Suora

  • Urheiluruutu

Kommentti: Rumille otteille NHL:n klassikkokamppailussa hurrattiin käsittämättömällä tavalla pohjoisamerikkalaisessa mediassa

Kaksinaismoralismi jyrää pohjoisamerikkalaisessa jääkiekkokeskustelussa, kirjoittaa Yle Urheilun NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä.

NHL
Kassian hyökkäsi Tkachukin kimppuun
Kassian hyökkäsi Tkachukin kimppuun

VANCOUVER. Sehän paloi ihan kunnolla pohjaan.

Kanadalaisen lauantailätkän paluuta vanhojen hyvien aikojen tasolle oli odotettu pitkään. Sitä oli odotettu niin pitkään, että kun se vihdoin tapahtui, jääkiekkoyhteisö uudella mantereella ei osannut käsitellä tilannetta millään tasolla. Penkka vain pölisi, kun mopot sujahtivat pensaaseen kaikilla mahdollisilla sektoreilla.

Eikä se ollut kaunista katseltavaa.

Nyt siis puhun lauantai-illan ottelusta Calgaryn ja Edmontonin välillä. Legendaarinen Albertan taisto oli elänyt hiljaiseloa vuosikaudet, koska joukkueet ovat olleet hyvin erilaisissa tilanteissa. Sama on ollut tilanne esimerkiksi Toronton ja Montrealin välillä.

Kanadalaisjoukkueet ovat olleet liian hyvissä väleissä liian pitkään myös instituutioksi kasvaneen Hockey Night in Canada -lähetyksen näkökulmasta.

Kun sitten lauantaina pitkästä aikaa alkoi tapahtua, tunteet kävivät kuumina sekä kaukalossa että kotisohvilla. Tunteet kävivät itse asiassa niin kuumina, että vain harvat, edes niin sanotuista mielipidevaikuttajista, pystyivät käsittelemään tapahtumia rationaalisesti.

Kaiken keskiöön nousi toisen erän lopulla nähty kahakka, minkä aikana Oilers-hyökkääjä Zack Kassian hyökkäsi taklatuksi tultuaan silmittömästi Flames-hyökkääjä Matthew Tkachukin päälle. Siviilielämässä puhuisimme päällekarkauksesta, jopa pahoinpitelystä. Kahakan näet klikkaamalla jutun pääkuvaa. (Kuvalähde: Viasat)

Edmontonin Zack Kassian ja Calgary Flamesin Matthew Tkachuk tappelevat.
Edmontonin Zack Kassian ja Calgary Flamesin Matthew Tkachuk tappelevat. Getty Images

Tkachuk ei halunnut tapella, mutta malttinsa ja järkensä menettänyt Kassian jatkoi pelaajan moukaroimista vielä senkin jälkeen, kun tämä oli jään pinnassa.

On kiistaton tosiasia, että Kassianin toiminta tilanteessa oli miltä tahansa kantilta katsottuna mieltä vailla. En ole koskaan voinut ymmärtää, miten joku voi menettää itsensä hallinnan nähdyllä tavalla – eikä jääkiekko tai pelin tuoksina käy tähän selitykseksi.

Silti lajiyhteisö Pohjois-Amerikassa otti tilanteen vastaan eläköön-huudoin.

Olisin voinut oksentaa, kun heti tilanteen jälkeen Sportsnetin studiossa entinen NHL-maalivahti Kelly Hrudey ilmoitti kovaan ääneen innoissaan, ettei hänellä ollut Kassianin toimintaa vastaan mitään. Vierestä muut niin sanotut mielipidevaikuttajat hihkuivat: "loistavaa jääkiekkoa!"

Vai niin.

Aikoina, jolloin pelaajien turvallisuus kaukalossa on iso puheenaihe, on jokseenkin huolestuttavaa, että näin korkealta taholta miljoonien televisiokatsojien edessä näytetään vihreää valoa tilanteelle, joka täyttää kaikki pahoinpitelyn tunnusmerkit. Tilanteelle hurrattiin joka puolella pohjoisamerikkalaismediassa.

Tunne lähti viemään liikaa muuallakin kuin kaukalossa

On suoraan sanoen vaarallista, että tunne ohjaa näin tärkeää keskustelua tällä tavalla. On päivän selvää, että monet suorastaan nauttivat Kassianin toimista, koska polarisoivana persoonana tunnettu Tkachuk oli pelannut sääntöjen rajamailla läpi illan.

Rehellisyyden nimissä Tkachukin olisi pitänyt lentää törkeän päähän kohdistuneen taklauksen vuoksi ottelusta jo ensimmäisessä erässä. Katso taklaus klikkaamalla alla olevaa kuvaa. (Kuvalähde: Viasat)

Tunne lähti lauantai-illan edetessä viemään liikaa muuallakin kuin kaukalossa. Monen vanhan liiton lätkäjätkän mielestä Tkachukin sai hakata, koska tämä oli pelannut sääntöjen rajamailla – jopa ylittänyt ne rajat. Kun Kassian sitten otti oikeuden omiin käsiinsä, tunnekuohuissaan moni taantui lapsen tasolle.

Oppiipahan olemaan ja siitäs sai!

Kaksinaismoralismi jyrää jääkiekkokeskustelussa joka puolella. Ensin itketään kuorossa, kun Johan Franzen kertoo, miten hän ei ole vuosiin suoriutunut aivotärähdysoireiden vuoksi edes arkiaskareista. Puheet ovat suuria ja kauniita, kun taas joku aivoja rappeuttavan CTE-sairauden oireista kärsivä eilisen tappelija on päästänyt itsensä päiviltään.

Seuraavassa hetkessä ei ole kuitenkaan mitään ongelmaa sen kanssa, että pelaaja moukaroi jäässä makaavaa kollegaansa päähän nyrkein.

Johan Franzen.
Johan Franzen ei ole pelannuy kauden 2015–2016 jälkeen.Getty Images

Aivotärähdyksiä vastaan täytyy taistella kaikissa mahdollisissa tilanteissa

Ymmärrän vielä sen, että tunteet ottavat vallan kannattajista, sillä he ovat ja heidän kuuluukin olla puolueellisia. Mutta niiltä, jotka johtavat keskustelua, odotan parempaa. Aivotärähdykset, aivovammat ja CTE-oireet ovat jääkiekon ympärillä valtavan tärkeä aihe. Aihe, joka ulottuu paljon itse peliä pidemmälle.

Ei voi olla niin, että kaukalossa kuumaksi äitynyt peli taannuttaa meidät sivusta seuraajatkin lapsen tasolle. Jos jääkiekon tarkoitus on päästä eroon päähän kohdistuvista taklauksista, aivotärähdyksistä ja aivovammoista, niitä vastaan täytyy taistella kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

On täysin käsittämätöntä, että yleinen keskustelu on vajonnut tasolle, jolla aivovammojen aiheuttaminen Brad Marchandin, Tom Wilsonin ja Matthew Tkachukin kaltaisille polarisoiville pelaajille olisi jotenkin hyväksyttävää. Sanoisin, että melko barbaaria ajattelua.

Brad Marchand
Brad Marchand.AOP

Jos pelaajat todella haluaisivat vaikuttaa ja poistaa ongelmat kaukalosta, avaisivat kerrankin suunsa liittyen pelikieltoihin.

On aivan oikein, että NHL:n kurinpito lähestyi Zach Kassiania maanantaina liittyen lauantain pahoinpitelyyn. On sen sijaan jokseenkin erikoista, että Matthew Tkachuk selviää ilman pelikieltoa ensimmäisen erän törkeästä päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Jääkiekkomaailmassa vallitsee äijäkulttuuri

Mutta kuinka monen pelaajan olette kuulleet kritisoineen NHL:n kurinpitolinjaa?

Jääkiekkomaailmassa vallitsee äijäkulttuuri, jossa kaikenlaista machoilua ja kovistelua arvostetaan. Kun huomioon otetaan, minkälaisten terveysongelmien kanssa laji tällä haavaa painii, kaikkein kovinta kovistelua olisi avata suu liittyen kurinpitoon ja pelikieltoihin.

Jos pelaajat eivät sitä tee, kuka sen tekee?

Pohjois-Amerikassa väkivaltaa on ihannoitu mediankin toimesta niin pitkään, etten pidättelisi henkeä odotellessani sen puuttumista peliin. Kanadassa ei edelleenkään mikään saa ihmisiä jääkiekko-ottelussa hurmioon kuin niin sanotusti käsistä lähtenyt ottelu tappeluineen kaikkineen.

Valitettava tosiasia kuitenkin on, ettei väkivalta tule jääkiekkoa siistimään. Eikö se kortti jo takavuosikymmeninä katsottu?

Lue myös:

Aleksander Barkovilla upea ilta Toronto-pelissä, Olli Jokinen sai väistyä Floridan historian parhaan pistemiehen paikalta

Juuse Sarokselle NHL-kauden ensimmäinen nollapeli – Patrik Laineen vedot kilpistyivät suomalaismuuriin

Rinteen unelma maalinteosta kävi toteen: "Pekka Selänne tässä, moro!"

Näin maalivahti Pekka Rinne onnistui maalinteossa – edellisen kerran vastaavaa nähty NHL:ssä vuonna 2013

Kommentti: Uskomatonta, ettei Florida Panthers osaa vieläkään puolustaa

Aleksander Barkovin peliminuutit ovat vähentyneet ja pelaaminen tökkii: "En edes halua puhua siitä"

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat