Suora

  • Rakkauden ja särkyneiden unelmien korut
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu
  • Ruumis matkalaukussa

Huuhkaja-toppari Leo Väisänen siirtyy Allsvenskan-seura Elfsborgiin – Markku Kanerva lupasi seuralle vierailla entisessä kotikaupungissaan

Väisäsen sopimus on 3,5 vuoden mittainen.

Allsvenskan
Leo Väisänen
AOP

Suomen maajoukkuetoppari Leo Väisänen siirtyy ruotsalaisseura Elfsborgiin 3,5 vuoden sopimuksella.

Väisänen, 22, on edustanut Hollannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaa FC Den Boschia, jonne hän siirtyi RoPSista kesällä 2018. Ennen RopSia Väisänen edusti HJK:ta. Maajoukkueessa hän debytoi kesällä EM-karsintaottelussa Liechensteinia vastaan.

– Tuntuu todella hyvältä olla täällä. Tulin vasta viime perjantaina, mutta olen jo saanut todella positiivisen kuvan seurasta, Väisänen sanoi uuden seuransa verkkosivuilla. (siirryt toiseen palveluun)

– Halusin ottaa urallani seuraavan askeleen. Elfsborg on iso ja hyvä seura ja uskon, että he voivat tarjota paljon minun kehitykseni kannalta.

Yksi boråsilaisseuraa edustaneista suomalaisista on Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva. Niin ikään puolustajana pelannut Kanerva uskoo entisen seuransa olevan hyvä vaihtoehto Väisäselle.

– Leo on yhä melko nuori, mutta hänessä on paljo potentiaalia. Hän on hyvin rauhallinen toppari pallon kanssa. Hänen syöttönsä on varmoja, hän on nopea ja vahva ilmassa. Hän on saanut Hollannissa rutiinia ja onkin mielenkiintoista nähdä hänen kehittyvän Allsvenskanissa ja Boråsissa, Kanerva kuvaili seuran sivuilla. (siirryt toiseen palveluun)

Kanerva lupasi vierailla entisessä kotikaupungissaan.

– Tulen mielelläni Boråsiin katsomaan häntä, kunhan Allsvenskan alkaa.

Elfsborg oli viime kaudella Ruotsin pääsarjassa kahdeksas.

Lue myös:

Italialaismedia: Huuhkajien Simon Skrabb siirtymässä Jesse Jorosen joukkuekaveriksi Serie A:han

Jasse Tuominen vaihtaa Valko-Venäjän Ruotsiin – Huuhkajien hyökkääjä edustaa jatkossa BK Häckeniä

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat