Suora

  • Urheiluruutu
  • Elävä arkisto esittää

Miksi huippuhiihtäjät eivät läpäisseet terveystarkastusta? Ilmiö kummastuttaa Norjassa ja Ruotsissa – suomalaisasiantuntija on huolissaan nuorista

Ruotsin Frida Karlssonia kiellettiin kilpailemasta. Norjan Ingvild Flugstad Östberg joutui vetäytymään kilpaladuilta jo aiemmin.

hiihto
Frida Karlsson
Frida Karlssonin kilpailutauon pituutta ei osata vielä kertoa. AOP / imago sportfotodienst

Yksi hiihtomaailman kuumimmista puheenaiheista on viime viikkoina ollut nuoren ruotsalaistähden Frida Karlssonin, 20, vetäytyminen kilpailuista. Ruotsalaisen hiihtolupauksen kilpailutauosta tiedotettiin viikko sitten. Karlssonia kiellettiin kilpailemasta, sillä hän ei ollut läpäissyt liiton vuosittaista terveystarkastusta.

Karlsson ei ole kuitenkaan ensimmäinen huippuhiihtäjä, joka on kärsinyt terveysongelmista tällä kaudella. Maailmancupin kokonaiskilpailun hallitseva voittaja Norjan Ingvild Flugstad Östberg, 29, joutui vetäytymään kisoista jo ennen kauden alkua.

Kummankaan paluusta ei ole tarkkaa aikataulua, mutta Östbergin on esitetty kuntoutuvan mahdollisesti Tour de Skihin. Molempien hiihtäjien tapauksessa vetäytymisen syyksi ilmoitettiin levon, harjoittelun ja ravinnon epäsuhdan aiheuttama kokonaiskuva.

Julkisuuteen ei ole puhuttu nimenomaan alipainosta, vaikka alipainon aiheuttamat ongelmat eivät ole kestävyysurheilussa mitenkään poikkeuksellisia. Huipputulosta haetaan välillä myös painon kautta.

– Ei ole mikään salaisuus, että kestävyysurheilussa painontarkkailu on yksi lajin osa-alueista. Siitä on myös seurannut ikäviä tilanteita, joissa homma on mennyt yli, Yle Urheilun asiantuntija Kalle Lassila huomauttaa.

Therese Johaug
Therese Johaug tunnetaan erityisen kevytrakenteisena hiihtäjänä.Tomi Hänninen

Ruotsin hiihtoliitto ei kertonut tarkemmin, mitkä terveystarkastuksen osiot Karlsson reputti. Maan hiihtoliiton toimitusjohtaja Ola Strömberg kutsui tilannetta kuitenkin täysin poikkeukselliseksi ja viittasi puutteelliseen ravitsemukseen.

– Olen ollut organisaatiossa kolme vuotta, ja tämä on ensimmäinen kerta, kun joudumme kieltämään urheilijaa kilpailemasta. Kun näemme, että joku menee tietyn rajan yli, toimimme. Silloin voimme varmistaa, että hän voi vielä palata hiihtoladuille ja että ravitsemus on tasapainossa, Strömberg selitti SVT:lle. (siirryt toiseen palveluun)

Uumajan yliopiston urheilulääketieteen lehtori Michael Svenssonin mielestä Ruotsin hiihtoliitto hidasteli päätöstä Karlssonin tapauksessa.

– Yleisesti ottaen tässä vedettiin käsijarrua hieman liian myöhään sen jälkeen, kun media ja yleisö olivat huomanneet, että Karlssonin tapauksessa kaikki ei ole kunnossa, Svensson kommentoi SVT:n Talvistudio-ohjelmassa. (siirryt toiseen palveluun)

"Kehon koostumukseen kiinnitetään sairaalloisen paljon huomiota"

Kaksinkertainen olympiavoittaja Östberg joutui vetäytymään kisoista jo ennen kauden alkua. Norjalainen repuutti niin ikään terveystarkastuksen.

– Olen valinnut treenata paljon ja kovaa. Nyt kehoni tarvitsee aikaa päästäkseen plussan puolelle. Kaikki terveyttäni koskevat vaatimukset eivät ole täyttyneet, ja juuri nyt minulle on parasta vetäytyä maastohiihtokilpailuista, Östberg kommentoi NRK:lle kauden kynnyksellä. (siirryt toiseen palveluun)

Urheilulääketieteen professori Jorunn Sundgot-Borgen arvosteli NRK:lle (siirryt toiseen palveluun) kovin sanoin Norjan hiihtomaajoukkueen johdon toimintaa. Sundgot-Borgenin mukaan kehon koostumukseen kiinnitetään maailman huipulla sairaalloisen paljon huomiota.

Ingvild Flugstad Östberg ja Therese Johaug kuvassa
Ingvild Flugstad Östberg (edessä) voitti viime vuonna maailmancupin kokonaiskilpailun. Therese Johaug (takana) on ollut alkukaudella pysäyttämätön.AOP

Tämä johtaa professorin mukaan puolestaan siihen, että lähtökohdista huolimatta kaikki pyrkivät mahdollisimman hoikkaan kuntoon, joka näyttäisi olevan voiton salaisuus.

– On vaikea ymmärtää, miksi he, joilla on asiantunteva tuki takanaan, menevät liian pitkälle, Sundgot-Borgen kummasteli. (siirryt toiseen palveluun)

– Mielestäni on todella outoa, että noin korkealla tasolla kisaavia ja noin hyviä urheilijoita ei oteta prosessiin aiemmin mukaan. Se on todella pelottavaa. Heillä on osaava tukisysteemi ympärillä eikä heidän pitäisi olla tuollaisessa tilanteessa, Sundgot-Borgen sätti.

Professorin mukaan on ensisijaisesti valmentajan tehtävä huolehtia, että urheilijat ovat kunnossa.

– Mutta jos valmentaja ei saa riittävästi tietoa urheilijan tilasta tehdäkseen päätöstä, se on liiton tehtävä.

Therese Johaug ei sietänyt kritiikkiä

Sundgot-Borgenin arvostelu on myös saanut aikaan vastareaktion. Norjan supertähti ja maailmancupia tällä hetkellä ylivoimaisesti johtava Therese Johaug ei allekirjoittanut professorin väitteitä.

– En tunnista hänen väitteitään. Hän ei tiedä mitään, miten me tai minä hiihtojoukkueessa työskentelemme. Mielestäni hän on väärä ihminen kommentoimaan, kuinka meidän tulisi joukkueessa toimia, Johaug tykitti.

Johaugin mukaan maajoukkueen toiminta on ensiluokkaista.

– On urheilijan tehtävä itse huolehtia, että lepää ja syö enemmän ja vähentää treeniä tai karsii sponsoritehtäviä, jotta voi varmasti olla kunnossa lähtöviivalla. Ollakseni rehellinen, minua ärsyttää todella, Johaug jyrisi.

Kevytrakenteisuuden tavoittelu ei ole poikkeuksellista

Hiihtäjänä juuri Johaug on tällä hetkellä täysin omalla tasollaan. Norjalainen on tullut tunnetuksi erittäin kevytrakenteisena urheilijana, mitä on pidetty yhtenä Johaugin menestyksen kulmakivistä.

– On luonnollista, että parhaimman urheilijan menestystekijöitä arvioidaan erityisen tarkasti, Yle Urheilun asiantuntija Kalle Lassila sanoo.

Uumajan yliopiston urheilulääketieteen lehtori Michael Svenssonin mielestä mielestä hiihdossa vallitsee nykyään trendi, jossa hiihtäjien pitäisi olla varsin kevyitä. Kevyestä kropasta on hyötyä esimerkiksi mäkisillä radoilla ja Tour de Skin loppunousussa.

– Sellainen asettaa lisäpainetta hiihtäjille, jotka yrittävät päästä ihanteisiin, jotka eivät ole niin terveitä, Svensson selvittää.

Therese Johaug
Therese Johaugin menestysreseptiä ei voi kopioida väkisin.EPA-EFE/KIMMO BRANDT

Lassila ei puhu trendistä, ainakaan poikkeuksellisesta sellaisesta. Maailman huipulla olevat hiihtäjät eivät yritä muokata itsestään nimenomaan johaugeja.

– Johaugin kohdalla kyse on korkeasuhteellisesta hapenottokyvystä, johon myös paino vaikuttaa. Se on ylipäätään yksi tärkeimmistä lajissa mitattavista arvoista. Kestävyysurheilussa se on aina ohjannut siihen, että ollaan mielummin kevyitä kuin painavia, Lassila taustoittaa.

Maailman kärkihiihtäjät pureutuvat kehittyäkseen nimenomaan ominaisuuksiin. Tämän pohdinnan kautta he ovat voineet päätyä tilanteeseen, jossa painonpudottaminen nähdään tarpeellisena.

– Huipputason urheilijat tekevät lajianalyysia fysiologian kautta. Johaugin esikuvallinen vaikutus näkyy enemmän nuorissa, joilla ei ole käytössä niin paljon faktoihin perustuvaa tietämystä, Lassila korostaa.

Harjoituskaudella energiaa kuluu valtavasti

Erityisen ongelmalliseksi painon tarkoituksellisen pudottamisen tekee se, että lajiin kuuluvalla tavalla harjoiteltaessa energiaa kuluu jo valmiiksi valtavasti. Intensiivisten harjoitusjaksojen aikana urheilijan on vaikea saada ravinnosta ylipäätään riittävästi energiaa.

– Energiantarve ei välttämättä tyydyty, vaikka söisi ihan kaikkea ja niin paljon kuin pystyy, Lassila muistuttaa.

Michael Svenssonin mukaan puhutaan 4 000–10 000 kilokalorista silloin kun harjoitellaan neljästä viiteen tuntia päivässä.

– Niinä viikkoina, kun energiankulutus on erittäin korkeaa, on erittäin helppoa mennä energiansaannissa miinuspuolelle, Svensson totesi SVT:n haastattelussa.

Svensson painotti etenkin helpompien harjoitusviikkojen tärkeyttä.

– On erittäin tärkeää pitää palauttavia päiviä, jolloin on mahdollista täyttää ravinto- ja energiavajausta. Kevyemmillä harjoitusjaksoilla palautuu ja saa superkompensaatiota treeneihin.

Norjan järjestelmä Suomeen, edes nuorten vuoksi

Suomessa ei ole Norjan järjestelmää, jossa liitolla olisi tarvittaessa mahdollisuus estää urheilijaa kilpailemasta terveystarkastuksesta todettaviin syihin vedoten, vaikka tämä olisi itsensä tai valmentajansa mielestä valmis ladulle.

– Sellainen olisi aivan ehdottomasti hyvä olla. Urheilijat ja huippu-urheilijat ovat myös esikuvia, Kalle Lassila muistuttaa.

Esikuvien merkitys ei ole vähäinen. Lassila kertoo törmänneensä liian usein siihen, että nuori urheilija ryhtyy muokkaamaan kehoaan omaan osaamiseensa luottaen. Painon pudottaminen voi Lassilan mukaan olla nuorille urheilijoille todella tuhoisaa terveyden ja yleisen hyvinvoinnin kannalta.

Marit Björgen
Kaikkien aikojen menestynein maastohiihtäjä Marit Björgen erosi ruumiinrakenteeltaan Therese Johaugista.Tomi Hänninen

– Noiden asioiden viilaaminen kuuluu vasta huippuvaiheeseen, jolloin urheilijalla on riittävästi osaamista ja tukea ympärillä, Lassila selvittää.

Pelkkä viilaaminenkin kuuluu siis vain maailman huipuille. Silti edes huippuyksilöt eivät voi lähteä taistelemaan luonnollisia tekijöitä vastaan. Esimerkiksi Johaug on jo luonnostaan poikkeuksellisen kevytrakenteinen.

– Hänen kaltaistaan urheilijaa, joka pystyy vielä tuottavasti harjoittelemaan, ei pysty ravinnolla eikä harjoittelemalla tai niiden yhdistelmällä tekemään, Lassila painottaa.

Kevytrakenteisuus ei muutenkaan tarjoa oikotietä tai sitä ainoaa tietä menestykseen.

– Haluaisin kääntää kaikkien hiihtäjien katsetta laajemmalle. Katsottaisiin Johaugin lisäksi myös Marit Björgeniä, Krista Pärmäkoskea ja Charlotte Kallaa – on siis olemassa tyypiltään hyvin erilaisia hiihtäjiä, jotka voivat menestyä. Omat rajansa tavoittaa parhaiten olemalla paras versio omasta itsestään eikä kopioimalla ketään muuta, Lassila sanoo.

17.12.2019: Jutusta kävi julki teknisen virheen vuoksi luonnos, joka muokattiin oikeaan muotoonsa.

Lue myös:

Liiallinen kuormitus pakottaa Ruotsin hiihtotähden Frida Karlssonin paussille – kilpailutauon pituus on mysteeri

Pakkolevolle joutuneen ruotsalaisen hiihtotähden manageriäiti: "Ammattiurheilu ei ole tervettä"

Ruotsin hiihtoliitto kommentoi nuoren hiihtotähtensä tilannetta: "Ensimmäistä kertaa minun aikanani jouduimme kieltämään urheilijaa kilpailemasta"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat