Lauri Markkanen rohmusi levypalloja – Bullsille makea voitto

Tiukka loppuminuuttien taistelu kääntyi vaihteeksi Bullsin eduksi.

NBA
Lauri Markkanen heittää Clippers-pelissä.
Lauri Markkanen sai paljon vastuuta Clippers-ottelussa. Getty Images

Lauri Markkanen kahmi kauden suurimman määränsä levypalloja Chicago Bullsin ottaessa Los Angeles Clippersistä täpärän 109–106-kotivoiton koripallon NBA:ssa. Clippers on länsilohkossa toisena, ja kyseessä on Bullsin kauden ensimmäinen voitto kärkipään joukkueesta.

Markkanen kirjautti yhteensä 17 levypalloa, joista 15 puolustuspäässä. Vastaavaan levypallomäärään Markkanen on yltänyt tällä kaudella vain kauden avauspelissä, jonka jälkeen hänen kautensa lähti alamäkeen. Markkanen ylsi nyt neljättä kertaa tällä kaudella kaksinumeroiseen levypallolukemaan.

Lähes 40 minuuttia ahkeroinut suomalainen teki myös 13 pistettä, antoi neljä koriin johtanutta syöttöä ja teki yhden riiston. Markkanen oli joukkueensa viidenneksi paras pistemies. Hän upotti kuudesta kolmosyrityksestä sisään kolme. Pelitilanneheitoista Markkanen kirjasi saldon 4/8.

Bullsin paras pistemies oli tuttuun tapaan Zach LaVine, joka pussitti 31 pistettä. Clippersistä Montrezl Harrell teki 30 pistettä ja suuren osan ottelun alkupuoliskosta penkillä huilannut Paul George 27 pistettä.

LaVine ratkaisi

Ottelu oli kaksijakoinen. Vierasjoukkue Clippers johti toisella neljänneksellä jo 15 pisteellä, mutta Bulls kiri nopeasti tasoihin ja rynni kolmannella neljänneksellä 14 pisteen johtoon. Clippers kuroi johdon umpeen ja päätösneljännes oli tasainen.

Kun jäljellä oli kaksi minuuttia, Clippers johti viidellä pisteellä. Bulls tuli tasoihin vajaa minuutti ennen loppua, kun Denzel Valentine upotti tärkeän kolmosen Markkasen syötöstä.

Viimeinen minuutti eteni 106–106-tasalukemissa ja jatkoaika häämötti jo, mutta LaVine ratkaisi voiton kotijoukkueelle kaksi sekuntia ennen loppua upottamallaan korilla. Clippersin tähden Georgen yritykset loppuhetkillä epäonnistuivat, ja pisteet jäivät Chicagoon.

Voitto oli Chicagolle makea, sillä se on kärsinyt viime aikoina paljon täpäriä tappioita. Nyt Bulls on voittanut kaksi edellisistä kolmesta pelistään.

Kaikkiaan Bullsilla on koossa tältä kaudelta kymmenen voittoa ja 18 tappiota

Lue myös:

"Kyllä tämä on turhauttavaa" – Lauri Markkanen heitti vain kymmenen pistettä

Chicago rynnisti voittoon Atlantasta – Lauri Markkasella 22 pisteen iltapuhde

Markkanen heitti 13 pistettä – Chicago Bulls taipui pisteellä hallitsevalle mestarille

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat