Suomalaiset jäivät sprintin finaalien ulkopuolelle – aika pelasti sauvarikon kärsineen Bolshunovin jatkoon, mutta Kläbo puristi finaalissa Tourin kärkeen

Suomalaisista Anne Kyllönen ja Iivo Niskanen etenivät perinteisen hiihtotavan sprintissä välieriin Val di Fiemmessä Italiassa, mutta finaalipaikat jäivät haaveeksi.

hiihto
Anne Kyllönen
Katso video kuvaa klikkaamalla.

Suomalaishiihtäjät jäivät ulos perinteisen sprintin finaaleista Val di Fiemmessä.

Anne Kyllönen jäi välierässään kolmanneksi ja oli lopputuloksissa seitsemäs. Kyllönen pääsi hyvistä asemista loppusuoralle, mutta voimat eivät riittäneet loppuun saakka ja suomalainen karsiutui finaalista.

– Välierässä jäi hieman harmittamaa se, että olisi pitänyt uskaltaa tuohon ensimmäiseen nousuun vain lyödä enemmän. Se tuntui niin helpolta. Vahvoille tasatyöntäjille en ihan pystynyt vastaamaan. Olisi ollut ehkä mahdollisuudet finaaliin, jos olisin ladannut enemmän siihen nousuun, Kyllönen kommentoi Yle Urheilulle.

Alkuerässä Kyllönen hiihti todella tyylikkäästi. Hän keikkui kärkipaikalla lähes alusta loppuun asti, mutta taipui lopussa toiseksi jäätyään 14 sadasosalla Jonna Sundlingille.

Kyllösen meno sprinteissä on ollut Tourilla ilahduttavan vahvaa.

Joulukuun lopussa Lenzerheidessa Kyllönen oli paras suomalainen vapaan sprintissä, kun hän hiihti sijalle 16. Tuolloin Kyllönen jäi vain 13 sadasosalla ulos välieristä.

Nissinen ja Niskanen jäivät alkueriin, Johaug yllätti

Vilma Nissinen jäi omassa alkuerässään kolmanneksi, eikä hänen aikansa riittänyt välieräpaikkaan. 22-vuotias Nissinen lähti liikkeelle rauhallisesti, mutta loppua kohden suomalainen otti röyhkeästi ladulla sisälinjoja ja taisteli ohi Yhdysvaltain Rosie Brennanin, joka oli erän neljäs.

– Täällä pitää olla härski. Muutkin ottavat oman paikkansa, joten ajattelin, että en anna minäkään tilaa. Oli siinä sisällä sen verran tilaa, että päätin mennä siitä, Nissinen kommentoi.

Kerttu Niskanen oli oman eränsä neljäs. Hän starttasi vahvasti ja hiihti radan alkuosan kärkikahinoissa, mutta tiukassa taistossa ulos jatkosta.

Pieni yllätys sprintin alkuerissä oli Therese Johaugin vahva meno. Johaug pääsi välieriin aikavertailusta. Viimeksi hän on hiihtänyt sprintin välierissä Lahdessa vuonna 2016. Tuolloin hän sijoittui seitsemänneksi vapaalla hiihtotavalla.

Välierässään Johaug jäi viimeiseksi.

Naisten sprintin palkintosijat jaettiin vasta loppukirissä. Voittoon hiihti Slovenian Anamarija Lampic. Toisen paikan nappasi Norjan Astrid Uhrenholdt Jacobsen ja kolmanneksi puristi Yhdysvaltain Jessica Diggins.

Johaug johtaa edelleen Touria, mutta Jacobsen hiipi vain kolmen sekunnin päähän hänestä kokonaistuloksissa.

Niskanen hurjalla nousulla välieriin

Iivo Niskanen jäi Kyllösen tavoin ulos finaaleista. Niskanen oli hyvissä asemissa aina viimeiseen nousuun saakka, mutta ylämäessä Niskasen suksi näytti lipsuvan muita enemmän. Erot kärkeen muodostuivat niin suuriksi, ettei Niskanen pystynyt enää laskemaan muita kiinni ja hän jäi välieränsä viidenneksi.

Välieriin Niskanen venytti hämmästyttävällä loppuvedollaan. Niskanen oli alkumatkan joukon hännillä ja lähti vielä viimeiseen pitkään laskuun eränsä viimeiseltä paikalta. Loistavasti luistaneella suksella Niskanen kohensi paikkaansa laskussa ja tyrkkäsi hurjalla tahdilla erän toiseksi. Hän jäi vain yhdeksän sadasosaa erän voittaneesta saksalaisesta Sebastian Eisenlauerista.

Niskasen välierän verkkainen vauhti pelasti Touria johtavan Alexander Bolshunovin. Venäläinen johti ensimmäistä välierää loppusuoralle asti, mutta taipui lopulta kolmanneksi, kun hänen sauvansa katkesi muutama kymmenen metriä ennen maaliviivaa. Bolshunov eteni kuitenkin finaaliin aikavertailun perusteella.

Lauri Lepistö oli alkueränsä viimeinen. Hän hiihti radan alkuvaiheessa joukon keulilla, mutta paukkuja ei riittänyt enää viimeisessä nousussa.

Perttu Hyvärinen jäi eränsä viimeiseksi lähes kolmen sekunnin erolla erän ykköseen, Johannes Hösflot Kläboon.

Neljännessä alkuerässä nähtiin draamaa, kun Venäjän Andrei Larkov vaihtoi latua loppusuoralla Ranskan Renaud Jayn eteen. Neljäntenä hiihtänyt Jay kaatui tilanteessa ja keilasi myös Ruotsin Calle Halfvarssonin nurin. Larkov hiihti maaliin kolmantena, mutta hänet pudotettiin lopputuloksissa viimeiseksi tilanteen takia.

Miesten sprintin voitti Kläbo, joka nousi viimeisessä alamäessä kärkipaikalle, eikä enää luopunut siitä. Kakkoseksi loppusuoralla kiristi Sergei Ustjugov. Bolshunov jäi loppukirissä kolmanneksi.

Val di Fiemmen sprintti on Tour de Skin toiseksi viimeinen etappi. Kläbo nousi sprinttivoitollaan Tourin kärkeen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lue myös:

Kaikki suomalaisnaiset jatkoon Val di Fiemmen sprintissä – Lehtonen ainoa karsiutuja miehissä

Iivo Niskasella ei ole ollut Tourilla kunnon lentoa, mutta naisten sprintissä on Sami Jauhojärven mukaan toivoa – "Se antaa mahdollisuuden näille keskitason all-round -hiihtäjille"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat