Valmentaja maksoi hinnan, mutta kurittomien ja velttojen pelaajien olisi syytä hävetä – Änärikirje listaa myös sarjan parhaat puolustajat ja kiittelee Barkovin peluutusta

Nyt voit kuulla NHL:n sisäpiirijutut kerran viikossa suoraan uutisten lähteeltä! Tilaa Yle Urheilun NHL-kirjeenvaihtajan Tommi Seppälän Änärikirje sähköpostiisi.

Kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikottain NHL:n kuumimmista puheenaiheista. Kuva: Ian McCausland

When it's time to change,
Don't fight the tide, go along for the ride,
Don't ya see,
When it's time to change, you've got to rearrange,
Who you are and what you're gonna be

Mielestäni potkujen vaatiminen valmentajille ulkopuolelta on raukkamaista touhua. Varmasti olen siihen joskus itsekin takavuosina sortunut, mutta pyrin välttämään aihetta. Ensinnäkään kukaan joukkueen ulkopuolelta ei voi tarkalleen ottaen tietää päivittäisen valmennusprosessin vaiheista joukkueen sisällä.

Toisekseen kyse on ihmisten elannosta – jos kohta NHL-maailmassa hyvin rahakkaasta sellaisesta. Silti.

Kyllähän sen silti arvasi, mitä tuleman piti. Uusi NHL-vuosi käynnistyi tuttuun tapaan ulkoilmaottelulla, missä Nashville sähelsi Dallasin vieraana siihen malliin, että lopputulemaa ei ollut kovin vaikea arvata. Vaikka Nashville-GM David Poile tunnetaan mitä suurempana herrasmiehenä, tämän oli pakko reagoida jotenkin.

Toki ulkoilmaottelun jälkeen päävalmentaja Peter Laviolettea ei vielä erotettu. Kamelin selkä katkesi sunnuntain Anaheim-tappioon.

Niin, tervetuloa tosiaan uuden vuoden ensimmäisen Änärikirjeen pariin.

Nashvillen Laviolettelle antamat potkut eivät tuntuneet miltä tahansa potkuilta, vaikka ne jo kuudennet tällä kaudella olivatkin. Hyvänen aika sentään, John Hynes on vasta Nashvillen seurahistorian kolmas päävalmentaja. Kaksikymmentäyksi vuotta ja kolme koutsia.

GM Poile on todellakin pysynyt valmentajiensa rinnalla hyvässä ja pahassa – eikä ainoastaan Nashvillessa. Poile, joka on toiminut NHL:ssä toimitusjohtajan pallilla jo 37 vuoden ajan, on antanut urallaan ainoastaan neljät potkut. Moni seurajohtaja yli lajirajojen voisi kilauttaa Poilelle ja kysyä muutaman vinkin.

Kun syitä Lavioletten potkuihin mietitään, niitä ei tarvitse lopulta kaukaa hakea. Joukkue vaikutti tulleen kuuroksi valmentajalleen. Kurittomuus, velttous sekä kollektiivinen alisuorittaminen söivät peliä rotan lailla, eikä luotsi saanut enää pelaajistoonsa ryhtiä. Predatorsin pelaaminen on ollut kamalan näköistä jo pitkään.

Valmentaja kantaa vastuun näissä tilanteissa, halusi tai ei. Kysyä kuitenkin sopii, kantaako pelaajisto?

Kovin terveellä pohjalla ei nimittäin olla, jos puolustaja Roman Josi johtaa joukkueen sisäistä pistepörssiä kuudentoista pisteen erolla seuraavaan. Nashvillen pelaajistosta löytyy niin paljon alisuorittajia, että helpompi on luetella onnistujat kuin alkaa käydä läpi limbo-osaston miehiä.

Siksikin potkujen vaatiminen luotsille särähti korvaan jo aiemmin.

Missä on pelaajien vastuu?

Tuskin vielä ensi kaudestakin kaksi ja puoli miljoonaa taalaa kuittaava Laviolette työvoimatoimiston jonoon joutuu, mutta pelaajiston sietäisi olla potkuista häpeissään. Otetaan esimerkiksi kahdeksan miljoonan taalan ykkössentteri Ryan Johansen, 27. Pelaaja parhaassa iässään: 26 pistettä 41 ottelussa.

Johansen teki jo seitsemän vuotta sitten Columbuksessa ensin 33 ja sitten 26 maalia. Sittemmin oma maaliennätys on viisitoista. Kolmen edelliskauden pisteet 61, 54, 64 ja nyt vauhdissa 52:een. Kahdeksan miljoonan pelaaja? Johansenin kolmen edelliskauden pistekeskiarvo 0,72 riittää NHL:ssä nipin napin sadan joukkoon.

En pidä Johansenia voittavana pelaajana. Ja tästä pelaajasta Nashville antoi Columbukselle huippupuolustaja Seth Jonesin. Huh.

Entäs kuuden miljoonan Kyle Turris, jonka hankkiakseen Nashville luopui huomisen laatupakista Samuel Girardista. Otteluita 154, maaleja 25 ja ottelukohtainen pistekeskiarvo juuri ja juuri 0,5. Kuuden ja puolen miljoonan Mikael Granlundilla on tilillään tältä kaudelta neljätoista pistettä.

Johansen löytyy joukkueen sisäisen pistepörssin sijalta 7., Turris sijalta 12., ja Granlund sijalta 13. Rahaa kolmikossa on kiinni tämän kauden osalta kaksikymmentä ja puoli miljoonaa. Siinä tulee pisteelle hintaa. Itse asiassa Nashvillen pistepörssin neljästä parhaasta syöttäjästä kolme on puolustajia.

En osaa arvioida, mikä on valmennuksen suhde kollektiiviseen mateluun, mutta pelaajien vastuista sietäisi keskustella näissä tilanteissa useammin. Kuinka moni voi selkä suorana sanoa tehneensä kaikkensa välttääkseen väistämättömän – sen, minkä jokainen seuran ympärillä tiesi olevan tulossa?

– Se, että Roman Josi on meidän paras pelaaja joka ikinen ilta, ei riitä, linjasi Pekka Rinne allekirjoittaneelle maanantaina.

Rinne sen melko hyvin paketoi. Josi pelaa todellista monsterikautta, mutta samaa ei voi totisesti sanoa muista. Harva on pelannut edes omaan hyvään tasoonsa. Jatkossa alibia ei kuitenkaan enää ole. Mikäli ryhti uuden valmentajan alaisuudessa ei löydy, seuraavaksi luuta alkaa lakaista pelaajistossa.

Myös GM Poilen takapuolen alla alkaa lämmöt nousta, mikäli kurssi ei oikene nopealla tahdilla.

Jäämme seuraamaan…

Roman Josi on Nashvillelle kaikki kaikessa. Kuva: John Russell / Getty Images

Puheenaihe nyt

Kun nyt Roman Josi tuli puheeksi, niin jatketaan aiheesta. Vaikka moni on – täysin aiheesta – hurmaantunut Washingtonin John Carlsonin fantastisesta kaudesta, itse olisin kaiken näkemäni perusteella valmis nostamaan sveitsiläisen Josin ohi amerikkalaisen Carlsonin, jos vuoden parhaasta puolustajasta pitäisi äänestää juuri nyt.

Ylipäätään James Norrisin mukaan nimetyn, parhaalle puolustajalle ojennettavan palkinnon ympärillä käydään tällä kaudella todella kovaa kisaa, joten ajattelin nostaa kauden puolessavälissä esiin suosikit ja haastajat tältä osin. Ehdokkaita nimittäin riittää, moni puolustaja pelaa suorastaan loistavaa kautta.

Täältä tulee (eri mieltä saa olla), olkaaten niin hyvät.

Roman Josi, Nashville Predators

Mielestäni alkukauden paras puolustaja. Monipuolinen Josi on luutinut läpi kauden uskomattomalla tasolla kentän molemmissa päässä. Johtaa Nashvillen kiekollista pelaamista kapellimestarin tavoin samalla, kun on äärimmäisen luotettava pelaaja myös omalla alueella – liidaa ylivoimalla, tappaa jäähyt, blokkaa laukaukset ja niin edelleen. Ja illasta toiseen pesee, en nimittäin muista nopeasti yhtäkään heikkoa ottelua Josilta pitkiin aikoihin. Ollut täysin korvaamaton pelaaja joukkueelleen. Ilman Josia Nashville olisi kuopassa, mistä se tuskin enää nousisi.

John Carlson, Washington Capitals

Jenkkipakki vetää hirvittävää kautta! Toki pinnalla on taas ajattelumalli, missä tehopisteet tahtovat ohjata keskustelua jopa hieman liikaakin, kyse kun on ennen muuta parhaan puolustavan pelaajan palkinnosta. Mutta ei Carlsonin pelaamisessa siltäkään osin ole juuri valittamista ole. Jalat ja pelipää käyvät, kiekko liikkuu ja pisteitä ropisee. On ollut upealla tavalla Caps-pelaamisen käynnistävä voima läpi kauden ja itse oikeutetusti joukkueensa tehokkain pelaaja. Vauhdissa hirmuiseen 100 pisteen pottiin. Edellisen kerran tällaisiin pisteisiin on puolustajan toimesta ylletty kaudella 1991-92, silloin Brian Leetchin (102) toimesta.

Shea Weber, Montreal Canadiens

Montrealin itse oikeutettu isähahmo vetää kertakaikkisen fantastista kautta! Weber on joukkueelleen täysin korvaamaton pelaaja, joka johtaa kaikkea tekemistä uskomattoman jämäkällä esimerkillään kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Vaikka ikää on jo 34 vuotta, Weberin peruspelaamisen taso ei ole laskenut yhtään. Weberin pelaamisesta on juuri nyt vaikea löytää juurikaan heikkouksia. Johtaa isällisellä otteella peliä kentän molemmissa päissä tasaviisikoin, toimii edelleen kovana viivapelotteena ylivoimalla ja tappaa jäähyjä yli kolmen minuutin ottelukeskiarvolla. Taklaa, riistää, raastaa ja blokkaa laukauksia. Kun Weber on ollut jäällä, Montreal on kirjannut vaaralliset maalipaikat nimiinsä yli 58 prosenttisesti. Lukemat ovat huimia. Lisäksi toimittanut kiekon reppuun peräti kaksitoista kertaa, pisteitäkin on jo 32. Timanttinen veteraanipelaaja!

Kolmen kovimman takana haastajien taso on uskomattoman kova.

Victor Hedman, Tampa Bay Lightning

Hedman on niin rautaisen kova pelaaja vuodesta toiseen, että otammeko ruotsalaisen loiston jo itsestäänselvyytenä? Tässä on puolustaja, jolla ei ole heikkouksia. Iso, liikkuva, taitava, erinomainen laukaus ja sopivan ilkeä pelityyli. Voisi helposti olla kolmen parhaan joukossa.

Alex Pietrangelo, St. Louis Blues

Bluesin ykköspakki pelaa hienoa kautta kaikilla osa-alueilla. On Hedmanin tavoin puolustaja, jolta ei käytännössä löydy lainkaan heikkouksia. Liike, pelin ymmärrys, sijoittuminen, käden taidot ja niin edelleen. Johtaa ylivoimaa, tappaa jäähyt ja vetää kaikilla sektoreilla lähes virheittä. Jonakin toisena vuonna olisi heittämällä kolmen joukossa.

Cale Makar, Colorado Avalanche

Makar pelaa historiallista tulokaskautta, mutta ei ole vielä kokonaisvaltaisesti tasolla, joka oikeuttaisi kolmen kärkeen. Mitä tulee kiekolliseen pelaamiseen, puhumme pelaajasta, jollaista emme ole nähneet vuosikymmeniin. Uskomattoman dynaaminen pelaaja hyökkäyssuuntaan, mutta ei vielä tapa jäähyjä tai ole puolustuspelin osalta Norris-tasolla, vaikka hyvin jo selviääkin.

Miro Heiskanen, Dallas Stars

Heiskanen on noussut todella nopeasti huipputasolle NHL:ssä. Pelaa valtavan suurta roolia Dallasin alakerrassa ylivoimineen alivoimineen kaikkineen. Todella dynaaminen pelaaja, jonka lähes kaikki tekeminen hivelee silmää. Tuntuu, että Heiskasenkin loistoon ollaan jo ikään kuin totuttu vuodessa. Norrisin voittaminen on vain ajan kysymys, vielä tänä vuonna se ei kuitenkaan tule.

Bruce Boudreau on onnistunut puristamaan Minnesotan kokoonpanosta tehot irti. Kuva: AOP

Seuraa tätä

Olen ainakin sosiaalisen median puolella nostanut jo useampaan kertaan Minnesota-luotsi Bruce Boudreaun kauden parhaiden valmentajien joukkoon toistaiseksi. Vaikka Wildin kovin vire on hieman taantunut, pysyn edelleen kannassani. Boudreau on repinyt uskomattomalla tavalla kaiken mahdollisen irti heikentyneestä joukkueesta.

Kaiken maailman jätkät tekevät maalejakin nykyään Minnesotassa. Kun Minnesota voitti joulukuussa Arizonan 8-5, kahdeksan eri pelaajaa teki maalin. Sama oli tilanne viikkoa aiemmin, kun joukkue kaatoi Edmontonin 6-5. Kun puhutaan valmennuksellisista onnistumisista, Minnesotassa ollaan sellaisen ytimessä.

Nyt samaan sarjaan on nousemassa Columbuksen John Tortorella.

Vaikka Columbus-GM Jarmo Kekäläinen otti jopa nokkiinsa kauden alla puheista, joissa Columbusta ei laskettu pudotuspelijoukkueeksi, tosiasia on, ettei kukaan uskonut näkevänsä sinitakeilta viime aikojen loistoa. Columbus on paitsi yksinkertaistanut pelaamistaan oikealla tavalla, iskenyt Minnesotan tavoin käsittämättömällä tavalla tulosta tiskiin jopa repaleisella joukkueella.

Columbuksen kymmenen edellisen ottelun saldo on 7-2-1.

Ja nythän muistamme, että tälläkin hetkellä sairastuvalla ovat Joonas Korpisalo, Brandon Dubinsky, Ryan Murray, Josh Anderson, Cam Atkinson, Oliver Björkstrand, Alexandre Texier, Dean Kukan ja Andrew Peeke.

Tiistain Anaheim-voiton jälkeen Blue Jackets nousi jo tasapisteisiin itäisen konferenssin viimeistä pudotuspelipaikkaa hallussaan pitävän Philadelphian kanssa. Suoritus on kaikki haasteet huomioon ottaen massiivinen. Korpisaloa tuuraava Elvis Merzlikins on tämäkin voittanut yhtäkkiä neljä peliä viidestä hävittyään kymmenen ensimmäistään.

Columbus on tällä hetkellä loistavasti valmennettu joukkue. Pelaamista on yksinkertaistettu, koska kesän merkittävien menetysten jälkeen eväitä vauhtiajoihin ei ole. Joukkue on ostanut valmennuksen tarjoamat ajatukset hyvin ja sitoutunut viisikkopeliin loistavasti. Columbuksen 2,77 päästettyä maalia on tätä kirjoitettaessa koko NHL:n viidenneksi paras noteeraus.

Kiitos kuuluu myös kokemattomille maalivahdeille, joiden yllä leijui kauden alla suuret kysymysmerkit. Korpisalo tuli – täysin oikein – valituksi NHL:n tähdistöotteluun ja nyt Merzlikins’kin on löytänyt uuden tason. Toki huonosti puolustavan joukkueen takana ei yksikään maalivahti kauaa seilaa.

Kuten sanottu, Columbus on erinomaisesti valmennettu joukkue juuri nyt.

Mikäli näiden kahden joukkueen veto kestää kevääseen, ja joukkue(et) yltää pudotuspeleihin, luotsi(e)n tulee olla ehdolla vuoden valmentajaksi.

Aleksander Barkov pelaa vähemmän ja se on hyvä asia. Kuva: Getty Images

Suomi-nurkka

Aleksander Barkovin peliminuutit ovat yksi kuluvan kauden mielenkiintoinen seurattava asia. On nimittäin ollut aiemmilla kausilla välillä niin, että Panthers on yksinkertaisesti peluuttanut kapteeninsa puhki. Etenkin viime vuonna näin kävi Vincent Trocheckin loukkaantumisen aikaan.

Barkov pelasi menneellä kaudella marras-tammikuulla peräti kahdeksassa ottelussa vähintään 25 minuuttia, muutaman kerran jääajat nousivat jopa 27-28 minuuttiin. Kuorma oli järjetön ja lopulta kamelin selkä fysiikan osalta katkesi – tämän myönsi Barkov itsekin. Pudotuspelit jäivät jälleen kerran haaveeksi.

Kesällä päävalmentajaksi palkattu Joel Quenneville on lähestynyt suomalaisen peluutusta uudesta kulmasta.

Ajatus on selkeästi ollut, että Barkovin halutaan olevan parhaimmillaan keväällä. Joukkueen tärkeintä pelaajaa ei olla haluttu peluuttaa puhki jo syyskaudella. Barkovin peliajat ovatkin laskeneet viime kaudesta peräti kahdella ja puolella minuutilla. Kun tamperelainen vielä viime kaudella pelasi lähes 22 ja puoli minuuttia, nyt keskiarvo jää alle kahdenkymmenen minuutin.

Tasaviisikoin Barkov pelaa keskimäärin noin puolitoista minuuttia vähemmän kuin vuosi takaperin, lisäksi alivoimavastuusta on lähtenyt minuutti. Marras-tammikuulla Tappara-kasvatin peliajat ovat nousseet 23 minuuttiin ainoastaan kolme kertaa. Uuden vuoden kolmessa ensimmäisessä ottelussa Barkov pelasi kahdessa alle kahdeksantoista minuuttia.

Barkov on joka tilanteen erikoismies, mutta silti trendiä on pidettävä oikean suuntaisena. Ei pudotuspeleihin tähtäävä joukkue voi nojata ainoastaan yhteen pelaajaan. Ei voi olla niin, että Barkovin on pyöritettävä kaikkea kiekollista peliä ja sen lisäksi olla alivoimalla kiekon ruokana kolme minuuttia ottelua kohden.

Pelaajat loukkaantuvat vähemmälläkin.

Eikä Barkovin pienentynyt vastuu ole juurikaan näkynyt missään. Suomalaisen jääkiekkohistorian kokonaisvaltaisin pelaaja saattaa edelleen yltää 90, jopa sataan pisteeseen. Ja Panthers on joukkueenakin edelleen hyvin mukana itäisen konferenssin pudotuspelitaistossa.

Ja toisaalta jos keväällä ruuvia tarvitsee kiristää, nyt siihen on kerrankin oikeasti mahdollisuus. On varmaa, että tällä kaudella Barkovin tankista ei lopu bensa kauden tärkeimmillä hetkillä, jos kohta niin on tapahtunut aiemminkaan. Kovilla on kuitenkin aiempina vuosina oltu.

Vähemmän on joskus enemmän – aika useinkin itse asiassa.

Tampa Bay on lämmennyt hitaasti tällä kaudella. Kuva: Dave Sandford / Getty Images

Kauden diesel

Kauden alla suurimmaksi mestarisuosiksi nostetun Tampan taivalta on ollut todella mielenkiintoista seurata. Tuskin kukaan odotti, että Bolts heti avauskierroksesta alkaen operoi kaikkien sylinterien voimalla, mutta koneiden käynnistyminen on rehellisyyden nimissä kestänyt kauemmin mitä odotettiin.

Tai mitä joukkue itse odotti.

Kausi ei itse asiassa ollut vanhentunut kuin kolme ottelua, kun kapteeni Steven Stamkos ärähti julkisestikin ensimmäisen kerran omilleen. Kenties kovin turbulenssi nähtiin joulukuussa, kun päävalmentaja Jon Cooper päätti penkittää kesken ottelun supertähti Nikita Kutsherovin.

Hihnat ovat kiristyneet kauden mittaan kaikilla sektoreilla, koska joukkue ei ole pystynyt pelaamaan tasollaan.

No, kun nyt kirjoitan tätä, kaikki syyskauden draama lähinnä huvittaa. Juuri tällä kellon lyömällä Tampan pisteprosentti (63,4) on koko NHL:n kuudenneksi paras. Se on voittanut kahdeksan ottelua putkeen ja neljätoista peräkkäin oman divisioonan joukkueita vastaan. Tiistaina se murskasi Vancouverin 9-2.

Tehdyissä maaleissa kolmas, ylivoimapelissä toinen ja niin edelleen.

Karkuun jo aiemmin päässeen Bostonin etumatkan Tampa on ajanut kiinni. Maanantaina eroa oli enää seitsemän pistettä, kun Tampalla oli kaksi ottelua vähemmän pelattuna. Kankean alun jälkeen Andrei Vasilevskista, Victor Hedmaniin ja Kutsheroviin yksilöitkin ovat heränneet ja nostaneet pelaamisensa tason lähelle omaa parastaan.

Vaikka Tampan diesel käynnistyi hitaasti, menneen syksyn muutamat kuopat ja konfliktit saattavat olla viimeinen sinetti ja kasvu, mikä tekee pitkään huipulla operoineesta ryhmästä vihdoin voittajan. Jos kasvu jatkuu ja peli jatkaa kehittymistään kohti kevättä, Tampa tulee olemaan äärimmäisen vaikea voitettava pudotuspeleissä.

On hyvä muistaa, että harvoin kukaan on voittajaksi vihellellen kasvanut. Kipu kasvattaa ja usein voittajat ovat jossakin kohtaa kautta joutunut nielemään torakan kasvaakseen yhteen tavalla, mikä mahdollistaa voittamisen ultimaatin kilpailun NHL-playoffeissa. Lisätietoja saa vaikkapa St. Louisista.

Pidän Tampaa – jos mahdollista – aiempaakin vaarallisempana yhdistelmänä kevättä ajatellen.

Henrik Borgström on ajautunut hankalaan rakoon Floridassa. Kuva: AOP

Farminurkka

Otetaan vielä lopuksi farminurkasta yksi nosto.

Kun puhutaan kuluvan kauden suomalaispettymyksistä, sellaiseksi voisi ehkä laskea Floridan Henrik Borgströmin. Menneellä kaudella Panthersin kolmosketjussa kahdeksantoista (8+10) pistettä tehnyt helsinkiläinen aloitti kauden NHL:ssä, tuttuun tapaan kolmosketjusta, mutta löysi nopealla tahdilla itsensä katsomosta.

Sitten Florida hankki keskikaistalleen kokeneen Bryan Boylen, minkä jälkeen Borgström lähetettiin Springfieldiin rautaliigan puolelle, eikä kutsua takasin ole kuulunut.

Tilanne juuri nyt on Borgströmin kannalta hankala – ylhäällä ei yksinkertaisesti ole tilaa. Panthersin keskikaista on tukossa, eikä lahjakas jokerikasvatti ole saanut farmissa ainakaan tehojen osalta aikaiseksi sellaista iskua, mikä olisi laittanut seurajohdon miettimään tämän takaisin kutsumista.

Borgström on tehnyt AHL:ssä 30 ottelussa viisitoista (8+7) pistettä, mikä riittää joukkueen sisäisessä pörssissä sijalle seitsemän. Yhdentoista edellisottelun saldo on 1+1.

Borgströmillä on kaikki edellytykset NHL:ään, mutta toisaalta myös paljon töitä tehtävänä pystyäkseen käyttämään taitojaan hyödykseen kovassa NHL-maailmassa. Borgström pystyy edelleen kehittymään fysiikaltaan ja toisaalta kokonaisvaltainen pelaaminen vaatii edelleen hiomista.

Minkäänlaiseen paniikkiin ei kuitenkaan ole aihetta, AHL:n kautta kulkee valtaosa NHL:n kirkkaisiin valoihin päätyvistä nuorista. Juuri AHL:ssä itse asiassa varmasti tehdään eroja monien välille. Kukaan ei pelaa rautaliigassa mielellään, mutta ne, jotka jaksavat painaa pään alas ja tehdä töitä päivästä toiseen, tulevat yleensä enemmin tai myöhemmin tehneeksi NHL-läpimurtonsa.

Borgström on positiivinen ja sitkeä tapaus, joten kertoimet ovat edelleen vahvaa stadia puhuvan pelaajan puolella.

POSTILAATIKKO

Sellainen oli Änärikirje tämän vuoden aluksi. Pistäkäähän taas postilaatikko laulamaan, otan nöyrästi vastaan palautteita ja kysymyksiä, joihin voin ottaa kiinni ensi viikon kirjeessä.

Kiitos, kun olette – ensi viikkoon!

Tommi Seppälä, Vancouver

Lue myös