Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Kuin savuna ilmaan

Taklaajana ja taklattuna esilllä ollut Mäntylä pitää Liigan koventunutta linjaa kaksipiippuisena – Rautakorven mukaan machotaklausten aika on ohi: "Onhan tämä ollut aika hullua"

Tappara-luotsi Jukka Rautakorven mukaan on hullua, että vanhan liiton miehet haluavat elää menneisyydessä, vaikka tapahtuu vakavia loukkaantumisia.

Jääkiekon miesten SM-liiga
Tuukka Mäntylä
Tuukka Mäntylä on lentänyt suikuun uransa aikana. Markku Hyttinen / All Over Press

Jääkiekon SM-liiga tiedotti tiistaina, että se on päättänyt koventaa päähän kohdistuneista taklauksista jaettavia sanktioita. Tapparan leirissä uutinen otettiin vastaan suhteellisen rauhallisesti. Konkaripuolustaja Tuukka Mäntylän mukaan asia on kaksipiippuinen. Tamperelaisjoukkueen luotsi Jukka Rautakorpi puolestaan ihmettelee, että jotkut ovat edelleen machotaklausten kannalla.

38-vuotias Mäntylä on ollut tällä kaudella esillä sekä taklaajana että taklattuna. Mäntylä oli varsin tyytyväinen SM-liigan uusiin linjauksiin, mutta muistuttaa, että kovassa vauhdissa voi sattua vahinkoja.

– En ole asiaa ihmeemmin miettinyt. Varmaan tämä on ihan hyvä asia. Ilmeisesti rangaistuksia tullaan koventamaan. Kurinpidolla on ollut tähänkin asti vaikea työ, mutta tämä varmaan vaikeuttaa heidän työtään entisestään, Mäntylä kommentoi uutista.

Kurinpitodelegaatio voi jatkossa määrätä pelikieltoa enintään 60 ottelua tai yhdeksän kuukautta. Tätä pidemmät pelikiellot vaativat erillisen hyväksynnän SM-liigan hallitukselta.

Mäntylä
Tuukka Mäntylä on tällä kaudella ollut kerran pelikiellossa. Tomi Hänninen

– Vähän tämä on kaksipiippuinen asia. Seuratkin palkkaavat sellaisia kavereita, jotka taklaavat enemmän. Ei siellä kukaan taklaa sen takia, että yritettäisiin taklata päähän. Jääkiekko on aika nopea peli. Välillä kovassa vauhdissa osutaan vähän huonommin ja tulee niitä huonoja osumia. On kuitenkin selvää, että päätaklaukset pitää saada pois, Mäntylä pohti.

Tämän kauden aikana myös pelikiellossa rajun taklauksen takia ollut konkaripuolustaja muistuttaa, että taklaukset ovat osa peliä ja vahinkoja voi sattua nopeatempoisessa lajissa.

– Olemme töissä täällä ja tämä on tunnepeli. Taklaaminen kuuluu tähän peliin. Ei paljon tarvitse osua huonosti, kun tavallisesta olkapääosumasta taklaus voi nousta johonkin väärään paikkaan ja sitten tulee vahinkoja. On väärin, jos tiettyjä asioita otetaan pois ja pelätään, että voiko tuolla pelata. On selvä homma, että pitää katsoa, onko kaveri valmis ottamaan taklauksen vastaan, Mäntylä sanoi.

SM-liiga päätti myös asettaa asiantuntijaryhmän suunnittelemaan turvallisuutta lisääviä sääntömuutoksia sekä -tulkintoja. Mäntylä ei osaa sanoa, mitkä sääntömuutokset voisivat helpottaa pelaajien työskentelyä taklausten osalta.

– Nykypäivänä jääkiekossa taklataan jo muutenkin vähemmän. Kovien taklausten määrä on vuosien varrella vähentynyt, mutta loukkaantumisia vielä tulee. Jos taklaukset otetaan kokonaan pois, muuttaa se koko pelin. Toivottavasti keksitään jotain sellaista, että pelistä tulisi turvallisempaa pelaajille, Mäntylä päätti.

Mäntylä ja Rautakorpi keskustelleet pelikiellon tuoneista taklauksista

Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi kertoi, että hän on puhunut Mäntylän kanssa hänen pelikieltoon johtaneista taklauksistaan.

– Kyllä me keskustelimme siitä, mitä tapahtui. Tänä vuonna tuli yhdestä taklauksesta pelikieltoa ja viime vuonnakin oli yksi tapaus. Kyllä me kävimme nämä tapaukset läpi. Jos haluaa kehittyä, niin kulma tällaisiin asioihin ei saa olla tuomitseva – kehityksen ja vaatimuksen kulma pitäisi olla vahvempi, Rautakorpi toteaa.

Rautakorpi otti pari viikkoa sitten voimakkaasti kantaa, kun Mäntylää taklattiin rajusti. Hän oli mielissään, että Liiga teki nyt muutoksia, mutta hänen mukaansa kehitystä pitää vielä tapahtua muun muassa tuomareiden osalta.

– Tämä on selkeä osoitus siitä, että järjestelmää johtavat ihmiset ovat huolissaan. Tämä on myös signaali siitä, että asiaa pitää puuttua voimakkaammin, Rautakorpi sanoi Yle Urheilulle.

– Tässä on ollut tätä keskustelua tämän asian ympärillä jo useamman vuoden ajan. Onhan se ollut aika hullua, että vanhan liiton puolestapuhujat ovat olleet machotaklausten kannalla. On hullua, että halutaan olla menneisyydessä, vaikka tapahtuu vakavia loukkaantumisia.

Rautakorpi on erityisen tyytyväinen siihen, että Liiga haluaa olla kehityksen edelläkävijä, ei kansainvälisen liiton peesaaja.

Jukka Rautakorpi huutaa.
Jukka Rautakorpi.Tomi Hänninen

– Hyvää tässä liigahallituksen päätöksessä oli se, että siinä mainitaan ääneen, että halutaan olla kansainvälisen kehityksen eturintamassa. Ei aina vedota siihen, mitä Kansainvälinen Jääkiekkoliitto linjaa.

Rautakorpi näkee, että jopa kauden mittaiset pelikiellot ovat yksi tapa kitkeä päähän kohdistuneita taklauksia. Hän kuitenkin muistuttaa, että Liigan tuomareiden, tilannehuoneen ja kurinpidon pitäisi kehittyä, jotta päähän kohdistuneita taklauksia voitaisiin kitkeä.

– Tämä on oleellinen tapa viedä asioita eteenpäin, mutta tämä ei vielä ennaltaehkäise asioita. Ennaltaehkäisyä voivat edesauttaa valmentajat, tuomarit ja Liigan tilannehuone. Myös osaamisen pitää kehittyä, Tappara-luotsi näki.

Saman pöydän ääreen

Rautakorven mukaan Liigan päävalmentajat, tuomarit ja kurinpito voisivat istua saman pöydän ääreen ja miettiä asioita.

– Meillä on kerran vuodessa tällainen lähinnä tuomarijohtajan vetämä palaveri. Tämä on aika vähän, ja tämäkin palaveri on tällainen valmiiksi tehty informatiivinen palaveri, joka ei vie asioita eteenpäin. Se ei ole yhteistyöpalaveri missään nimessä. Yhteistyötä pitäisi olla, Rautakorpi näki.

Päähän kohdistuneiden taklausten rangaistuksen koventamisen lisäksi SM-liiga aikoo asettaa asiantuntijaryhmän suunnittelemaan turvallisuutta lisääviä sääntömuutoksia.

– Yhteistyötä ja osaamisen yhdistämistä tarvitaan myös uudessa työryhmässä joka, tulee pohtimaan turvallisuutta lisääviä sääntömuutoksia. Asioita pitää osata tulkita ja nähdä nimenomaan kehityksen suunnassa.

Rautakorven mielestä merkillepantavaa on se, että esimerkiksi juuri päättyneessä Venäjän EHT-turnauksessa ei nähty rumia päähän kohdistuneita taklauksia.

– Ei juuri päättyneellä EHT:llä nähty tämän tyyppisiä asioita. Se liittyy osittain osaamisen ja pelaajien kokonaisvaltaisempaan pelaamiseen. Liigassa on edelleen hieman vanhan liiton pelaajia, jotka keskittyvät ilman kiekkoa -pelaamiseen. Valmentajat eivät kuitenkaan voi ottaa pois vastuuta itseltään, Tappara luotsi totesi.

Lue myös:

Kommentti: SM-liiga havahtui jääkiekon isoimpaan ongelmaan, mutta yksi puuttuva numero himmentää tärkeän viestin

SM-liiga haluaa olla edelläkävijä ja löi siksi tiskiin kovemmat rangaistukset päähän kohdistuneisiin taklauksiin – puheenjohtaja pitää päätöstä rohkeana

Ilves-hyökkääjä Panu Mieho ei sulata Liigan kovempaa linjaa taklauksiin – rajusta tällistä toipuva Arttu Ruotsalainen kertoo kultakypärien olevan taklausten "maalitauluina"

SM-liiga jakaa jatkossa pidempiä pelikieltoja päähän kohdistuvista taklauksista – sanktiot vaihtelevat viidestä ottelusta koko kauteen

KooKoo-luotsin mukaan 52-minuuttiseen jäähyyn johtanut tapahtumasarja alkoi vahinkotaklauksesta – "Keskisormen näyttämistä ei voi hyväksyä"

SM-liigan kohutaklaukset poikivat pelikieltoja – Vartiainen ja Mieho sivuun peleistä tuleviksi viikoiksi

Millainen on taklattavan vastuu Liigassa? Erotuomarijohtajan mukaan sääntö on yksiselitteinen: "Taklaaja vastaa taklauksestaan"

Liiga ei ota kantaa sääntömuutosten tarpeellisuuteen ja pitää taklausten kieltämistä kokonaan liian radikaalina ratkaisuna – "Tämä on impulsiivinen reaktio"

Kohutaklauksista järkyttynyt Jukka Rautakorpi vaatii SM-liigalta välittömiä toimia – pelkää, että liigahistorian synkin seuraus toistuu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat