1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. Jääkiekon miesten SM-liiga

SM-liiga jakaa jatkossa pidempiä pelikieltoja päähän kohdistuvista taklauksista – sanktiot vaihtelevat viidestä ottelusta koko kauteen

Uudet linjaukset astuvat voimaan keskiviikon liigakierroksella.

Jukureiden Patrik Puistola loukkaantui joulukuun alussa päähän kohdistuneen taklauksen seurauksena. Kuva: Hannu Luostarinen / AOP

SM-liiga on päättänyt koventaa päähän kohdistuneista taklauksista jaettavia sanktioita. SM-liigan hallitus päätti eilisessä kokouksessaan (siirryt toiseen palveluun), että jatkossa kaikista ottelurangaistuksen arvoisista päähän kohdistuvista taklauksista tuomitaan vähintään viiden ottelun mittainen pelikielto.

Kurinpitodelegaatio voi määrätä pelikieltoa enintään 60 ottelua tai yhdeksän kuukautta. Tätä pidemmät pelikiellot vaativat erillisen hyväksynnän SM-liigan hallitukselta.

Uudet linjaukset astuvat voimaan jo keskiviikon liigakierroksella.

SM-liiga päätti myös asettaa asiantuntijaryhmän suunnittelemaan turvallisuutta lisääviä sääntömuutoksia sekä -tulkintoja. Asiantuntijaryhmään kutsutaan pelaajien, valmentajien ja tuomareiden edustajia. Lisäksi kaikki liigaseurat velvoitetaan vammarekisterin ylläpitämiseen.

SM-liigan runkosarjassa on todettu tällä kaudella 29 päähän kohdistunutta taklausta. Koko viime kauden aikana päähän kohdistuneita taklauksia todettiin 98 kappaletta.

Lue myös:

Kohutaklauksista järkyttynyt Jukka Rautakorpi vaatii SM-liigalta välittömiä toimia – pelkää, että liigahistorian synkin seuraus toistuu

Kommentti: Verta, kohuja ja kummallisia ehdotuksia – jääkiekon vakavin ongelma nousi taas esiin, mutta yksi asia unohtui

Rangersin leirillä Ville Meskasta odottivat viime kauden mailat eikä jääaikaa löytynyt edes harjoituspeleistä – paluumuuttaja onkin Ilveksessä onnellinen: "Tämä on minun kotini"

EY:n selvitys: Suurseurat hallitsevat runkosarjan kärkipaikkoja, koska raha tuo menestystä – Liiga-piste maksaa seuroille keskimäärin noin 85 000 euroa