Suora

  • Assembly Winter 2020: CS:GO -turnauksen lohkovaihe, torstai
  • Urheiluruutu
  • Elävä arkisto esittää

Suomen yhdistetyn maajoukkuetta on riivannut vatsatauti – Hirvonen joutui keskeyttämään, Herola taisteli kahdeksanneksi: "Vessaan raahautumista kaikilla"

Ongelmista huolimatta Ilkka Herola tavoittelee sunnuntaina palkintokorokesijaa Ramsaussa.

yhdistetty hiihto
Ilkka Herola
Tomi Hänninen

Suomen yhdistetyn maajoukkueesta ainoastaan Ilkka Herola selviytyi lopulta lauantaina maaliin saakka Ramsaussa normaalimäen kisan ja 10 kilometrin hiihdon jälkeen. Herola nousi hiihto-osuudella yhteensä 19 sijaa ja oli kahdeksas. Eero Hirvonen joutui Suomen päävalmentajan Petter Kukkosen mukaan keskeyttämään vatsataudin takia.

Kukkosen mukaan koko joukkue on kärsinyt vatsataudista mukaan lukien Herola.

– Vatsatauti on mennyt koko joukkueen läpi. On ollut oksennustautia ja vessaan raahautumista kaikilla huoltomiehistä valmentajiin. Sitä on ollut keskiviikosta perjantaihin. Olemme olleet puolikuntoisia. Myös Ilkalla on samaa vaivaa, koska hiihto ei ollut tänään sitä, mitä piti, Kukkonen kertoi puhelimitse Ramsausta.

Hirvosen keskeytys oli Kukkosen mukaan selvä asia.

– Hän on oksentanut kaksi päivää. On ihan normaalia, että ei jaksa hiihtää maaliin saakka. Ensimmäinen terve päivä oli nyt. Hän kävi verryttelemässä ja kokeilemassa, miltä tuntuu, Kukkonen avasi.

Herola oli komeasti perjantaina varakilpailussa kuudes, mutta nyt hyppäminen jäi odotetusta kauden ensimmäisessä normaalimäen kisassa. Herola oli siis 29:s mäkiosuuen jälkeen.

– Mäkiosuus oli aika heikko. Ehkä yritin ottaa liian ison palan kakusta, Herola kuvaili.

Herola oli noussut kisan puolivälissä jo 11.sijalle, mutta seitsemän parasta olivat omilla teillään. Voiton vei Saksan Vinzenz Geiger. Norjan Jarl Magnus Riiber joutui taipumaan 1,6 sekunnilla ja hävisi ensimmäistä kertaa tällä kaudella maailmancupin kisan. Riiber oli vienyt nimiinsä kauden viisi ensimmäistä kisaa.

– Hyvällä hiihdolla olisi ollut mahdollisuudet mihin vaan. Itsellä tuntui, että energiat loppuivat puoliväliin. Yritys oli kova ja menimme riskillä, mutta ei jaksanut vaan maaliin saakka, Herola sanoi.

Petter Kukkosen mukaan oikeastaan kaikilla joukkueilla oli ongelmia mäessä.

– Vettä satoi kaatamalla ja ylämäen latu oli todella hidas. Se aiheutti monelle ongelmia. Hidastavasta hyppyrin keulasta on vaikea hypätä teknisesti hyvin. Ilkan hyppy on ollut koko ajan niin sanotusti huulilla. Ei ole kaukana, että tulisi hyviä päiviä, Kukkonen sanoi.

Kukkosella onkin selvä näkemys, että sunnuntaina Ramsaussa tavoitellaan palkintokorokesijaa.

– Palkintokorokepaikat eivät ole kaukana. Ne ovat seuraava askel. Hyvänä päivänä palkintokorokepaikka tulee. Jää nähtäväksi, tuleeko huomenna vai vuodenvaihteen jälkeen, Kukkonen totesi.

– Koko alkukauden on tuntunut, että potentiaalia löytyy. Jos on tällaisen huonon päivän jälkeen kahdeksas, tämä ei ole mikään katastrofi. Ei muuta kuin hymyä huuleen ja kohti huomisen kisaa, Herola kuittasi.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lue lisää:

Harvinaisia käänteitä hiihdon maailmancupissa! Ukkosmyrsky keskeytti pitkäksi aikaa kisan – myös vaarallisia kaatumisia ja nuoren venäläishiihtäjän kohtalokas löysäily

Eero Hirvonen palaa harjoitustauolta yhdistetyn maailmancupiin Ramsaussa: "Luottavainen olo, että saadaan parannusta aikaan"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat