Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Asiantuntija vaatii Nuorilta Leijonilta nopeaa kasvojenpesua ennen tahtojen taistoa – tyly tulos jätettävä omaan arvoonsa: "Ei siihen kannata jäädä rypemään"

Yle Urheilun asiantuntija Tuomas Tuokkola korostaa pronssiottelun arvoa viimeisiä nuorisomaaotteluita pelaaville suomalaisille.

Jääkiekon nuorten MM 2020
CAN-FIN
Suomelle jäi paljon petrattavaa välieräottelusta.CTK Photobank / Multimedia / AOP

Nuorten Leijonien välierä Kanadaa vastaan oli pannukakku, joka taputeltiin valmiiksi jo varhain. Kanada iski tauluun 5-0-lukemat, joten Suomen MM-turnaus päättyy sunnuntaina pronssiottelussa Ruotsia vastaan.

– Suomi ei ollut valmis peliin pelinopeuden ja puolustamisen osalta. Kanada oli päättäväinen ja kerännyt itsensä - päättänyt menevänsä finaaliin. Sen myötä tasoero oli aika iso, summasi Yle Urheilun asiantuntija Tuomas Tuokkola.

Suomen otteista on selkeästi puuttunut tasaisuutta. Alkulohkossa se murskasi Slovakian ja Kazakstanin, mutta hävisi Ruotsille ja Sveitsille. Puolivälierässä Suomi pelasi kisojen parhaan ottelunsa kaataessaan Yhdysvallat, mutta sitä seurasi lauantain murskatappio.

Välierän ja pronssiottelun välillä on vain noin 17 tuntia, joten rivit on kasattava nopeasti. Tuokkolan mukaan latautumisen pitäisi kuitenkin olla itsestäänselvyys, eikä lauantain tulos saa painaa mieltä enää sunnuntain puolella.

– Välierässä Suomi oli selkeästi huonompi joukkue. Se peli tuli ja meni. Nyt ajatus on siirrettävä siihen, että nämä ovat ainutlaatuisia turnauksia ja Suomi pelaa edelleen mitalista.

– Totta kai se harmittaa ja sen pitääkin harmittaa, mutta ei siihen kannata jäädä rypemään. Katsotaan peliin ja mietitään, mitä voidaan tehdä paremmin. Sen jälkeen hynttyyt kasaan ja Ruotsia kaatamaan. Ajatus on se kaikkein tärkein.

Suomi pystyi siirtämään ajatuksia sunnuntaihin jo varhain, sillä Kanada ratkaisi ottelun niin nopeasti. Ruotsilla sen sijaan on alla katkerampi tulos, sillä Venäjä voitti aiemman välierän vasta jatkoajalla.

Myös Suomen pelaajat totesivat heti ottelun jälkeen, että pronssimitalillakin on arvoa. Monille pelaajille sunnuntain ottelu on viimeinen juniorimaajoukkueuralla ja samaan aikaan monen viikon tiivis projekti päättyy viimeiseen koitokseen.

– Nyt se loppuu pronssiotteluun, joka on tunnetusti tahtojen taisto. Joka tapauksessa voittajajoukkue lähtee iloisena kotiin, joten siihen kannattaa hakea ja ladata oikeanlainen energia, toteaa Tuokkola.

Pronssiottelu Suomi-Ruotsi käynnistyy sunnuntaina klo 16. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä TV2:ssa ja Areenassa.

Lue myös:

Nuorille Leijonille täystyrmäys MM-kisojen välierässä – Kanadan murskaava avauserä ratkaisi ottelun nopeasti

Nuoret Leijonat sai MM-välierään katastrofaalisen alun – näin Kanada sysäsi Suomen pronssiotteluun

Kommentti: Suomalaisen katsojan painokelvottomat sanat Ostravassa tiivistivät kaiken – Nuoret Leijonat ei ansainnut tippaakaan enempää

Fanaattinen yleisö ja raastavan tehokas Kanada tekivät Nuorista Leijonista peuroja ajovaloissa: "Henkisen puolen peikot alkoivat tulla esiin"

Värikäs välierä siivitti Venäjän MM-finaaliin kolmen vuoden jälkeen – ruotsalaispuolustajan neljän pisteen peli ei riittänyt

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat