan – "En osaa vielä katsoa suorituksia samalla tavalla kuin kotisohvalla"

Kuningaskotka Janne Ahonen laskeutui Yle Urheilun studioon lauantaina.

mäkihyppy
Janne Ahonen
Janne Ahonen aloitti Yle Urheilun asiantuntijana tänä syksynä.Tomi Hänninen

Mäkihyppylegenda Janne Ahonen avasi uransa Yle Urheilun asiantuntijana miesten mäkihypyn joukkuemäen ensimmäisellä kierroksella. Vaikka entinen mäkikotka on kokenut uransa aikana kaikkea mahdollista, myönsi hän jännittäneensä asiantuntijadebyyttiään jopa niin paljon, että se on tullut hänen uniinsakin.

– Muutama yö sitten näin sellaista unta, että olin ensimmäisessä kommentaattoritehtävässäni. Kilpailu tai karsinta tai mikä se sitten olikin loppui ja havahduin siihen, että en ollut muistanut sanoa sanaakaan, Ahonen naurahti Urheilustudiossa.

Todistettavasti näin ei kuitenkaan käynyt, sillä Ahonen kommentoi joukkuemäen ensimmäistä kierrosta kuin vanha tekijä. Tosin hän itse oli sitä mieltä, että parannettavaa riittää.

– En osaa vielä katsoa suorituksia samalla tavalla kuin kotisohvalla. Sitten kun sieltä pitäisi vielä yrittää etsiä jotain, niin ei löydä yhtään mitään. Eiköhän sitä totu. Tämä on ollut mielenkiintoista.

Lue myös:

Janne Ahonen ihmetteli vieressä, kun värikkäistä lausunnoista tunnettu mäkivalmentaja loisti myös hiihtoladulla: "Näyttää hurjalta"

Palander ja Jauhojärvi saavat rinnalleen Kuningaskotkan ja Tube-tähdet – Urheilustudio tuo talvilajien kisat ja suositut kasvot taas ruutuun

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat