"Jaahas, taas Mikko nukkuu" – Änärikirje on nyt äärimmäisen rasituksen ytimessä, kiduttavalla vieraskiertueella

Nyt voit kuulla NHL:n sisäpiirijutut kerran viikossa suoraan uutisten lähteeltä! Tilaa Yle Urheilun NHL-kirjeenvaihtajan Tommi Seppälän Änärikirje sähköpostiisi.

NHL
Ylen NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä
Kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikottain NHL:n kuumimmista puheenaiheista.Ian McCausland

Our house, it has a crowd,
There's always something happening,
And it's usually quite loud,
Our mum she's so house-proud,
Nothing ever slows her down and a mess is not allowed

Keskiviikon ottelu kotikaupungissani Vancouverissa oli taas jotakin erityistä. Vaikka puhumme jääkiekon kotimaasta ja Vancouverista isona kaupunkina Kanadassa, Toronto Maple Leafs ja Montreal Canadiens ovat jotakin ihan muuta tässä maassa, kun puhutaan jääkiekosta.

Voisimme puhua Vancouver Canucksista Toronton ja Montrealin pikkuveljenä – siis kaikilla sektoreilla.

Väitän nimittäin, että on melko harvinaista urheilumaailmassa noin laajemminkin yli lajirajojen, että näin isolla markkinalla kotijoukkueen fanit jäävät omalla kotikentällään vastustajan kannattajien jalkoihin. Tämä on kuitenkin ollut pelin henki jo pitkään – etenkin viime vuosina, kun Vancouver ei ole pystynyt kilpailemaan NHL:ssä kovin uskottavalla tasolla.

Mutta niin se vain on, että kun Montreal tulee Vancouveriin, katsomosta löytyy vähintään yhtä paljon punaisia kuin sinisiä fanipaitoja. Kun Toronto vieraili Vancouverissa pari viikkoa sitten, Leafs-fanit vievät kannattajien välisen kisan helposti nimiinsä. Eikä ole kahta sanaa siitä, ärsyttääkö tämä paitsi pelaajia, myös faneja.

– Rehellisyyden nimissä vihaan sitä. Täällä on aivan liikaa punaisia paitoja. Minua todella ärsyttää, miten he tulevat meidän halliimme ja se tuntuu kuin heidän kotihalliltaan. Tämä on meidän koti, painukaa h-vettiin täältä, Canucks-laituri Antoine Roussel paalutti tiistain aamujäiden jälkeen.

Ja Roussel nimenomaan tietää, mistä puhuu. Ranskassa syntynyt, mutta juniorivuotensa Quebecissa viettänyt laituri tietää tasan tarkkaan, miten vahva kiekkokulttuuri Quebecin provinssissa asuu. Ei Vancouver toki ainoa kylä ole, missä kotijoukkueen fanit jäävät vieraiden jalkoihin. Etenkin Toronto on fanien puolesta täysin käsittämätön seura. Menee Leafs mihin tahansa, katsomo on aina puolillaan sinipaitoja. Varsinkin ottelut jossakin Floridassa, missä paikallisia ei Panthersin otteet voisi vähempää kiinnostaa, ovat Leafsille ikään kuin kotiotteluita.

Haluatko NHL:n sisäpiirijutut viikottain suoraan sähköpostiisi? Tilaa Tommi Seppälän Änärikirje. (siirryt toiseen palveluun)

Niin, tervetuloa taas Änärikirjeen pariin. Aloitimme tänään Montrealin Vancouverin vierailun takia Madnessin tunnetulla ”Our House”-kappaleella, koska Montreal tekee tänään Vancouverin Rogers Arenasta oman kotinsa. Ja se on, kuten tuli jo todettua, hyvin erikoinen ilmiö Kanadassa, lajin kotimassa, missä jokaisen kaupungin joukkue on omilleen hyvin tärkeä.

American Airlinesin lentokone.
Kuluu se aika lentokoneessakin. Ainakin NHL-pelaajalla.Justin Lane / EPA

Puheenaihe nyt

Matkustaminen on aina ajankohtainen puheenaihe NHL:ssä. Juuri edellä mainittu Montreal esimerkiksi aloitti tiistaina Vancouverista peräti seitsemän ottelun vieraskiertueen. Joulun tosin katkaisee matkanteon, mutta kotijäällään Habs ei pelaa ennen vuotta 2020.

Vancouver, Calgary, Edmonton, Winnipeg, Florida (Panthers ja Tampa) sekä Carolina. Seitsemän ottelua pariin viikkoon ja valtava määrä lentomaileja sekä huonosti nukuttuja öitä. Vaikka joukkueet matkustavat omilla koneillaan yksityisistä terminaaleista ja pääsevät nauttimaan lentokoneissa monipuolisista ja terveellisistä ruoista, matkailu rasittaa todella paljon.

Olisi eri asia, jos pelaajat pystyisivät nukahtamaan ja nukkumaan läpi lentojen, mutta näin tapahtuu harvojen kohdalla. Keho käy pelien jälkeen kierroksilla, joten matkat kuluvat useimmin erilaisen elektroniikkavälineiden parissa tai sitten korttia pelaten. Harva nukkuu.

Ja kun joukkueet pääsevät pelin jälkeen seuraavalle paikkakunnalle, aletaan usein olla lähellä auringonnousua. Unet jäävät vähiin.

– Onhan tuo matkustaminen se isoin juttu, mikä jääkiekkoilijoita täällä rasittaa. Koneissa on vaikea nukkua, enkä esimerkiksi itse nuku käytännössä lainkaan koneessa. Ei meillä ainakaan kauheasti ole porukkaa nukkuvien puolueessa. Jätkillä käy kroppa kierroksilla pelien jälkeen, Montrealin Joel Armia selventää Änärikirjeelle.

Mutta on toki niitäkin, joille uni maistuu.

– Mä olen itse asiassa aika hyvä nukkuja. Toki joskus pelien jälkeen, jos menee kotiin, niin saattaa hieman kestää, että uni tulee, mutta koneessa olen hyvä nukkumaan. Nukun yleensä koko lennon, kun muut pelaa pokeria. Siitä on jopa tullut vähän sellainen juttu, että jaahas, taas Mikko nukkuu, Coloradon Mikko Rantanen nauraa.

Sijainnilla on tosin iso merkitys kokonaisrasituksessa. NHL:ssä operoidaan kolmella aikavyöhykkeellä, joten kovimmilla ovat laidoilta operoivat joukkueet. Vancouver ja San Jose ovat tavallisesti olleet lentomailien kärkipään porukkaa, lähellä kun ei ole juurikaan vastustajia. Joka paikkaan on pitkä matka.

– Onhan se rasitus jollakin kymmenen päivän reissulla kovalla tasolla. Siinä alkaa loppuvaiheessa jo oikeasti toivoa, että pääsisi kotiin ja saisi yhden vapaapäivän. Meille se on kuitenkin hyvää, että ollaan keskellä, länteen on tunti ja itään kaksi. Pitkässä juoksussa se auttaa, koska kyllä kolmen tunnin aikaero jo tuntuu, Rantanen jatkaa.

Myös Winnipegissä keskiviikkona pelannut Carolina on parhaillaan pitkällä reissulla. Seitsemän päivän reissun aikana Carolina lensi Edmontoniin, Vancouveriin, Calgaryyn, Denveriin ja vielä lopuksi Winnipegiin. Sahaaminen on melkoista, kun miettii, että esimerkiksi Albertan joukkueet olisi voinut kohdata peräkkäin, nyt joukkue kävi välissä Vancouverissa.

– Tässä pelataan joka toista päivää, lennetään välissä ja tullaan myöhään hotelleille, jolloin unet jäävät vähiin. Ylipäätään unen saaminen pelien jälkeen on vaikeaa. Onhan tässä kauden aikana unirytmit aivan sekaisin, Hurricanesin Teuvo Teräväinen myöntää.

Oma haasteensa on myös kotiin paluussa. Kun joukkue esimerkiksi palaa lännestä kolmen tunnin yli itään, aurinko saattaa olla jo noussut, kun pelin jälkeen kotiin lentänyt joukkue ennättää kotiin. Etenkin perheellisille tällainen järjestely voi olla melkoinen kokemus kahden viikon pelireissun jälkeen, jos lapset ovat heti ensimmäisenä kotiovella lelujen kanssa vastassa.

Juuri tästä syystä eräskin itäisen konferenssin joukkue jäi pitkän reissun jälkeen Vancouveriin yhdeksi ylimääräiseksi yöksi ja lensi kotiin vasta seuraavana päivänä.

Ylipäätään rytmiin pääseminen itä-länsi-reissun jälkeen ottaa aikansa. Usein tästä syystä pitkän reissun jälkeen kotiputken ensimmäinen ottelu on tahmea.

– Totta kai se tuntuu, jos on väsynyt. Sitten siellä vetelee paria peliä ihan muumiona ja yrittää vältellä virheitä, Teräväinen sanoo ja hymyilee leveästi päälle.

– Reissun jälkeen jos on vapaapäivä, eikä ole kelloa, niin kyllä se niin menee, että siinä heräilee kahdentoista, yhden aikaan. Kyllä sen sisäisen kellon saa ihan hyvin sekaisin näillä reissuilla. Vaikea on päästä minkäänlaiseen järkevään rytmiin kiinni kauden aikana, Teräväinen lisää.

Teräväisen ketjukaveri Sebastian Aho pääsee rytmiin nopeammin.

– Ei mulla noin paha ole, Aho nauraa Teräväisen kommenteille.

– En ole koskaan nukkunut koneessa hetkeäkään, mutta kun pääsen lopulta nukkumaan, nukun hyvin. Kun palataan lännestä kotiin, mulle riittää yksi päivä, että saan kellon käännettyä takaisin. Mutta ei se missään nimessä sormia napsauttamalla tule, varmasti jokainen joutuu tekemään sen eteen töitä.

Kun huomioon otetaan kaikki edellä mainittu, on melko huimaa ajatella, miten liigan parhaat pelaajat kaikesta huolimatta pystyvät illasta toiseen iskemään taululle kovaa numerotulosta. Armia, Rantanen, Aho ja Teräväinen ovat kantaneet erinomaisesti vastuuta joukkueidensa menestyksestä läpi syksyn.

– Se on vain pakko rutistaa henkiseltä puolelta vaikeilla hetkillä ne viimeisetkin pisarat sinne jäälle. Meilläkin oli tuossa neljään viikkoon viidesti pelit peräkkäisinä päivinä. Jos siinä vähänkään antaa henkisellä puolella itselleen siimaa, niin homma lässähtää. Toki kyllähän tässä todella kovassa kunnossa pitää olla, että jaksaa, se on ehdoton juttu, Armia linjaa.

– Palautuminen ja nukkuminen on todella tärkeää, siitä kaikki lähtee. Riittävä unen saanti on kaikki kaikessa ja silti tulee pelejä, missä tuntee väsyneet jalat. Ei sellaista kautta olekaan, että joka pelissä olisi lentokeli. Itse olen myös ruoasta aika tarkka, yritän syödä oikein. En halua missata mitään sen vuoksi, että olen syönyt huonosti, Rantanen toteaa.

Mutta paikkansa on silti herkuillekin.

– Montrealissa hot dogit on niin hyviä, että eihän niitä voi olla ottamatta. Jenkkien puolella on myös aika hyviä keksejä. Jos niitä on koneessa, niin tuleehan niitä napsittua, Rantanen nauraa.

Vaikka NHL:ssä ei litkitä enää olutta pukuhuoneissa, kuten menneinä vuosikymmeninä, sellaistakin on kuulemma tarjolla.

– Kyllä tuolta jemma-nimisestä paikasta sellaistakin löytyy. Varmasti koneessakin sitä on, Teräväinen virnuilee.

Sebastian Aho Teuvo Teräväinen
Historian kovin suomalaiskaksikko? Voi hyvinkin olla.Getty Images

Trendejä ja taktiikkaa

Kun puhutaan suomalaisen NHL-historian parhaista parivaljakoista, Carolinan Sebastian Aho ja Teuvo Teräväisen voisi melkein jo tällä päivämäärällä nostaa listan keulille, niin uskomatonta on parhaimmillaan kaksikon yhteistyö. Viimeisin esimerkki nähtiin keskiviikkona Winnipegissä Carolinan 2-1-johtomaalissa.

Toki esimerkiksi Jari Kurri ja Esa Tikkanen pelasivat paljon yhdessä Edmontonin vuosina, mutta kyse oli enemmän kolmen koplasta, jossa itse asiassa Wayne Gretzky ja Kurri miellettiin enemmänkin parivaljakoksi. Mikko Koivu ja Mikael Granlund pelasivat Minnesotassa paljon yhdessä, mutta ei näiden yhteistyö koskaan samalle tasolle Carolinan veljesten kanssa noussut.

Myös tilastollisesti Aho ja Teräväinen ovat olleet historiallisen hyviä, sillä koskaan aiemmin ei kaksi suomalaista pelaajaa ole valloittanut NHL-joukkueen pistepörssin kahta kärkisijaa. Tämä tapahtui ensimmäisen kerran menneellä kaudella, ja hyvin todennäköistä on, että tällä kaudella saamme tästä uusinnan.

Nyt, kun kaksikko on pelannut taas pysyvämmin yhdessä, tarjolla on ollut aivan uskomattomia suorituksia. Teräväisen fantastinen yhden kosketuksen alustus Ahon maaliin Edmontonissa viikko takaperin, kuuluu NHL-kauden hienompiin syöttöihin. Teräväinen ei voinut nähdä Ahoa, mutta toimitti kiekon yhdellä kosketuksella sinne, missä Aho ei ollut, vaan mihin Aho oli menossa.

Keskiviikon kääntösyöttö takatolpalle Winnipegissä oli niin ikään melkoinen mestariteos Maanteiden kuninkaalta.

– Vaikea sanoa, mistä nämä kemiat tulevat. Me vain pelataan ja hyvin tuntuu menevän. Tosi vähän me puhutaan mistään pelijutuista, että ei me mitään kikkakuutosia suunnitella tuonne. Tuetaan toisiamme hyvin ja löydetään toisemme monesti aika hyvin, Teräväinen avasi kemioiden taustoja.

Kyse vaikuttaisikin yksinkertaisesti vain olevan kahden poikkeuksellisen pelipään omaavan pelaajan yhteistyöstä. Kun poikkeuksellisten taito-ominaisuuksien pelaajista kumpikin pystyy olemaan toistuvasti pienen askeleen niin sanotusti peliä edellä, yhteispeli löytyy kuin itsestään.

– Varmasti aika pitkälti se tuosta lähtee. Selkäytimestä se pelaaminen paljon tulee, reagoidaan ja käännetään nopeasti kiekonmenetyksistä. Jos joskus saat kiekon niin, että on hieman aikaa, niin voi yrittää löytää toista ja ehkä kehitellä jotain pieniä ylivoimatilanteita tai muita, Teräväinen jatkaa.

Jääkiekkoälykkyys on kuitenkin myös ymmärrystä siitä, milloin on aika tehdä peli ja milloin pelata simppelisti.

– Aika paljon me pelataan päätyjen kautta. Tuolla jäällä on loppupeleissä aika vähän aikaa, joten jos mitään ei ole tarjolla, heitetään kiekko päätyyn ja lähdetään hommiin. Ei se sen kummoisempaa ole.

On se vain aika kummallista.

Joonas Korpisalo juo maalillaan vettä.
Joonas Korpisalon osakkeet ovat nousussa.All Over Press

Kertoimia vastaan

Ennakointi kuuluu asiaan NHL-kauden alla, eikä ketään pidä muiluttaa tervassa ja höyhenissä kaudenalusveikkausten vuoksi. Jokainen laji-ihminen tekee kauden alla arvionsa silloin käsillä olevien faktojen pohjalta parhaan osaamisensa mukaan. Ja viime kädessä kyse on aina myös lotosta.

Kun puhutaan siitä, miksi jokin joukkue tai yksilö menestyy – tai ei menesty - sen takaa löytyy niin monta eri tekijää, ettei niitä rehellisyyden nimissä kukaan voi osata ennakkoon arvioida. Pelaajien terveystilanteet ja loukkaantumiset, pelitaktiset asiat ja ryhmädynamiikka, puhumattakaan pelaajien siviilielämän vaikutuksesta pelaamiseen.

No, joka tapauksessa suuren ja mahtavan The Athleticin sivuilla seurojen GM:t, seurajohtajat ja maalivahtivalmentajat arvioivat kauden alla NHL-seurojen aloittavia maalivahteja. Laji-ihmisten näkemysten perusteella 31 aloittavaa maalivahtia laitettiin kylmän pisteytyksen perusteella järjestykseen.

Ykköseksi äänestettiin Tampan Andrei Vasilevski, paras suomalainen oli viidenneksi nostettu Tuukka Rask.

Huomion herätti kuitenkin peräpää. Viimeiseksi jätettiin Edmontonin Mikko Koskinen, kolmanneksi viimeiseksi Columbuksen Joonas Korpisalo.

Tosin Korpisalon tapauksessa arviot olivat positiivisia.

– Pidän tästä kaverista paljon, en vain ole nähnyt tarpeeksi. Uskon silti, että hänestä saattaa tulla hyvä maalivahti, oli eräs GM todennut.

– Tykkään Korpisalosta, tykkään hänestä todella paljon. Uskon, ettei Columbuksella ole hätää hänen kanssaan.

Ei ole ollut.

Uskoisin, että joulun alla Korpisalon ranking samalla listalla voisi olla jotakin muuta kuin 29. Keskiviikon Detroit-voiton jälkeen Korpisalo on NHL:n voittotilaston yhdeksäs (ja paras suomalainen!) neljällätoista voitollaan. Päästettyjen keskiarvoissa (2,64) Korpisalo löytyy sijalta kaksitoista ja nollapeleissä (2) sijalta kaksi.

Aikamoista.

Paljon huonommin ei ole mennyt Koskisella, jonka voittosaldo on upea 12-5-2. Koskinen löytyy NHL:n voittotilastosta sijalta kuusitoista, torjuntaprosenteissa (91,7) sijalta kaksitoista ja päästettyjen keskiarvoissa (2,65) sijalta kolmetoista. Ei hassummin maalivahdilta, jonka viime kauden jatkosopimusta eräs seurajohtaja kommentoi seuraavasti.

– Voi luoja, mikä sopimus. En tiedä, mitä he ajattelivat.

Jos ”Korppi” ja ”Kolmen metrin Koskinen” jatkavat kevätkaudella samalla tasolla, ensi kesän listauksissa sijoituksiin kirjaillaan hieman erilaisia numeroita.

Tilastoissa pelattujen ottelujen määrä rajattiin vähintään viiteentoista.

Mikael Granlund lähikuvassa.
Mikael Granlundia vaivaa epäonni, juuri kun pitäisi takoa tulosta.Getty Images

Suomi-nurkka

Jos vuosi 2019 on kova jollekin suomalaiselle NHL-pelaajalle, se on ollut sitä Nashvillen Mikael Granlundille. Vuosi ei lähtenyt Minnesotassa liikkeelle erityisen hyvin, sillä pitkään Wildin avainpelaajiin kuulunut laitahyökkääjä teki vuoden alussa ainoastaan neljä osumaa 25 otteluun ennen kuin seura kauppasi pelaajan Nashvilleen.

Juuri silloin, kun Granlundin Emmi-puolison oli määrä synnyttää perheeseen esikoinen.

Turbulenssia on sittemmin riittänyt sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. Esikoisen syntyminen, muutto uuteen kaupunkiin, vaihto uuteen joukkueeseen ja melko erilaiseen rooliin. Etenkin Nashvilleen siirtymisen jälkeen Granlundin vuosi on ollut melkoista sivuluisua.

Predatorsille pelaamassaan 44 ottelussa Granlund on tehnyt ainoastaan viisi maalia ja seitsemäntoista pistettä. Ja sanotaan se nyt vielä kerran: Granlundin pelaamisessa ei ole koskaan kyse yrityksen puutteesta tai laiskuudesta. Kaikki on liossa joka ilta, siitä ei ole kyse, mutta samaan aikaan kuuden miljoonan ja puolen dollarin pelaajalta tällaiset tilastot ovat massiivinen limbo.

Nyt kaiken päälle Granlund loukkaantui.

Saattaa toki olla, että nyt käsillä oleva vaiva on jarruttanut suomalaisen menoa jo pidempään, vaikka rehellisyyden nimissä siltä ei ole näyttänyt. Granlund on pelannut ajoittain suorastaan erinomaisesti, vaikka tehoja ei ole syntynytkään. Granlund oli kuun vaihteessa pois kymmenen päivää, minkä jälkeen tämä pelasi kaksi ottelua vain jäädäkseen uudelleen sivuun.

Viimeksi Granlund pelasi viisi päivää sitten.

Tilanne on Laser-HT:n kasvatille vaikea, sillä nyt pitäisi takoa, kun rauta on kuumaa. Granlundista tulee kesällä rajoittamaton vapaa agentti ensimmäistä kertaa urallaan, mikä tarkoittaa kylmästi ensimmäistä tilaisuutta oikeasti rahastaa. Nyt olisi pitänyt antaa näyttöjä, jotta pelaaja saisi uuteen sopimukseen paitsi numeroita, myös vuosia.

Päättyvä kalenterivuosi ei kuitenkaan ole ainakaan nostanut Granlundin osakkeita.

Epätodennäköistä myöskin on, että Granlundin ura Nashvillessa jatkuu. Se on henkilökohtainen mielipiteeni perustuen suomalaispelaajan näyttöihin sekä Nashvillen palkkakattotilanteeseen.

Sami Niku kaukalossa
Sami Nikun hermoja koetellaan.All Over Press

Vemppaosastolta

Otetaan vielä yksi nosto sairastuvalta.

Winnipegin organisaatioon kuuluva Sami Niku on Granlundin ohella yksi niistä pelaajista, jolle kuluva syksy on ollut raskasta aikaa. Suurin NHL-odotuksin kauteen lähtenyt Niku menetti nivusvamman vuoksi suurimman osan harjoitusleiristä, minkä vuoksi tämä löysi itsensä kauden alkaessa AHL:stä.

Farmikomennus oli pelaajalle valtava pettymys, mikä tehtiin tietojeni mukaan selväksi myös Jetsin seurajohdolle. Nikun tavoitteet ovat NHL:ssä ja jos se ovi ei aukea Winnipegissä, jyväskyläläispuolustaja on valmis vaihtamaan maisemaa. Tämä viesti on välitetty aiemmin syksyllä NHL-seuran johdolle.

Juuri nyt tilanne kuitenkin seisoo, sillä toivuttuaan nivusvammastaan, Niku joutui uudelleen sairastuvalle. Ymmärrykseni mukaan kolme viikkoa nyt pelejä sivusta seurannut Niku rikkoi marraskuun lopulla kylkensä. Paluu kaukaloon pitäisi tapahtua joulun jälkeen.

Sen jälkeenkin on mielenkiintoista seurata, miten Nikun tilanne Winnipegissä kehittyy.

Niku saattaa olla NHL:n suhteen hankalassa raossa, sillä Jetsin pakisto on selvinnyt syyskaudesta odotettua selkeästi paremmin. Muutenkin Jets on hionut pelaamistaan – myös pakkien – maltillisempaan suuntaan. Rohkea kiekollinen pelaaminen ja voimakkaat vastaanajot hyökkäyssinisellä eivät ole enää entiseen tapaan osa Winnipegin peliä.

Ja tämä on juuri sitä peliä, missä Nikun vahvuudet tulisivat parhaiten esiin.

Kun tähän soppaan vielä lisätään JYP-kasvatin rikkonainen syyskausi, NHL-ovi ei välttämättä tämän kauden puitteissa helpolla aukea. Ja silloin kysymys kuuluu, riittääkö tulisestakin luonteestaan tunnetun Nikun maltti?

Seuraamisen arvoinen tilanne.

POSTILAATIKKO

Postilaatikkoon vyöryy edelleen paljon kirjeitä, kiitän nöyrimmin ideoista ja kysymyksistä. Vastailen niihin jatkossakin, välillä viiveellä, mutta vastaan kuitenkin.

Viimeisimmän kirjeen jälkeen edelleen myös minun postilaatikossani puhuttaa käsillä olevan kulttuurin muutos jääkiekossa ja ennen muuta taklaamisen liittyvä keskustelu. Moni on kysynyt, voiko esimerkiksi valmennuskulttuurin ympärillä nähty matolaatikon aukeaminen johtaa muutoksiin myös kulttuurissa esimerkiksi tappeluiden ympärillä.

Mielestäni ehdottomasti voi.

Ylipäätään uskon, että jääkiekko on lähtenyt tielle, jolta ei ole paluuta. Päähän kohdistuneet taklaukset, aivovammat, tappelut, valmennuskulttuuri, kaikki tulevat muuttumaan. Ajan kanssa toki. Kun puhumme jääkiekossa tappeluista tai taklaamisesta, puhumme sen sortin valtamerilaivasta, että se ei etenkään Pohjois-Amerikassa hetkessä käänny – mutta se kääntyy.

Paine on niin kova joka puolelta, että ennemmin tai myöhemmin muuri murtuu.

Ja mitä tulee kyselyihin taklaamisesta, annan tälläkin kertaa pelaajille puheenvuoron.

– Sekä taklaajalla että taklattavalla on oma vastuunsa. Peli on mennyt niin nopeaksi, että joskus sattuu ihan vahingossakin, kun kaksi pelaajaa sattuu samalle linjalle. Kyllä jääkiekossa aina taklaamaan tullaan. Siksi on tärkeää, että pistettäisiin ajatusta hieman siihen, että joku saattaa sinua tulla taklaamaan. Pitää olla valmis, Sebastian Aho linjaa.

Rapatessa roiskuu, koska tämä on kontaktilaji. Jääkiekossa on taklattu aina ja tullaan aina taklaamaan. Nuoresta asti pitää oppia ottamaan vastaan pitämään päätä ylhäällä. Osumat päähän ovat vakava asia, ne pitää kitkeä pois lajista ja niistä pitää rangaista, mutta pitää myös ymmärtää, että joskus osuu ihan vahingossa, Teuvo Teräväinen komppaa.

Tässä tärkeässä ja vaikeassa keskustelussa ei ole olemassa yhtä totuutta, mutta olen puhunut pelaajien kanssa tällä kaudella aiheesta paljon ja yksi teema toistuu aina: pelaajat ovat lähes poikkeuksetta sitä mieltä, että taklaaminen kuuluu peliin ja vastuu on aina paitsi taklaajalla, ennen muuta taklaajalla, mutta myös taklattavalla.

Tärkeintä on kuitenkin jatkaa keskustelua ja huutamisen sijaan kuunnella ja kysellä niiltä, jotka itse asiassa peliä pelaavat. Epäkohtia esiin asiallisesti nostaen kulttuuri voi ajan kanssa muuttua ja laji tulla sitä kautta yhä turvallisemmaksi. Se on varmasti jokaisen laji-ihmisen toive.

SM-liiga näytti tältä osin tiistaina fantastisesti eteen linjaamalla, että jokainen päähän kohdistunut taklaus on vähintään viiden ottelun pelikiellon arvoinen. NHL:ssä kulttuuri muuttuu hitaammin, mutta vielä paine sielläkin murtaa padot.

Sitä odotellessa pitäkäämme yllä keskustelua tärkeästä aiheesta.

Kiitos, kun olette, ensi viikkoon.

Tommi Seppälä, Vancouver

Tämä juttu on julkaistu alun perin Tommi Seppälän Änärikirjeenä. Tilaa kirje tästä linkistä tai jutun alta, niin kuulet jatkossa maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiirijutut ensimmäisenä – joka viikko. (siirryt toiseen palveluun)

Lue myös

Kommentti: "Vuokratyövoiman" arvo on romahtanut NHL:ssä – edes supertähdillä ei voi enää rahastaa

Kommentti: Ongelmien jälkeen Patrik Laine epäili, ettei Winnipegin kaudesta ole menestyssaagaksi – Jetsin rikkinäinen pukukoppi korjaantui, kun kapteeni paljasti heikkoutensa

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat